Susanne Ohme taluttaa Idao de Tillardia lämmityksestä. Taustalla näkyvä lippalakkipäinen valmentaja Thierry Duvaldestin sanoo olevansa toiveikas ja optimistinen"."
Susanne Ohme taluttaa Idao de Tillardia lämmityksestä. Taustalla näkyvä lippalakkipäinen valmentaja Thierry Duvaldestin sanoo olevansa toiveikas ja optimistinen"." Kuva: Leena Alerini

Prix d'Amérique: Idao de Tillard juokseekin ilman kenkiä - ensimmäistä kertaa ikinä

Ennakkotiedoissa Idao de Tillardia piti ajaa pohjallisilla etukavioissa.
Julkaistu

Nyt on mieli muuttunut.

Ori saapui hetki sitten VIncennesiin ja sen hoitaja Susanne Ohme vahvisti, että on sittenkin päätetty ajaa täysin ilman kenkiä.

"Jännä nähdä miten hevonen reagoi", hän tuumaili.

Kerta on ensimmäinen. Siis todella ensimmäinen, sillä edes kotona ei ole kokeiltu mitä tapahtuu kun kengät riisutaan. Tähän asti syynä on ollut laukan vaara.

Hevonen on aikuistunut, ja on aika kokeilla uutta. Painoa kuitenkin jätetään etupäähän vuohisen ympärille kiinnitettävillä 200 gramman kumipainoilla, braceleteilla, "rannekoruilla".

Oriin kuski Clement Duvaldestin vaikuttaa luottavaiselta, eikä häntä jännitä erityisemmin tehdä debyyttiä kengättömyydessä Prix d'Amerique -päivänä.

"Jännitä? Ei koskaan", hän vastasi.

Lähtö on siinä mielessä tasainen, että täysin ylivoimaista ykkössuosikkia ei ole.

Lämmityksen jälkeen tavattu Thierry Duvaldestin paljasti, että oli miettinyt Idaon kenkien poistoa pidemmän aikaa.

”Halusin pitää asian omana tietonani viimeiseen asti. Pieni jokerikortti, yllätys”, hän kertoi hymyillen, isohko, joskin hyvin parantumaan lähtenyt arpi suupielessään viime viikolla tapahtuneen valmennusonnettomuuden jäljiltä.

Hevonen on valmentajan mukaan letkeä ja hyvän tuntuinen.

"Kyllä meillä hyvät toiveet siitä on. Olen optimistinen."

Romain Deriux odottaa lähtöä malttamattomana. Hän toteaa, että kahden titaanin taistosta tulee kova, sillä ennakkosuosikin asemaan viime päivinä kivunnut Go On Boy juoksee ilman kenkiä tänään.

Kuten Idao?

"Niinpä. Täytyy antaa hevoselle kaikki mahdollisuudet", Derieux totesi.

Kuten tosin lähes kaikki muutkin. Ainoastaan Justin Boldilla on pohjalliset edessä ja San Moteurilla edessä kengät.  Italialaishevonen Dimitri Fermin kengitystietoja ei ole.

Luotto Romain Derieux'n ajamaan ja valmentamaan Go On Boyhin on noussut ja Idaoon ja San Moteuriin hieman laskenut, pelinjärjestäjästä riippuen. Ori on monien ykkössuosikki. Muun muassa suomalaistuneen, mutta alunperin bretagnelaisen hevosen hammashoitajan Cyril Rocherin, joka oli viettämättä pitkää viikonloppua Pariisissa Anne Riuttavaaran kanssa.

"Sen päivän kunto vaikuttaa tällä hetkellä vahvimmalta", Rocher tuumaili.

Derieux luettelee pahimmat vastustajat: Idao, San Moteur, Josh Power ja Keep Going.

Päivitys klo 16.45: Lisätty kommentteja ja kuvia

Olympiaratsastaja Philippe Rozier oli sunnuntaina LeTrotin puheenjohtajan Jean-Pierre Barjonin kutsuvieraana Vincennesissä, eikä Amsterdamin maaillmancupin osakilpailussa. Hän ei tunne raviurheilua sen enempää, mutta viihtyy ilmapiirissä. "Veikkaan Baziren hevosta. Yleensä se on ollut kannattava veikkaus", Rozier nauroi.
Olympiaratsastaja Philippe Rozier oli sunnuntaina LeTrotin puheenjohtajan Jean-Pierre Barjonin kutsuvieraana Vincennesissä, eikä Amsterdamin maaillmancupin osakilpailussa. Hän ei tunne raviurheilua sen enempää, mutta viihtyy ilmapiirissä. "Veikkaan Baziren hevosta. Yleensä se on ollut kannattava veikkaus", Rozier nauroi. Kuva: Leena Alerini

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi