Alkusyksystä 2025 lähti ST:n toimitusjohtaja Maria Croon, sitten oli ATG:n pomo Hans Lord Skarplöthin vuoro. Molempien työsuhteet päättyivät ilman irtisanomisaikaa. Tänään torstaina Stockholms Travsällskapin hallituksen julkaisemassa tiedotteessa kerrottiin, että Solvallan radan toimitusjohtaja Per Olav Andersenin työsuhde on päättynyt.Norjalainen Andersen aloitti Solvallassa 1.huhtikuuta viime vuonna. Hän siirtyi Ruotsiin Lillehammer Olympiapark -urheilupuiston johtajan paikalta. Ekonomi Andersen oli toiminut myös Momarkenin raviradan johdossa. Lisäksi hän oli ollut mukana Norjan television suositussa yhteislauluohjelmassa “Allsang på grensen”.Andersen valittiin sadan hakijan joukosta Jörgen Forsbergin seuraajaksi. Forsberg siirtyi ensin Stockholms Travsällskapin puheenjohtajaksi, vuodenvaihteessa ST:n toimitusjohtajaksi ja tammikuussa 2026 virkaatekeväksi ATG:n johtajaksi.Solvallaa hallinnoivalla raviyhdistyksellä Stockholms Travsällskapilla on myös tällä hetkellä tilapäinen puheenjohtaja Emmelie Arneng, joka sai hoidettavakseen radan toimitusjohtajan tehtävät 21.huhtikuuta pidettävään yhdistyksen vuosikokoukseen saakka.Arneng kertoi tiedotteessa, että vuosikokous valitsee uuden puheenjohtajan. Ainoa ehdokas on Håkan Matz. Solvallan toimitusjohtajan rekrytointi aloitetaan hänen johdollaan. Emmelie Arneng on Sweden International Yearling Sale –huutokauppafirman omistaja ja Stall Zetin jalostuspäällikkö Johan Arnengin puoliso.Arneng kertoi tiedotteessa, että viimeaikaisissa keskusteluissa mielipide-erot Solvallan tulevasta kehityksestä olivat korostuneet hallituksen ja toimitusjohtajan välillä. Yksityiskohtia hän ei halunnut enempää avata.“Olimme täysin yksimielisiä siitä, että olemme asioista täysin eri mieltä. Edessä on tärkeitä päätöksiä, kuten Solvallan oma ravipäivä, ja niiden edistämiseen meillä on oma toimintatapamme”, Arneng kuvaili Travrondenin haastattelussa.Arvostettu ravivaikuttaja Anders Holmgren toimi Stockholms Travsällskapin ja Solvallan radan puheenjohtajana viisi vuotta. Hän sairastui aggressiiviseen syöpään ja jätti puheenjohtajan paikan vuoden 2024 lopussa. Holmgren menehtyi viime elokuussa 51-vuotiaana.Jörgen Forsberg siirtyi Solvallan radan puheenjohtajaksi viime keväänä. Kun hänet valittiin ST:n toimitusjohtajaksi, siirtyi puheenjohtajan nuija Emmelie Arnengille tämän kevään vuosikokoukseen asti.