Pitkien matkojen spesialisti Platon Face piti Call Me Keeperin takanaan Harper Hanovers loppissa. Kuva: Jarno Unkuri.
Pitkien matkojen spesialisti Platon Face piti Call Me Keeperin takanaan Harper Hanovers loppissa. Kuva: Jarno Unkuri.

Solvallan V75 huipentui Harper Hanovers loppiin

Lähtölaukkakaan ei estänyt Lutfi Kolgjinin Platon Facea kirjaamasta nimeään maratoonilähtö Harper Hanovers loppin kunniatauluun. Kuusivuotiaan ruunan voittosumma kohosi 699 000 kruunusta lähelle 1,7 miljoonaa.

Robert Bergh kaasutti Tesiolla johtoon, kun 500 metriä tuli täyteen. Carl Johan Jepson sai Handsome Bradin rattailla huonon idean yrittää siitä ohi ja kierroksen väliajasta tuli 11,7. Myös Tesio kypsyi viimeisellä takasuoralla, jolloin Kolgjini laski Platon Facen menemään. Örjan Kihlström saavutti Call Me Keeperillä kärkihevosta lopussa, mutta ohi ei ollut mitään mahdollisuuksia.

Harper Hanoverin vetonaulaksi oli suunniteltu Sébastien Guaraton Carat Williams ei saapunut Solvallaan. Perjantain lento oli pahasti myöhässä, ja hevoset joutuivat odottelemaan viisi tuntia helteisellä kentällä. Carat Williams oli travronden.se:n mukaan käyttäytynyt niin hermostuneesti, että se oli kuljetettu takaisin kotitallille.

Solvallan V75-kierros alkoi shokilla, kun Ulf Ohlssonin ajama suursuosikki Disco Volante ei löytänyt ravirytmiä, laukkasi ja tuli maaliin viimeisenä. Kovavauhtisessa lähdössä Olli Koivusen voittokone Shadow Of Brisbanella ei takarivistä ollut mahdollisuuksia, kun viimeiset 500 tultiin 06,4. Se oli lopussa pussissa muiden keskellä, mutta teki ennätyksensä 11,7a/2140 metriä. Voittaja oli Kaj Widellin ohjastama Magic Gwin ajalla 11,1a.

Toisen kohteen voitto meni Hollantiin, kun Rick Ebbinge kannusti kakkossuosikki Gina Schermerin ohi johtaneesta suosikista Digital Performerista. Voittoaika oli 13,1a/2140m.

Kolmas kohde, Stoeliten, meni kaksikolle Kihlström - Redén. Jenkkitamma Double Exposure kamppaili menestyksekkäästi  Alessandro Gocciadoron Peace Of Mindia vastaan. Molemmat alittivat 1.10-rajan, Double Exposure meni 09,6a/1640m ja Peace Of Mind 09,7a.

Diamantstoetin voitti takamatkalta Örjan Kihlströmin Rita Q.C. hienolla volttiajalla 13,1/2160 metriä.

Robert Berghin suosikeihin kuulunut, hollantilainen Coktail Fortuna voitti hopeadivisioonan johtopaikalta. Voittotulos oli 11,8a/2140m.  Nurmoksen Globalsatisfaction oli kolmas samassa rintamassa ajalla 11,9a. Olli Koivusen ajama Master Crowe kiersi viimeisen puolikkaan kolmatta ja oli kuudes maalissa ajalla 12,0a.

Kuudennessa lähdössä nähtiin valtava kiri, jonka esitti Antti Tupamäen Atupem. Se ryntäsi loppusuoralla neljättä rataa ja kauhoi askel askeleelta kiinni johtanutta Gocciadoron Volnik du Krasia, joka sekosi askelissaan alle 100 metriä ennen maalia. Volnik du Kras sai pitää voittonsa, mutta voittomarginaali oli tosi pieni. Molempien aika oli 11,3a/2140m.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi