Malmrot sanoi Oney Hallin Elitloppet-toiveille “Nej tack”
Kanadan edustajaksi Elitloppettiin otetiin huhtikuun puolivälissä Dagfin Henriksenin valmentama Perfetto.

Malmrot sanoi Oney Hallin Elitloppet-toiveille “Nej tack”

Oney Hall on voittanut Elitloppetiin kutsutun Perfetton kolmesti tänä vuonna.

Alan Leavitt, 85, on Amerikan kärryhevosjalostuksen jättiläinen, muun muassa Mack Lobellin, Andover Hallin ja Cantab Hallin kasvattaja. Hän kirjoittaa värikästä kolumniaan Harness Racing Update-nettijulkaisuun.

Sunnuntain HRU:ssa Leavitt kertoi sähköpostivaihdosta Solvallan kilpailujohtaja Anders Malmrotin kanssa. Hän oli tarjonnut Elitloppetiin kasvattamaansa ja omistamaansa 6-vuotiasta ruunaa Oney Hallia (Deweycheatumnhowe) Kanadan edustajaksi.

Oney Hall kilpailee legendaarisen Bob McIntoshin, 69, valmennuksessa Woodbine Mohawk Parkissa ja on voittanut kaikki kevään kolme starttia, joissa mukana oli Elitloppetiin kutsuttu Perfetto.

Oney Hallilla on viisi peräkkäistä ykköstä, sillä on tänä vuonna yhteensä 9 kilpailua sijoituksin 5-0-2. Kauden ansiot ovat yli 75 000 CAD.

Juuri McIntosh oli ihmetellyt Leavittille, miksi Oney Hallia ei ole edes kysytty kilpailumatkalle Ruotsiin. Sitä Leavitt päätti tiedustella suoraan Solvallan urheilupäällikkö Malmrotilta.

Leavitt kertoo saaneensa Malmrotilta vastauksen, jossa tämä kirjoitti syyksi Oney Hallin ohittamiseen, että se juoksee Lasix-lääkittynä ja ravi-hobbleseilla varustettuna.

Leavittia loukkasi se, että “the Big Dog of Solvalla Racetrack” ei edes neuvotellut asiasta valmentajan ja omistajan kanssa. Hän toteaa, että McIntosh on sitä mieltä, että Oney Hall pystyy kilpailemaan ilman lääkitystä ja jalkavaljaita.

Lisäksi Leavitt huomauttaa kipakasti, että on sen verran kokenut hevosihminen, ettei lähettäisi hevostaan minnekään kilpailemaan paikallisten sääntöjen vastaisesti. Sen hän oli myös ilmoittanut Malmrotille.

“Kysyin häneltä voiko hevosen kilpailuoikeuden poistaa yhdessä suurimmista ravitapahtumista vain sillä perusteella, että se on toisaalla kilpaillut niiden sääntöjen mukaan, joita siellä noudatetaan!” Leavitt jyrähtää.

Tästä linkistä Alan Leavittin The Art Of Breeding-kolumniin.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi