Kenellä on vastuu Propulsionin kilpailemisesta hermoleikattuna? Ylituomioistuimen mukaan valmentaja Redénillä. Kuva: HU arkisto/Jarno Unkuri
Kenellä on vastuu Propulsionin kilpailemisesta hermoleikattuna? Ylituomioistuimen mukaan valmentaja Redénillä. Kuva: HU arkisto/Jarno Unkuri

Ruotsin ravien ylituomioistuin julkaisi Propulsion-päätöksen: ”Vastuu on Redénin”

Tuomioistuimen mukaan rekisteröinti ei takaa ravurille kilpailuoikeutta.

Kohta on kulunut kaksi vuotta siitä, kun Elitloppetin voittanut Daniel Redénin valmentama Propulsion huomattiin hermoleikatuksi norjalaistietojen perusteella.

Ruotsin keskusjärjestö ST asetti Propulsionin heti kilpailukieltoon ja mitätöi oriin kilpailutulokset ja syksyllä 2020 sekä poisti sen siitosoikeuden vuodesta 2021 alkaen.

ST:n vastuuvaliokunta STAD piti kiellot voimassa viime syksynä, mutta vapautti valmentaja Redénin sakosta ja muista seuraamuksista sen perusteella, että hän ei ollut toiminut valmentajana ”huolimattomasti”.

Ylituomioistuin käsitteli vastuukysymystä kaksi päivää maaliskuun lopulla. Istunnoissa kuultiin Redénin puolustuksen ja ST:n valitsemia todistajia. Päätöksessä korostetaan, ettei ylituomioistuin ota kantaa korvauskysymyksiin.

Valmentajavastuun suhteen se viittaa aiemmin käsiteltyihin dopingrikkomuksiin, joiden piiriin Euroopassa kielletty toimenpide, hermoleikkaus, kuuluu. Ruotsissa kilpailusäännöt muutettiin näiltä osin Antidoping-säännöstöksi vuoden 2019 alusta alkaen.

Ylituomioistuimen mukaan aiemmissakaan tapauksissa valmentajat eivät yleensä ole olleet tietoisia virheellisestä lääkitsemisestä. Tapaukset ovat kuitenkin koskeneet vain yhtä kilpailua tai muuta tilaisuutta. Propulsion kilpaili 45 kertaa viiden vuoden aikana.

Ylituomioistuin päätti yksimielisesti pitää voimassa vastuuvaliokunta STAD:n päätöksen Redénin vastuullisuudesta sillä muutoksella, että se määräsi Redénille 100 000 kruunun sakon antidoping-sääntöjen perusteella.

Päätös herättää enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia avoinna olleisiin kysymyksiin. Tiukka valmentajavastuu (strikt tränaransvar) on osoittautumassa todella tiukaksi, jos se kattaa lähtökohtaisesti koko hevosen kilpailuoikeuden, eikä rekisteröinti (tai nykyinen kantakirjaan merkitseminen) takaa hevosen kilpailukelpoisuutta.

Hämmentävä kappale päätöksen perusteluissa koskee Propulsionin kilpailuoikeuden hyväksymistä ST:ssä.

Se otsikkona on: Onko ST hyväksynyt Propulsionin kilpailukäyttöön?

Siinä todetaan, että jalostusjohtaja Christina Olssonin lausunnon mukaan ST huolehti vain hevosen tunnistamistietojen tarkistamisesta ja niiden kirjaamisesta kantakirjaa varten. ST:llä ei ole oikeudellista mahdollisuutta poistaa hermoleikkauskieltoa tai antaa siitä poikkeuslupaa Propulsionille rekisteröinnin yhteydessä, josta päätöksen mukaan seuraa, ettei keskusjärjestö ole hyväksynyt Propulsionin kilpailuoikeutta.

Maallikon on pakko kysyä: Anteeksi kuinka?

Sulkysport uutisoi päätöksestä ensimmäisenä. Uutiseen tästä linkistä.

ST:n tiedotte tässä linkissä.

Ylituomioistuimen päätöksen perusteluihin tästä.

Aftonbladetin juttuun tästä linkistä.

Expressen Trav:in artikkeliin tästä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi