Svensk Travsportin (ST) hallitus piti sunnuntaina ylimääräisen kokouksen, jonka seurauksena tiedotettiin, että toimitusjohtaja Maria Croon jättää tehtävänsä välittömästi. Päätöksen kerrottiin syntyneen hallituksen ja toimitusjohtajan yhteisessä neuvottelussa.ST:n hallituksen puheenjohtaja Anders Källström kiitteli Croonia sitoutumisesta työhönsä keskusjärjestön johdossa. Källström korosti, että Croonin aikana selvittiin pandeamia-vuosista, saatiin valmiiksi strategia vuoteen 2030 ja pystyttiin lisäämään palkintorahaa vuosille 2025 –2027. Tärkeä oli myös sopimus valtiovallan kanssa koskien tytäryhtiö ATG:n omistajaohjausta.Croon piti aikaa ST:ssä intensiivisenä ja opettavaisena työkokemuksena. Hän sanoi odottavansa uusia haasteita muilla aloilla, mutta lupasi seurata raviurheilun tulevaa kehitystä. ST aloittaa heti uuden toimitusjohtajan etsimisen. Varatoimitusjohtaja Ulf Hörnberg hoitaa tehtävää, kunnes rekrytointi saadaan valmiiksi.Maria Croon aloitti ST:n toimitusjohtajana huhtikuussa 2019. Siinä vaiheessa keskusjärjestö ST oli muuttunut osakeyhtiöksi ja peliyhtiö ATG erotettu omaksi tytäryhtiökseen.Källström korosti tiedotteessa, että uudelle toimitusjohtajalle asetettavista kelpoisuusehdoista keskustellaan ja päätetään ST:n hallituksen ja jäsenyhdistysten välisissä neuvotteluissa. Niissä määritellään toimitusjohtajan asema alan kasvutavoitteiden ja selkeytyneen ATG:n omistajavastuun suhteen.Keskustelu ST:n roolista Ruotsin raviurheilun ja raviurheilijoiden edunvalvojana ja kehittäjänä on kuohunut kiihkeänä kesän ajan. Alan ammattilaiset ja suuret hevosenomistajat ovat arvostelleet ST:n hallituksen toimintaa useissa avoimissa kirjeissä.Källström vastasi arvosteluun viime viikolla. Hän sanoi, että erityisesti hevosten hyvinvointia koskien ST:n ja kentän välille “on syntynyt kuilu, josta pitää päästä eroon”. Källström korosti, että hevosten hyvinvointiin asetetut korkeat vaatimukset ovat valtavan tärkeitä raviurheilun julkisuuskuvalle. ST:n tiedotteeseen tästä.