Milliondollarrhyme dramaattisen Nuncion lähdön ykkönen, Majestic Man kolmas
Milliondollarrhyme oli Solvallan ykkönen.Kuva, HU-arkisto: Anu Leppänen

Milliondollarrhyme dramaattisen Nuncion lähdön ykkönen, Majestic Man kolmas

Elitloppet-näyttöjä piti antaa keskiviikon Solvallan päälähdössä. Reijo Liljendahlin Admiral As laukkasi voittonsa, ja Milliondollarrhyme meni voittoon. Jonna Irrin valmentama Majestic Man oli isojen poikien seurassa hienosti kolmas.

Ulf Ohlsson ajoi Milliondollarrhymen keulaan. Hän luopui vetotöistä, kun Admiral As eteni rinnalle. Kierros jäi taakse 15,3-kyydissä. Örjan Kihlströmin ajama Admiral As hallitsi tapahtumia, mutta laukka maalisuoran puolivälissä toi hylkäyksen. Fredrik B Larssonin Milliondollarrhyme seurasi johtavaa ja venyi ykköseksi ajalla 13,0a/2140m. Missle Hill oli johtavan rinnalta vahva kakkonen. Rikard N Skoglundin ohjastama Majestic Man tuli vahvasti perille asti ja oli hyvä kolmonen aivan kärkiparin tuntumassa.

”Voitto tuntuu erikoiselta, kun kävi näin, että Milliondollarrhyme voitti sittenkin. Mutta ravia pitää mennä maaliin asti ravikilpailuissa. Hevonen on tuntunut hyvältä treeneissä, ja tästä on hyvä jatkaa”, Larsson kertoi.

”Admiral As tuntui hyvältä ja vahvalta ennen laukkaa. Se puolsi hieman ulospäin, ja ravi vain katosi yllättäen. Reijon pitää tutkia hevonen, löytyykö laukkaan mitään syytä”, Kihlström sanoi.

Smokewalleyn omistama Southwind Boko lähti suosikkina 86-kakkoseen. Erik Adielsson ajoi Timo Nurmoksen valmennettavan johtaneen Eliza Turfin rinnalle kierros jäljellä. Southwind Boko painui keulaan maalisuoran alussa. Takana vaaninut Conrads Anette rynnisti Jörgen S Erikssonin ajamana ykköseksi. Southwind Boko oli hyvä kakkonen.

Petter Lundbergin ajama Uptown Skift hallitsi Solvallan kakkoskohdetta, joka oli 86-nelonen. Svante Ericssonin tamma voitti ajalla 15,3a/2140m.

Timo Nurmoksen tauolta palannut Napoleon Cash otti helpon voiton 86-päätöksessä. Carl Johan Jepson ajoi Djali Bokon pojan keulaan heti alkumatkalla ja voitto tuli ajalla 15,8a/2640m.

Frode Hamren valmentama M.S. Star Trotter hallitsi 86-pelin avauskohdetta Bjerkessä Eirik Höitomtin ajamana. Adrian Solberg Akselsenin ohjastama Rolf Martin kiersi kolmatta rataa vahvasti ja ennätti kolmoskohteen parhaaksi. Vidar Hopin ajama Thai Harlem viiletti johtopaikalta voittoon vitoskohteessa. Suosikki Mc Burney kiri hyvin, mutta ehti vain kakkoseksi. Bjerken neljäs kohde oli 86-seiska. Hamren talliin meni toinen voitto. Åsbjörn Tengsareidin ajama Glazier’s Vici runnoi johtavan rinnalta ykköseksi.

Mielenkiintoa riitti Solvallassa jo ennen 86-kohteita. Daniel Redénin voitokas jenkkitamma Sister Sledge aloitti kautensa Avelsföreningens Jubileumslöpningissä. Örjan Kihlström ajoi päättäväisesti uloimmalta lähtöradalta eteenpäin. Keulojen saaminen vaati avauspuolikkaan vauhdiksi 08,7. Sister Sledge ei ollut vielä parhaimmillaan, mutta hallitsi varmasti ja voitti ajalla 14,2a/2140m. Roni Paldanin Greta Sisu singahti Mika Forssin ajamana terävästi kakkoseksi ja tienasi 50 000 kruunua.

”Näin kovaa avausta en olisi halunnut kauden avausstarttiin. Mutta tämä startti vie varmasti hevosta eteenpäin. Sopivia lähtöjä etsitään jatkossa. Luokkaa tällä varmasti on Elitloppetiin asti, mutta milloin”, Redén sanoi.

Reijo Liljendahlin Dorothea Mil ravasi 3-vuotislähdön parhaaksi ja jatkaa ilman tappioita kolmen kilpailun jälkeen. Jorma Kontion ajama Loulou Web kiri hyvin kolmanneksi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi