Riina Rekilä ja Karin Walter-Mommert.
Riina Rekilä ja Karin Walter-Mommert.Kuva: Mikael Rosenqvist / TR Bild

Michael Nimczyk: ”Ajan Tetrick Wanialla ensimmäisen kerran ensi viikolla”

Riina Rekilä kertoi Hevosurheilun haastattelussa tiistaina, että Tetrick Wanian talvi on sujunut hyvin, ja starttiin saatetaan tulla jo huhtikuussa. Michael Nimczyk valotti lisää superlupauksen tulevaisuuden kuulumisia Travrondenin haastattelussa.

Svensk Uppfödningslöpningin ja Svampenin voittaja Tetrick Wania siirtyi marraskuussa Karin Walter-Mommertin omistukseen. Alustava suunnitelma oli, että Muscle Hillin ja Random Destinyn poika siirtyisi 3-vuotiskauden maaliskuussa Nimczykin perheen valmennukseen.

”Suunnitelma oli, että Tetrick Wania olisi tullut meidän Ruotsin talliimme Vombiin maaliskuun puolivälissä. Mutta sitä suunnitelmaa piti myöhästyttää, koska tallissa on hevosia kipeinä. Halusimme tehdä kaiken varman päälle. Parempi on, että hevonen on Riinan tallissa niin kauan, kunnes meillä hevoset ovat tervehtyneet”, Michael Nimczyk kertoi Travrondenin haastattelussa.

”Selvä on, että tuon tason hevosen saaminen talliin on todella mahtavaa. Toki se tuo myös paineita. Tosiasia on, etten ole vielä edes ajanut kertaakaan hevosella. Ensi perjantaina (1. huhtikuuta) saavun Helsinkiin. Lauantaina ajan Tetrickillä ratahiitin. Jos kaikki sujuu hyvin, niin tarkoitus olisi aloittaa 3-vuotiskausi Breeders Course -karsintalähdössä Vermossa 13. huhtikuuta. Silloin pääsisin myös ajamaan kilpailuissa sitä ensimmäisen kerran.”

”Jos kaikki sujuu startissa hyvin, niin sen jälkeen on tarkoitus ajaa finaalissa Solvallassa Elitloppet-viikonvaihteena. Varmaan sitten sen startin jälkeen hevonen siirtyy talliimme. Riina on tehnyt fantastista työtä hevosen kanssa, ja meillä on täysi luottamus siihen, mitä hän tekee. Olemme olleet yhteydessä talven aikana säännöllisesti.”

Riina Rekilä ja Karin Walter-Mommert.
Tetrick Wania edelleen Riina Rekilällä – ”Hiitillä käyty pari kertaa”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi