Bosses Lady palasi suoraan tauolta voittajaksi – lähtöradat 5-vuotiaiden tammojen Kasvattajakruunun finaaliin valittu
Tapio Perttunen ja Bosses Lady ovat juhlineet voittoa jo 17 kertaa.Kuva: Roosa Lindholm

Bosses Lady palasi suoraan tauolta voittajaksi – lähtöradat 5-vuotiaiden tammojen Kasvattajakruunun finaaliin valittu

Turussa ratkottiin perjantaina finalistit 11.10 samalla radalla ravattaviin kaksi- ja viisivuotiaiden tammojen Kasvattajakruunujen loppukilpailuihin.

Illan neljännessä lähdössä nähtiin varsin mielenkiintoinen paluu, kun viime vuoden derbyssä neljänneksi sijoittunut Bosses Lady kilpaili neljättä kertaa tänä vuonna ja ensimmäistä kertaa sitten kesäkuun.

Tapio Perttunen pyrki ykkösradalta puolustamaan keulapaikka valmennettavallaan, mutta Olli Koivusen ohjastama BWT Divine oli riittävän nopea edetäkseen alussa johtoon.

Voittotaisto oli selvästi kahden kauppa, kun kärkikaksikko jätti muut kauas taakseen. Maalilinjan leikkasi ensimmäisenä johtavan takaa napakan kirin iskenyt Bosses Lady.

”Olin varovaisen toiveikas. Sitä on kuukauden päivät treenattu, sitä ennen oli pari kuukautta laitumella”, Perttunen kommentoi Bosses Ladyn suoritusta TotoTV:n lähetyksessä. ”Mahan kanssa oli ongelmia, sen takia oli tauolla. Eilen viimeistelyissä hevonen tuntui hyvältä. En ehkä voittoa odottanut, mutta tamma oli positiivinen.”

Bosses Ladyn omistaa B. Lady Stable. Omistus on jaettu 30 osuuteen, ja kimppaomistaminen on sujunut mainiosti.

”Meillä on tosi toimiva kimppa ja hyvä porukka”, B. Lady Stablen edustaja Outi Sairinen kuvailee. ”Tämä on hieno kimppa. Elämme niin täysillä tamman mukana.”

Aikansa kriteriumkakkonen ei häikäissyt uusia omistajiaan vielä varsana. Pian se kuitenkin osoitti kykynsä, ja on sen jälkeen todella häikäissyt omistajia otteillaan.

”Tapsa antoi siitä heti positiivisia lausuntoja. Vaikka se on sellainen simpsakka neiti, ja kun kävin katsomassa sitä, ajattelin, että pääseekö tuo oikeasti jonnekin”, Sairinen hymähtää. ”Mutta sitten tosipaikan edessä se vain rutisti menemään.”

Tämäniltaiseen koitokseen omistajaporukassa valmistauduttiin valmentajan tavoin varovaisen toiveikkaina.

”Pitkäänhän se oli laitumella, ja aika vähän aikaa vasta treenattu. Mutta tietysti luotin, kun Tapsa sanoi sen tuntuvan hyvältä, että voidaan aloittaa kilpaileminen. Olihan se tosi jännää, kun ei oikein tiennyt, mitä odottaa.”

Itse suoritus nosti Sairisen mielialan korkealle.

”TV:n välityksellä katsoin. Oli entistä meininkiä tänään, kun derbyn jälkeen on vähän takunnut.”

Bosses Lady on niittänyt jo ison kasan menestystä, mutta ongelmiakin on sattunut matkalle. Silti omistajakimpan henki on ollut hyvä vaikeinakin aikoina.

”Meillä on monta hyvää tsempparia mukana”, Sairinen nauraa. ”Toinen toistamme tsempaten olemme yrittäneet päästä vaikeuksista ohi.”

Tamman vatsa alkoi vaivata jo viime syksynä, ja samat ongelmat olivat edessä tänä vuonna. Nyt toivon mukaan murheet ovat taakse jääneitä.

”Syksyllä katsotaan, miten maha pysyy kunnossa, ja millä mielellä hevonen pysyy. Hokit eivät sitä haittaa, joten talvellakin voidaan ajaa kilpaa, jos sille tuntuu. Tietysti tammalähtöjä pääasiassa haluttaisiin ajaa.”

Lukuisista menestyshetkistä parhaiten Sairisen mieliin on painunut Vermossa ravattu TammaChampion viime kesältä.

”Olihan se kriterium tietysti huikean jännittävä, kun Bosses Lady vielä vähän haparoi maalisuoralla päästessään kiriin”, Sairinen tunnustaa. ”Mutta itselleni TammaChampion on se mieleenpainunein. Se oli kova. Tamma laukkasi ja tuli silti ihan tuulispäänä voittoon.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi