“Ori edustaa itseään”, sanoo Alan Leavitt
Alan Leavitt on mies, joka teki 1970-luvulla Lobell –siittolasta legendan ja nosti 90-luvulla historiallisen Walnut Hall –siittolan uuteen, ennennäkemättömään kukoistukseen.
Hambo-voittajat Steve Lobell ja Mack Lobell, Garland Lobell, Cantab Hall ja veljekset Angus, Conway ja Andover Hall sekä valtava määrä huippukilpahevosia ovat saaneet alkunsa Alan Leavittin ideoista. Hän on ehdottomasti yksi ravimaailman merkittävimmistä kasvattajista. Alan Leavitt, 83, valittiin USA:n Harness Racing Hall Of Fameen vuonna 2009.
Leavitt kirjoitti kolumnin uusien siitosoriiden arvioimisesta Harness Racing Update nettisivustolle. “Yrityksessä arvioida uuden oriin siitosarvoa, paras lopputulos ja taloudellinen tuotto syntyy siitä, että pystyy päättelemään millaiset mahdollisuudet oriilla on tuottaa nopeita jälkeläisiä”, Leavitt totesi alkuun.
Hän jatkoi, että arviointi pitää aloittaa ymmärtämällä, että jokainen ori on vain ja ainoastaan omien ominaisuuksiensa summa. Kun etsimme hevosta, joka jättää nopeita hevosia, avaimet löytyvät oriin omista suorituksista kilparadoilla.
Jokaiselle tulevaisuuden siitosoriille 2-vuotiskausi on ratkaiseva kilpailuissa. Absoluuttinen tosiasia on, että loisteliaat 2-vuotissuoritukset ennustavat menestyksekästä uraa siitosoriina. Se on pysynyt voimassa koko edellisen vuosisadan, ja jatkuu 2000-luvulla. Se periaate oli jo kaikkien aikojen merkittävimmän täysiveristen kasvattajan Federico Tesion (1869 – 1954) menestyksen avain.
Tutustuessa Tesion kirjoituksiin, joiden pitäisi olla pakollista luettavaa kaikkien kilpahevosrotujen kasvattajille, huomaa, kuinka hän aina korostaa tarkistavansa, olivatko siitosoriit hyviä kaksivuotiaita. Tesion aikana, 1900-luvun ensimmäisellä puolikkaalla, 2-vuotiailla täysiverisillä oli Euroopassa rajoitetusti kilpailumahdollisuuksia. Kun vielä muistaa, että italialaisen Tesion kotimaa koki kaksi maailmansotaa, niin pitää todeta, että ajoittain kaikki laukkakilpailutoiminta oli vähintään rajoitettua, pikemminkin olematonta.
Kaikesta huolimatta Tesio kaivoi orista tietoja löytääkseen jonkinlaista kipinää 2-vuotissuorituksista ennen kuin astutti sillä. Hän ei ollut vain Euroopan johtava kasvattaja monena vuonna, vaan hänen mestariteostaan, legendaarista Ribotia pidetään asiantuntijoiden keskuudessa hienoimpana laukkahevosena, joka on kilpailuun suitsitettu.
Siispä, kun siitosori on omien ominaisuuksiensa kokonaisuus, sen sukutaulu on täysin epäolennainen. “Nyt kuulen teidän jo kirkuvan, mutta korostan, että asia on ilmiselvä, jos tarkastelette sitä avoimin mielin!” Leavitt painotti.
Jokaisen huippuoriin lisäksi löytyy tusina epäonnistujaa, jotka ovat vähintään yhtä hyväsukuisia, mutta silti täysin mitääntekemättömiä floppeja. Vaikka oriin sukutaululla ei ole painoarvoa sen tulevan siitosuran suhteen, eräs sen fyysinen ominaisuus on kuitenkin merkittävä. Viimeisen 30 vuoden aikana vain tosi harvalla menestysoriilla on ollut tavallinen, piirteetön pää. Leavitt kirjoitti, ettei hänelle tule mieleen kuin yksi, sekin oli peitsari.
Kaikilla todella hyvin pärjänneillä siitosoreilla on yhteisenä piirteenä kaunis, teräväkulmainen pää ja ystävällinen, ilmeikäs silmä. Jokainen hevosihminen tietää, että viisaalla hevosella on ilmeikäs pää. Sellainen oppii asiat nopeasti, eikä säiky turhia.
Leavittin mielestä ainoa epäesteettinen kohta nykyajan amerikkalaisravurin päässä ovat pitkät korvat. Niiden sijaan hän näkisi mieluummin entisaikojen lyhyemmät, päistä toisiaan vastaan kaartuneet korvat, mutta totesi, että pitkät korvat ovat tulleet jäädäkseen.
Lopuksi Leavitt ilmoitti, ettei aio tehdä ennusteita yksittäisten uusien oriiden siitosmenestyksestä. Hän väitti, ettei tunne niistä yhtään tarpeeksi läheisesti ja yksityiskohtaisesti, että pystyisi muodostamaan perustellun mielipiteen.
“Sen kuitenkin tiedän, että oriista ei tee huonoa astuttamalla sillä hyviä tammoja. Eivätkä edes huonot tammat ole menestyksen este todella hyvälle oriille”, hän korosti.
Jokainen ori tarvitsee 50 tammaa tai enemmän. Jos ori on periyttäjä, se osoittaa sen sillä määrällä. Yhtä lailla voi kuskata junalastin huipputammoja oriille, joka ei ole periyttäjä, ja tulos jää vaatimattomaksi.
Leavitt tähdensi, että likipitäen kaikki juoksijasukuiset tammat ovat nykyään melkoisen hyväsukuisia. Jos ne siis viedään hyvälle oriille, ne pystyvät tuottamaan hyvän kilpahevosen. Mutta halusi huomauttaa, että useimmat ihmiset tekevät virheen määritellessään “hyvän tamman” lähinnä kilpaominaisuuksien perusteella. Itse asiassa tamman kilpailumenestyksellä ja periyttämiskyvyllä ei ole korrelaatiota.
“Kasvattajan näkökulmasta “hyvä tamma” tulee tuotteliaan tammaperheen elinvoimaiselta sukuhaaralta. Osa tuotteliaimmista siitostammoista on kautta aikojen ollut ennätyksettömiä tai kokonaan kilpailemattomia, ja se jatkuu tänä päivänäkin. Perinnöllisyyden yhtälössä tamman puolella perhe on aina merkittävämpi kuin yksilö. Aivan päinvastoin kuin oriilla."
