Callela Einsteinillä on tapana löytää maalipaalulle ensimmäisenä.
Callela Einsteinillä on tapana löytää maalipaalulle ensimmäisenä.Arkistokuva: Roosa Lindholm

Callela Einsteinille vuoden viidestoista täysosuma

Turun Toto4-pelin ensimmäisessä lähdössä Olli Koivusen ohjastama Callela Einstein otti vakuuttavan keulavoiton, jonka myötä on erittäin liki vuoden voitokkaimman ravurin titteliä, sillä haastajat siinä kisassa ovat jo kolme voittoa 5-vuotiasta perässä.

Toto4-1: Lähdöstä oltiin kaavailtu täysin Callela Einsteinin ja Amazing Warriorin välistä vääntöä, sillä kaksikko oli kerännyt peliosuutta yli 90 prosentin verran. Kummankaan startti ei voltista vakuuttanut, mutta sisäradalta lähtenyt Callela Einstein lähti siksi vauhdilla, että piti keulapaikan helposti.

Ari Moilanen otti Amazing Warriorilla paikan suosikin takaa, eikä noussut sieltä missään kohtaa pois, jolloin keulahevonen sai tehdä täysin oman juoksunsa. Harri Koivusen valmentama Callela Einstein hallitsi todella varmoin ottein perille saakka.

”Aika hienoa, kun 15. kerta tänä vuonna”, Callela Einsteinin omistajaportaasta hekumoitiin. ”Lähtötohinat ei hevosella niin yksiselkoisia. Se osaa lähteä, mutta voi muuttaa askellajinkin. Aika kova luotto on ollut hevoseen, mutta Sepollakin (Mäntymäki) aika tykki oli. Kissa hiiri –leikkiä ajateltiin, mutta Warriori haparoi alkuun sen verran, että siinä iskettiin.”

Kontion Konditoria Oy & Smokewalley Oy omistavat voittajan, jonka kasvattaja on Hannu Nivola. Callela Einstein voitti tuloksella 17,4/2100 metriä.

Toto4-2: Kakkoskohteessa kisattiin montéssa, jossa kaikki osallistujat kiihdyttivät siivekkeen takaa. Niistä liukkain alussa oli Wille's Rainmaker, mutta toisessa kaarteessa Dreamy Chip painui kärkeen. Ramble On ilmestyi valmentajansa Amira El Jahirin kanssa pian vaateliaana rinnalle, mutta jäi siihen, kun Liisa Nummi pyysi Dreamy Chipiltä lisää vauhtia, jota löytyi.

Dreamy Chip oli monté-debyytissään todella sitkeä keulasta, mutta kärkiparia loppukaarteessa seurannut Sunbeam kehitti maalisuoralla siksi rivakan loppuvedon, ettei Dreamy Chip pystynyt enää vastaamaan.

Jenni Koskelan ratsastama Sunbeam meni täyden matkan voittoaikaan m17,0a. Tapio Mäki-Tulokkaan valmennettava kisasi toisen kerran selästä. Toukokuinen kisa toi Sunbeamille hopeasijan.

"Silloin ei juoksu täysin onnistunut. Kova kiri tehtiin, joka oli lopussa pois", silloinkin Sunbeamia ohjastanut Jenni Koskela muisteli. "Tänään hevonen meni iloisesti, ja piiska saappaissa, että ohjilla käskettiin. Sunbeam menee aika lujaa selästä mailinkin, ja jaksaa, kun selkää eteen saa."

Toto4-3: Jari Kinnusen menestyskulku jatkui tällä kertaa Quattro Tillyn kanssa, kun 6-vuotias ylsi parhaaksi suoraan tauolta.

After Knight kiihdytti auton takaa ohi sisäradan High Flyingin, mutta halusi selän eteensä. Kärkipaikkaa kohti taustalta kiihdyttivät Oilsheik ja Zizzy Highness, joista Harri Koivusen ensin mainittu ajokki eteni keulaan.

Oilsheik teki muihin rakoa viimeisellä takasuoralla, mutta valjakon karkumatka ei aivan onnistunut, kun Quattro Tilly ehti lopussa varsin varmasti ohi.

"Oli alunperin passiivinen taktiikka mielessä, että ajetaan porukan mukana ja kokeillaan lopussa. Jollain tasolla tätä on pidetty hyvänä hevosena. Niin paljon vastoinkäymisiä ollut, ei viitsi liikaa pullistella etukäteen. Helposti se voitti, ei tarvinnut oljenkorsia käyttää. Tuntui, että voittaa ilman niitä, joten ei käytetty niitä", Jari Kinnunen selosti.

Kohde oli erittäin tasaisesti pelattu, sillä vaikka Quattro Tilly oli kerännyt eniten kannatusta, oli se alle 20 prosenttinen voittaja.

Toto4-4: Myös päätöskohteeseen saatiin voittajaksi pelikansan suosikkimenijä, kun Olli Koivuselle illan toisen voiton pääpelikohteissa toi Stoneisle Querida.

Dream On oli kiihdytysvaiheessa nopein, mutta sen laukatessa Hannu-Pekka Korpi sai ajettua Lucas La Rentan vetotöihin 1. takasuoralla. Kakkossuosikki johti, kunnes 700 metriä matkaa jäljellä 3. ulkoa iskenyt Stoneisle Querida kiri rinnalle ja kyselemättä ohi. Maria Penttisen valmennettava hiljensi maalisuoralla, mutta piti hankkimansa etumatkan turvin ylivoimaykköseen ennen Firemakeria ja Oxhouse Forty-Fouria.

"Mallu ei itse ole päässyt hevosta ajamaan, mutta hällä ollut lukuisia valmentajia, jotka hänen ohjeiden mukaan tehnyt, joten hyvillä mielin lähdettiin matkaan", Olli Koivunen tiesi. "Loppusuoran alussa tuntui, että tuleeko joku ohi, kun hevonen jarrutteli yksin jäädessään, mutta varmasti piti. Monesti mennyt keulahommoksi, mutta kirinopeus tosi hyvä ase hevosella."

Kymmenesti kisanneen Stoneisle Queridan uran 6. voitto tuli tuloksella 17,7a/2100 metriä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi