Maanantaina ja tiistaina pidetään italialaisvarsojen suuri myyntitapahtuma ITS Asta Selezionata di Yarlings Lombardiassa Varesen kaupungissa, joka sijaitsee 55 km Milanosta pohjoiseen. Luettelossa on 252 varsaa, joista 11 on jäänyt pois.Normandian Caenissa myydään ranskalaisvarsoja tiistaista torstaihin. Ensimmäisen päivän 121 tarjolle ilmoitetuista on pois 5. Keskiviikkona myydään 112 varsaa ja torstaina 115. Ventes de Trotteurs de Caen jatkaa 1-vuotiaiden myyntiä väliviikon jälkeen 24. - 27. syyskuuta.Norjan ikäluokkafinaalien lomassa oli tarkoitus pitää perinteinen lämmin- ja kylmäveristen 1-vuotiaiden huutokauppa Klasselöpsauksjon, jossa tarjouksia sai jättää nettiin 3.9. lähtien ja loppuhuipennuksen piti olla Bjerken radalla lauantai-iltana 7. syyskuuta. Varsat tuotiin näytille paikanpäälle.Tilaisuus ehti alkaa klo 19, mutta ohjelma-alusta toimi vain vartin. Huutokauppayleisö odotteli korjausyrityksiä kaksi tuntia, jonka jälkeen järjestäjätaho Norjan keskusjärjestö DNT joutui ilmoittamaan, ettei huutokauppaa voida käydä.Sen seurauksena osa kasvattajista pakkasi hevosensa kotimatkalle, ja osa alkoi hieroa kauppoja paikalle olleiden ostajaehdokkaiden kanssa. Kuinka moni varsa siirtyi uusille omistajille, siitä ei ole varmaa tietoa.Skandaalin käryä tilanteeseen tuotti se, että TGN.no-netti uutisoi, kuinka DNT:n puheenjohtaja Erik Skjervagen kävi varsatallissa tapaamassa kasvattajia ja päätyi ostamaan tammavarsa Akhilan (Calgary Games – Massive G.T., Muscle Mass).Tällaista toimintaa paheksuttiin muiden kasvattajien piirissä ankarasti. Morten Langli, joka oli lähettänyt kolme varsaansa kotiin, antoi TGN.No:lle tulikivenkatkuisen haastattelun, jossa kuvasi Skjervagenin tekemisiä “suurimmaksi poliittiseksi itsemurhaksi, jonka olen nähnyt”.Langli perusteli jyrkkää lausuntoaan sillä, että huutokaupan järjestäjätaho lähti itse kaupoille, kun heidän vastuullaan oleva myyntitilaisuus oli juuri peruttu. Langli piti tällaista sisäpiirin kaupantekona, josta suuri osa myyjistä ja ostajista suljetiin ulos.DNT:n pääsihteeri Svein Morten Buer kertoi, että huutokauppaohjelman kaatumisen syynä olivat tuotantoyhtiön (ClipMyHorse.tv) serveriongelmat Saksassa. Hän ilmoitti, että huutokauppa pidetään netissä, ja se päättyy keskiviikkoiltana 11. syyskuuta. Jäljellä on 110 varsasta 84, kahdella huutokauppasivulla.Ruotsin kasvattajajärjestön toinen Next Generation Sale tapahtuu Sundbyholmin raviradalla Eskilstunassa. Sen luettelossa on 102 varsaa. Samassa yhteydessä uusitaan Kolgjini Sale, joka ei lähtenyt käyntiin Traveralla toissa viikonloppuna.Varsoja on yhteensä 129, ja ne myydään limittäin. Huutokauppa alkaa kymmenellä Kolgjinin varsalla, sitten seuraa 58 Next Generation Saleen ilmoitettua 1-vuotiasta. Niiden jälkeen tulee 9 Kolgjinia ja 42 NGS-varsaa.Huutokauppa päättyy kymmeneen Kolgjini Salen varsaan, joiden joukossa on suomalaisen tamma Strattonin (Ready Cash) tytär Frances Farmer (Chapter Seven).Päivitys 10.9.2024 klo 12.20, korjattu Norjan huutokaupan varsamääräTästä linkistä Italian ITS Aste-huutokauppaan.Tästä Ventes de Trotteurs de Caenin nettisivulle.ASVT:n Next Generation Saleen ja Kolgjini Saleen 2024 tästä.