Marseljeesi soitettiin, mutta ennakkosuosikki ei voittanut.Mutta ei siinä ole mitään epätavallista. Kuten leikkisästi sanotaan, Prix d’Amérique on kilpailu, jossa luodaan erilaisia ennakkoasetelmia, puhutaan paljon ja kirjoitetaan paljon juttuja, jonka jälkeen ajetaan 2700 metriä ja lopussa tulee Bazire, joka voittaa. Tänä vuonna shamppanjaa podiumilla ruiskutti Jean-Michel. Bazire onnistui jälleen järjestämään itsensä oikeaan paikkaan, ja loppusuoralla hän käänsi Hooker Berryn ohitukseen. Vielä muutama hetki, ja sitten ei enää tarvinnutkaan muuta, kuin nostaa oikea jalka tuuletukseen ja lipua voittoon. 450 000 euroa tuli ajalla 11,7/2700m.Viime vuonna voittaja oli hänen poikansa Nicolas. Tänäkin vuonna Nicolas'n oli määrä ajaa, nimenomaan Hooker Berryä. Mutta kun hänen isänsä Jean-Michelin hevonen Heraut d'Armes joutui jäämään pois, tallin pomo valitsi ajaa tallin ainokaista osallistujaa itse. Jean-Michel Bazire oli tarkkaillut hevosta ja vaihtanut valmistautumista. "Prix de Belgique oli kisana hämmentävä ja se auttoi minua keskittymään viimeistelyyn. Tajusin, että hevosta on hieman heräteltävä ennen Amériqueta. En kuitenkaan tosissaan ajatellut voittavani”, Bazire paljasti. Voiko Amérique-voittoja verrata keskenään?”Voi! Itse ajattelin, että tämä oli vähän niin kuin Moni Makerin kanssa. Silloin pelleilin yleisön kanssa kuten tänäänkin.”Hooker Berry on Baziren mukaan "ihan kone". ”Se ei ole koskaan laukannut elämässään.”Oriin omistaa sen kasvattaja, Berry-hevosista tunnettu Michel Aladenise. Aladenise ei voinut uskoa silmiään, kun omakasvatti pinkoi yli 34 000 katsojan edessä voittoon. Paluu normaaliin"34 000 ja rapiat. Se oli mukava yleisömäärä, etenkin kun ottaa huomioon että viimeksi katsojia oli 5000 ja sitä edeltävänä vuonna 750", LeTrotin tekninen johtaja Guillaume Maupas tuumaili. Parhaimmillaan on päästy jopa 50 tuhanteen, mutta niistä päivistä on jo aikaa, eikä laskutapakaan välttämättä ollut täysin luotettava. Myös totopelaajat olivat hereillä. Prix d'Amérique-päivänä totottiin 30 miljoonan euron edestä. Don Fanucci Zet veti pitkään Näin kilpailu meni. Daniel Redénin valmentama Don Fanucci Zet paineli johtopaikalle. Yoann Lebourgeois ajoi 11,5-vauhtia kärjessä. Horsy Dream kiersi johtohevosen rinnalle. Suosikki Idao de Tillard laukkasi ja hylättiin samoin Decoloration, Delia de Pommereux ja Gocciadoron molemmat hevoset Vernissage Grif ja Vivid Wise As.. Bazire käänsi Hooker Berryn kolmannen radan jonoon, jossa valjakko sai edetä selissä. Maalisuoralla Hooker Berry oli selvästi vahvin. Ampia Mede Sm kiri kakkoseksi. Sen kuski Franck Nivard oli enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen, sillä hän oli viimeisessä kaarteessa vielä viimeisten joukossa. ”Siinä vaiheessa ajattelin, että jos viidennen sijan saa revittyä, niin erinomaista. Mutta loppujen lopuksi tamma ei ollut maalissa edes väsynyt, vaikka tultiin 03,5:tta viimeiset sadat metrit.”David Thomain ja Italiano Vero ottivat kolmannen sijan. Don Fanucci Zet teki tauolta hyvän suorituksen ja oli kuudes maalissa.. Prix OurasiPrix Ourasi oli 4-vuotiaiden kilpailu, jonka paras palkittiin 135 000 eurolla. Abrivardin tallin tamma Just Love You kiri viimeisen kilometrin kolmatta rataa ja pinnisti Alexandre Abrivardin ajamana voittoon ajalla 13,3/2700m. Sebastien Guaraton Juninho Dry kiri kakkoseksi. Tomas Malmqvistin valmentama Jazzy Perrine otti aluksi johtopaikan ja seurasi viidenneksi. Suosikki Alessandro Gocciadoron Don’t Say Gar tuli porukan mukana kuudentena maaliin.