Beatboxer taustajoukkojensa kanssa voittajaseremonioissa.
Beatboxer taustajoukkojensa kanssa voittajaseremonioissa.Kuva: Pekka Salonen

Beatboxer peittosi suursuosikin Vermossa - piiska lensi katsomoon

Vermon voittajaseremonioissa nähtiin suorastaan häkeltynyt voittaja, eikä Jarmo Villasen tuuletuksille näkynyt loppua.

Sähköasentajana leipänsä tienaava Jarmo Villanen harrastaa raviurheilua Janakkalassa. Villanen treenaa vapaa-ajallaan Beatboxeria, jonka hän myös omistaa.

Villanen suuntasi ainoan valmennettavansa kanssa kilpailemaan keskiviikkona Vermoon, eikä suotta.

Enintään 8500 euroa tienanneiden ryhmäajossa kaksikko päästeli lopussa ohi keulassa matkanneen suursuosikki Whisky Dancingin ja Ari Moilasen.

"Käänsin lopussa piiskankin eteenpäin. En lyönyt "Paavoa", vaan rakkaudella mentiin eteenpäin."

"Ei se Ari (Moilanen) voi kaikkea voittaa. Viimeksi hän otti viisi voittoa, joskus Villasellekin voitto kuuluu."

Kahdeksanvuotiaan ruunan voitto oli Toto65-lähdöissä ensimmäinen. Koko uralla ykkösiä on kertynyt Beatboxerille nyt viisi kappaletta.

Related Stories

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi