Markku Krögerin valmentama Annan on lukeutunut viime vuodet suomenhevostammojen parhaimmistoon. Tänä vuonna se joutui kuitenkin vetäytymään kuningatarkilvasta jo todella vaisusti sujuneen avausmatkan jälkeen. Kröger totesi tuoreeltaan syyn kehnoon esitykseen olevan täysi mysteeri.Nyt Annanin tilanteeseen on saatu selvyyttä.”Mistähän minä aloittaisin. Sillä on vähän nivelrikkoa. Lisäksi sillä on vasemman takajalan hankositeessä alapään kiinnityksessä vikaa, mutta se ei estä kuulemma juoksemista. Olen nyt yrittänyt saada tammaa kantavaksi Carusta”, Kröger kertoo.On siis hyvin mahdollista, että urallaan 165 290 euroa tienannutta tammaa ei enää nähdä kilparadoilla."Jalkoja yritettiin hoitaa. Lääkäri oli sitä mieltä, ettei nivelrikko ole välttämättä este uran jatkolle. Tammalle annettiin kortisonia, joten Vermossa ei ainakaan pystytä kilpailemaan. Täytyy katsoa, virkistyykö hevonen vielä tuosta. Annan tuntui erittäin hyvältä ennen Kunkkareita. Nytkin se on erittäin virkeä.”On selvää, että tämän kauden jälkeen Annanin kilpaura on joka tapauksessa ohi, sillä 15-vuotiaan tamman kilpailuoikeus päättyy tähän vuoteen.”Alkuvuosi meni tosi hyvin. Tähtäsimme Kunkkareihin, mutta siinä kävi miten kävi. Tammassa alkaa jo kilometrit ja startit näkymään. Onhan sillä melkein 200 starttia jo. Uran päättymiseen osasi jo asennoitua, ja onneksi minulla on nuoria hevosia, jotka juoksevat ainakin jollain lailla", Kröger päättää..Annan jättää kuningatarkilvan kesken – kilpauran jatko vielä epäselvää