Kaikkien aikojen parhaisiin Suomessa syntyneisiin lämminverisiin lukeutuvalla miljonäärioriilla Brad de Veluwella on 162 Suomeen ja 125 Ruotsiin syntynyttä jälkeläistä. Lisää syntyy vielä ensi vuonna, muttei enää sen jälkeen. Siitosura päättyi tähän kauteen.”Tammanomistajien kiinnostus on vähenemään päin, siitä se vaan johtuu. Markkinoille tulee uutta verta koko ajan, ja astutusmäärät laskee yleisestikin. Brädi on nyt eläkepäivänsä ansainnut”, Anders Ingman perustelee.Tänä vuonna jälkeläisiä syntyi 11, samoin viime vuonna. Terveyden puolesta siitosuran jatkumiselle ei olisi ollut estettä.”Brädi sai olla hyvissä paikoissa, ja se on hyvässä kunnossa. Sekä Starolla että Savoilla siitä pidettiin tosi hyvää huolta”, Ingman kiittää..Jälkeläisistä tähän mennessä paras on Ruotsissa syntynyt Handsome Brad, joka tienasi urallaan 6,9 miljoonaa kruunua. Yhteensä kruunumiljonäärejä on yhdeksän. Suomessa syntyneistä parhaiten ovat menestyneet Villinmiehen Tammakilvan ja Tammaderbyn voittaja BWT Burnin Alive sekä Kriterium-voittaja God Hyperion.”Kilpauran jälkeen on ollut hienoa seurata jälkeläisten edesottamuksia. Saa jännittää niiden puolesta ilman, että tarvitsee kantaa taloudellista vastuuta. Erityisesti tuli seurattua tietysti Handsome Bradia, joka kilpaili aivan kovimpia vastaan ja menestyikin. Oli kiva nähdä, että Brädi riitti sillä tavalla siitosoriinakin.”Ingmaneille itselleen Bradista ei varsinaista ikäluokkahevosta tullut.”Se on aina tammoistakin kiinni”, Anders Ingman muistuttaa. ”Niihin olisi pitänyt satsata, mutta siinä kohtaa oma kasvatus alkoi jo hiipua.”Tällä hetkellä Oy Lars Ingman Ab:n kasvatustoiminta on ”määrittelemättömän mittaisella tauolla”, kuten Anders asian ilmaisee, mutta elämää tallissa riittää. Brad de Veluwen lisäksi on toinenkin eläkeläinen, Hachiko de Veluwe. Perheen tyttäristä Melanie valmentaa Bradin poikaa Lars de Veluwea. 1-vuotias Mariko de Veluwen poika Father Patrickista lähtee Ismo Korhoselle opetettavaksi, samoin nuoremman pojan Markus Ingmanin 1-vuotias kasvatti. Lisäksi sekä Melaniella että Madeleinella on kummallakin ratsu ja Andersin lapsenlapsella poni.”Isoisä opetti, että on kolme tapaa köyhtyä. Nopein on naiset, sitten hevoset ja varmin maanviljelys. Kun on kolme tytärtäkin, niin kaikkia on tullut kokeiltua”, Anders nauraa.Bradille hän povaa auvoisia eläkepäiviä.”Se nauttii omassa pihatossaan, kun saa valita, onko ulkona vai mökissään. Muutaman talven se on jo täällä Madeleinen hoidossa ollutkin.”.Melanie ja Anders Ingman ovat eläimilleen omistautuneita ihmisiä