Arctic Horse Race siirtyy Ouluun – ”Tuhansista euroista puhutaan tappioiden osalta”
Rovaniemellä oli määrä ravata ensi lauantaina radan kauden päätapahtuma Arctic Horse Race. Torstaina Mäntyvaaran rata joutui kuitenkin tekemään kovan päätöksen: ravit siirretään ajettavaksi Oulun Äimärautiolla. Rovaniemen radan kaviouran kunto on sellainen, että ilman siirtoa ravien perumisuhka olisi ollut liian suuri.
Päätöstä tehdessä konsultoitiin Pohjois-Suomen entistä ratamestaria Antti Jaaraa.
”Olen parhaillaan Rovaniemen radalla. Rata on sulanut sen verran epätasaisesti, ettei pystytä takaamaan turvallisia kilpailuolosuhteita. Osa kaviourasta on sulanut toivotusti, mutta osa ei. On viisaampi siirtää ravit Ouluun”, Jaara sanoo.
Jaaran mukaan Oulussa ei ole vastaavanlaisia ongelmia. Ravit siis pystytään varmasti järjestämään Äimärautiolla.
”Kävin eilen Oulun radalla. Viime viikolla jo valmistelin Äimäraution henkilökuntaa, että tehkää kaikki sen eteen, että jos tilanne tulee eteen, siirto voidaan toteuttaa. Siellä on toimittu tätä silmällä pitäen.”
Siirrosta aiheutuu kova taloudellinen isku Mäntyvaaran raviradalle.
”Taloudellisesti jo se mitä olemme satsanneet, että ravit saataisiin järjestettyä täällä, on älyttömän paljon. Tuhansista euroista puhutaan tappioiden osalta. Tapahtuman olisi kuitenkin pitänyt tuoda rahaa kassaan", Rovaniemen raviradan toimitusjohtaja Tapani Enbuske huokaa.
Rovaniemen radalla järjestetään kuitenkin iltajuhla, jonka onnistumisesta riippuu tappion suuruus. Raveja voi seurata etänä myös Mäntyvaaran katsomossa.
”Sinne on niin moni ei-hevosihminen ostanut lipun katsomaan Einiä. He, jotka lähtevät Ouluun raveihin, ehtivät vielä iltajuhlaan. Juuri keskustelin yhden ison sponsorin kanssa, että laitamme tänne screenin, ja täällä voi ruokailla sekä nauttia virvokkeita.”

