Propulsion saa toimia siitoksessa Euroopassa, sillä oli viime vuonna 138 tammaa Ruotsissa. (Kuva: HU arkisto/Jarno Unkuri)
Propulsion saa toimia siitoksessa Euroopassa, sillä oli viime vuonna 138 tammaa Ruotsissa. (Kuva: HU arkisto/Jarno Unkuri)

Propulsion on käytettävissä siitokseen ainakin viidessä Euroopan maassa

Stall Zetin oribisneksestä vastaava Johan Arneng kertoi keskiviikkona Sulkysport-nettisivustolla, että viisi Euroopan maata on vastannut myönteisesti heidän tiedusteluunsa Propulsionin siitoskäytöstä. Arneng sanoi, että Suomen ja Saksan päätöstä odotetaan.

Arnengin mukaan Belgia, Hollanti, Italia, Norja ja Tanska ovat näyttäneet vihreää valoa Propulsionin toimimiselle siitosoriina. Hän lisäsi, että Saksa käsittelee asiaa ensi viikolla.

Suomen Hippoksen jalostusjohtaja Minna Mäenpää kertoi Hevosurheilulle, että Hippos ei ole saanut kirjettä Stall Zetiltä. Hän sanoi, että Propulsionin asioita on selvitelty keskusjärjestö ST:n kanssa, ja päätös tehdään ensi maanantaina.

Arnengin mukaan varauskirja on suunnilleen puoliksi täynnä USA:ssa. Hän odottaa, että 100 tammaa tulee täyteen. Arneng ilmoitti, että myös ST:lle on lähetetty anomus Propulsionin käyttämisestä ulkomaisena listaoriina.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi