Amatööriohjastajien SM-finaalien neljä ensimmäistä osalähtöä ajettiin viime sunnuntaina Ylivieskassa. Mukana on runkosarjan 11 eniten pisteitä kerännyttä ohjastajaa sekä hallitseva Suomen mestari Sara Hautamäki..Finaalien avauspäivänä piikkipaikalle kampesi tasaisen varmaa työtä tehnyt Toni Ripatti. Kaksi kakkos- ja yhden kolmos- sekä nelossijan sunnuntaina ohjastanut mikkeliläinen repäisi neljän pisteen kaulan toisena olevaan Suvi Vaittiseen..”Tosi hyvä fiilis jäi avauspäivästä. Ennakkoonkin oli sellainen fiilis, että kaikilla hevosilla pystyy hyvään ja tasaiseen suoritukseen. Ehkä se meni kuitenkin yli odotusten”, Ripatti summaa. "Toisaalta jossiteltavaakin jäi. Vera Töllillä olin neljäs, kun jäin johtavan taakse pussiin. Jos viimeisessä kurvissa olisin päässyt ulos, olisin todennäköisesti voittanut. Muuten ajoin mielestäni aika maksimit.”.Ripatin toistaiseksi paras sijoitus amatööriohjastajien SM-kisassa on kakkossija. .”Kilpailu on vasta puolivälissä, eikä eroa toisena olevaan tullut hirveästi. Vielä voi sattua kaikenlaista. Hyvillä mielin, mutta nöyränä lähden finaalipäivään”, kengittäjänä työskentelevä Ripatti sanoo. ”Nälkää riittää voittoa ajatellen. Täytyy vain toivoa, että lähtöratojen ja ajokkien suhteen käy hyvä tuuri.”.Pistetilanne:Toni Ripatti 43, Suvi Vaittinen 39, Marko Majaniemi 38, Markku Ranta 38, Sami Nummi 31, Jani Suonperä 28, Jesper Östman 27, Milla Markkanen 27, Janne Lukkari 25, Kristian Lella 23, Sara Hautamäki 18, Teemu Keskitalo 15.