Varjonova hallitsi keulasta voittoon. Lakan Leija tsemppasi rinnalta hopealle.
Varjonova hallitsi keulasta voittoon. Lakan Leija tsemppasi rinnalta hopealle.Kuva: Pekka Salonen

167. startissa kokeiltiin ensimmäisen kerran keulasta – ”Voitto tuli ihan pintakaasulla”

Vermon pikamatkojen illassa 13-vuotiaalla Varjonovalla ajettiin ensimmäisen kerran kärkipaikalta. Aktiivinen taktiikka toi konkarille ykköstilan, joka irtosi kuskin mukaan erittäin helposti.
Julkaistu

Olli Koivusen ohjastama ja Bella Varjosen valmentama ja omistama Varjonova kiihtyi auton takaa itselleen normaalin rivakasti, eikä kuskilla ollut tällä kertaa aikomustakaan luopua asemastaan matkalla. Varjonova näytti koko ajan menestyjälle, eikä sillä ollut mitään vaikeuksia hallita A.V. Marttilan tammasarjaa (KK-22 -lähtö) maaliin asti.

Olli Koivunen valaisi voittajahaastattelussa, miksei voittotuloksen 23,0a/1620 metriä tehneellä Varjonovalla ole kokeiltu keulasta aikaisemmin.

”Tammalla on ollut huumorin kanssa ongelmia. Se on ollut aina vähän sellainen, että jarruttaa lopussa, jos kovin töitä on joutunut tekemään. Varjonova on esittänyt viime aikoina jäätävää nousukuntoa. Vermossa viimeksi harmittelin, kun annoin keulapaikan Suven Sametille. Tämän esityksen perusteella tamma ei olisi hävinnyt silloin kuningattarellekaan. Voitto tuli ihan pintakaasulla. Toivottavasti hevosen kunto pitäisi, ja päästäisiin vihdoin kuningatarkisaan.”

A.V. Marttilan tammasarja oli jaettu. Toisessa lähdössä Jouko Tarvaisen suojatti Disain käynnistyi ravilla, veti koko lähdön tasaisen kovaa muiden edellä ja voitti vakuuttavasti. Disain teki uuden komean ennätyksensä 22,4aly.

Skyfall Shine voitti kovimman lämminverilähdön keulajuoksulla, mutta 65-kierroksen pankki ei loistanut. Com Milton vaikutti loppusuoralla sille, että vyöryy Skyfall Shinen ohi, kunnes haastajan ravi hukkui, ja laukka ratkaisi pelin keulahevosen eduksi.

”Justiin sanoin Matiakselle (Salo), että kun hevonen alkoi rytmiään hukkaamaan, olisi pitänyt tyytyä kakkossijaan. Se olisi laittanut pelin tosi tasaiseksi, jos olisi pystynyt ravilla tulemaan maaliin”, Santtu Raitala kommentoi Toto-TV:n haastattelussa Com Miltonin loppumatkaa.

Lämminveritammojen lähdössä kisasivat 3-4-vuotiaat. Juho Ihamuotilan ohjastama Over My Shouder oli huippuhyvä voittaja johtavan Condesan rinnalta.

Erityisen vakuuttavista voittajista mainitaan myös päätöslähdön Que Tal, joka veti 07,3-vauhtisesta avauksesta huolimatta keulasta maaliin.

Lue lisää Vermon raveista keskiviikon (22.6.) Hevosurheilusta.

Oletko jo tilaaja?

Toto65-voittajat, peliosuus ja rivin arvo

T65-1: 2 Skyfall Shine, 72 %, 1,00 euroa

T65-2: 6 Varjonova, 15 %, 4,18 e

T65-3: 1 Bean Fighter, 29 %, 9,57 e

T65-4: 6 Over My Shoulder, 27 %, 20,99 e

T65-5: 5 Disain, 23 %, 44,47 e

T65-6: 1 Que Tal, 29 %, 61,83 e

Kuusi oikein -voitto-osuus 61,83 euroa

Viisi oikein 3,42 e

Vaihto: 141 218,24 euroa

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi