Atupem, Jukka Torvinen, ravihevonen
Jukka Torvinen jatkaa Atupemin rattailla myös perjantaina Forssassa.Kuva: Anu Leppänen

Atupem arvottiin takariviin – Forssan finaaliravien lähtölistat valmistuivat

Illan päälähtöihin lukeutuvat myös Pilvenmäki Specialin finaalit.
Julkaistu

Vuoden 19. raviviikon pääravit ajetaan perjantaina 9. toukokuuta Forssan Pilvenmäellä. Kello 18 alkavien ravien lähtölistat pursuavat hyviä hevosia, kun Pilvenmäellä kilpaillaan vuoden toiset divisioonafinaalit.

Kylmäveristen kultadivisioonafinaali ajetaan jo ennen illan Toto75-kierrosta. Kahdeksan hevosen koitoksessa suursuosikin aseman saa radalta kuusi matkaan avaava kolminkertainen ravikuningas Evartti. Samaisessa lähdössä debyyttinsä avoimella tasolla tekee Pasi Teinin valmentama Kukkarosuon Kurko, joka arvottiin eturivin uloimmalle lähtöradalle.

Toto75-kierroksen käynnistävässä lämminveristen kultadivisioonafinaalissa parhaille lähtöpaikoille pelihevosista arvottiin Amazing Player ja Dozen Of Oysters. Nämä saivat radat kaksi ja neljä. Run For Royalty starttaa matkaan radalta seitsemän ja Suomen mestari Atupem takarivistä numerolla yhdeksän.

Lämminveristen pronssidivisioonafinaali ajetaan Toto75-kierroksen toisena lähtönä. Siinä lähdön selkeä etukäteissuosikki Lancelot B.R. pääsee avaamaan Santtu Raitalan ohjastamana matkaan radalta neljä.

Kylmäveristen pronssidivisioonafinaalissa huippukuntoinen Laviori kiihdyttää auton takaa kolmosradalta. Hyväkuntoiset Riko ja Kuuselan Winneri arvottiin takariviin radoille 11 ja 12.

Illan päälähtöihin lukeutuvat myös lämminveristen ja suomenhevosten Pilvenmäki Special -finaalit. Molempien rotujen karsinnat kilpailtiin viime keskiviikkona.

Lämminveristen finaalissa karsintavoittajista vakuuttavin oli tappioton Oh What A Knight, joka pääsee starttaamaan matkaan radalta kolme. Suomenhevosten finaalissa suosikit tulevat takamatkalta Uskotoivon ja Tuulen Viljon johdolla.

Pilvenmäen finaaliravien lähtölistoja pääset tarkastelemaan tästä linkistä

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi