Norjalaiset nostivat skandaalin tuoreen Elitloppet-voittaja Propulsionin ympärille. (Kuva: HU arkisto/Jarno Unkuri)
Norjalaiset nostivat skandaalin tuoreen Elitloppet-voittaja Propulsionin ympärille. (Kuva: HU arkisto/Jarno Unkuri)

Norjalaisväite: Propulsion hermoleikattu, Redén järkyttynyt

Norjalaislehti Trav- og Galoppnytt julkisti tiistaina huhun, että Elitloppet-voittaja Propulsion olisi hermoleikattu molemmista etujaloista Amerikan uransa aikana. Stall Zet osti sen ja toi Ruotsiin 2015.

Daniel Redén kertoi Travrondenille kuulleensa huhuista ensi kertaa viime vuonna. Norjalainen ST:n turvallisuusvastaava Steen Morten Johansen tuli kertomaan hänelle shokkiuutisen. "Sanoin heti silloin, että kuullostaa täysin uskomattomalta, että sellainen olisi minulta valmentajana jäänyt täysin huomaamatta. Ja etteivät eläinlääkärini olisi sitä havainneet, he käyvät läpi kaikki USA:sta tuodut hevoset", Redén selvitti.

Redén vahvisti, että Propulsionia on käynyt tutkimassa useampi eläinlääkäri. "Steen Morten Johansen oli paikalla katsomassa, kun kaksi eläinlääkäriä tutki sen ja totesi, että etujaloissa on täysi tunto. Tulin valtavan surulliseksi, kun asia jälleen tänään nostettiin esille", hän jatkoi.

Redén kertoi pyytäneensä tänään tiistaina hevosiin erikoistuneen eläinlääkäri Nils Ronéuksen tutkimaan Propulsionin. Ronéuksen mukaan molemmissa etujaloissa tunto on sataprosenttinen.

Myös Johansen vahvisti TGN.no:lle, ettei tutkimus antanut aihetta lisätoimiin. TGN:n uutisessa väitettiin, että hermonkatkaisusta on ilmestynyt tieto Kanadan keskusjärjestön Standardbredcanadan tietokantaan. Ruotsin keskusjärjestö ST:n juristi Göran Wahlman  sanoi Travrondenin haastattelussa, että asia selvitetään.

Hermonkatkaisu eli hermoleikkaus on toimenpide, jonka jälkeen hevonen menettää kilpailuoikeuden Pohjoismaissa. Propulsion on tehnyt Euroopassa 55 starttia, joista voittoja on 28.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi