Ruotsin keskusjärjestö ST aloitti Propulsionin palkintorahojen takaisinperinnän
Ruotsin raviurheilun vastuu- ja kurinpitovaliokunta STAD tuomitsi 24. syyskuuta valmentaja Daniel Redénin tiukan valmentajavastuun perusteella syylliseksi Propulsionin kilpailuttamiseen hermoleikattuna.
Redénin asianajaja Jesper Arvenberg ilmoitti tyytymättömyytensä päätökseen ja valitti siitä ravien ylituomioistuimeen. Hän kiisti myös 26,3 miljoonan laskun Propulsionin palkintotuloista.
Keskusjärjestö ST:n toimitusjohtaja Maria Croon ilmoitti, että Propulsionin palkintojen takaisinperiminen aloitetaan heti STAD:in päätöksen jälkeen. Nyt keskusjärjestö on ryhtynyt toimiin.
Maria Croon kertoi ensimmäiseksi Trav365-nettisivustolle, että Brixton Medicalin (Stall Zetin) omistamien hevosten syyskuussa ansaitsemat palkinnot on jäädytetty. Summa on noin 8 miljoonaa kruunua. Tarkkaa kruunumäärää Croon ei halunnut ilmoittaa.
“Olemme tehneet velan ensimmäisen kuittauksen, ja keskustelemme jatkosta vastapuolen kanssa” Croon selvitti.
“Tämä on toimenpide, jonka teemme normaalien käytäntöjemme mukaisesti. Vaikka lasku olisi riitautettu, ei ole mitään muodollista estettä toimia näin”, hän jatkoi.
Redénin asianajaja Arvenberg totesi Trav365:lle lyhyesti, ettei asiassa ole mitään, mitä heidän tarvitsisi kommentoida.
Propulsion-asian käsittelystä ravien ylituomioistuimessa ei annettu aikataulua tai muutakaan lisätietoa.