Eija Sorviston ravi-ilta sujui Seinäjoella sataprosenttisesti. Kuva: Anu Leppänen.
Eija Sorviston ravi-ilta sujui Seinäjoella sataprosenttisesti. Kuva: Anu Leppänen.

Eija Sorviston valmentama Cape's Captain komensi Seinäjoella

Eija Sorviston valmentama Toto5-illan pankki Cape’s Captain vakuutti perjantaina Seinäjoella. Helpommin voitto ei olisi voinut irrota.

Kilpakumppaneitaan maltillisemmin 2100 metrin ryhmäajossa aloittanut Cape’s Captain haki Santtu Raitalan ajamana johdon toisessa kaarteessa noin 1300 metriä ennen maalia. Ulkoradalta keulat katsoneella Vaya Con Diosilla ei ollut tarvetta vastata suosikille. Voittomarginaali kasvoi lopulta murskaavaksi. Cape’s Captainin voittotulokseksi kirjattiin 15,3a.

"Ihan hyvän ajan meni", Eija Sorvisto näki talvi-illan tapahtumat. "Kun raveihin meni, tuntui alkuun, että oli rapsakka keli, kun siellä tuulee aika kovaa. Pakkasta vain kymmenkunta varmaan kumminkin vain."

"Ajetaan tasaselleen kilpaa tällä", Sorvisto jatkoi Cape's Captainista, joka oli aiemmin treenissä Antti Ojanperällä.

"Hevonen tuli viime vuonna maalis-huhtikuun vaihteessa. Koronatauon aika treenailtiin ja ruvettiin sitten starttailemaan."

S.J.’s Caviarin ja menestystamma Rydens Cindyn poika Cape's Captain on nyt 6-vuotias. 29 kilpailusta voittoja on 7 ja tilipussi näyttää 13 000 euroa.

"Emä oli tosi hyvä hevonen. Tällä on samoja probleemia kuin sillä, että on vähän ahdasliikkeinen, mutta sehän kantoi hyvän voittosumman. Eihän sitä tiedä, jos tämäkin oppii juoksemaan. En ole vielä seuraavaa sarjaa katsonut", Sorvisto totesi.

Cape's Captainin omistavan pihtiputaalaisen Tanner Stablen edustaja Mervi Ihalainen kertoo, että kimppa on jaettu 10 osuuteen.

"Osuuden omistajia on Pihtiputaalta, Viitasaarelta, Jyväskylästä, Helsingistä ja Vihdistä", itsekin käytännön hevostaidot hallitseva Ihalainen selvitti. "Nykyään olen tilitoimistossa töissä. Teen etänä, mutta sieltä voidaan nyt tämän voiton johdosta koputella, että tuopas pullakahvit."

"Jalat maassa me onnistumisia odotellaan", Ihalainen jatkoi. "Uumoiltiin, ettei se hokkikengässä mene. Hevosella on kurveissa vielä haasteita. Tänään just puhuttiin, että mielenkiinnolla odotetaan kesäratoja, kun päästään hokeista eroon. Kiva nyt seurata, jos sitä menestystä tiputellen tulisi."

Cape's Captainin tallikaveri, Eija Sorviston valmentama Kasvattajakruunu-voittaja Moonlight Velvet jatkaa vielä taukoa. "Joskus maalis-huhtikuun paikkeilla tullaan toivottavasti radoille. Ihan hyvää sille kuuluu", Sorvisto mainitsi.

Seinäjoen perjantai-illan kovimmassa lämminverilähdössä Redhot Tap Dancer puolusti sisäradalta johtopaikkaa alusta loppuun onnistuneesti. Porilaisen Hottis Teamin omistamalla Jouni Myllyharjun valmennettavalla voiton ohjasti Seppo Markkula. Trouble Leader yritti niin sitkeästi ohi, että ykkössijaan tarvittiin 2100 metrin tulos 14,4a.

Julienne Cane otti johdon neljännessä Toto5-kohteessa. Tapani Salojensaaren valmennettava johti loppuun asti, vaikka Cheap Thrills ja Ove lopussa lähenivät. Salojensaari arvioi hevosensa suoritusta fantastiseksi. Feeling Dream laukkaili, mihin Jukka Torvinen veikkasi ratahaastattelussa syyksi kengän irtoamista.

Twinwil juoksi kauden avausvoittonsa valmentajansa Kari Lehtosen ajamana kolmannesta ulkoparista. Keulassa juossut suosikki La Donna Perfetta työntyi toiseksi, vaikka menetti keulat kiripuolikkaalla Hypnotiquelle. Tämän noustua maalisuoralla ulospäin La Donna Perfettalle syntyi tila edetä kakkoseksi, mutta Twinvil työntyi ulkoa ykköseksi.

Illan suurimman ensipalkinnon 2 000 euroa Nuorten sarjasta vei Hannu Hietasen ajama pikkuyllättäjä Too Macho For You (Pascia’ Lest). Omistajansa Sofia Nutivaaran valmentama ori juoksi johtopaikalta tasaisen reipasta ja teki tasoitustuloksen 16,7/2100 metriä.

Hannu Hietanen ajoi toisen voittonsa Manionnilla Toto5-pelin päätöskohteessa. Matkavauhti oli sakeassa lumisateessa hiljaista, ja Manionnin toisesta ulkoparista alkanut kiri tuotti lopulta toisen peräkkäisen täysosuman lakeudella puolella hevosenmitalla ennen Tuulensuvia. Voittajaa valmentaa Olli Antila.

Hietasen kolmas voitto jäi toteutumatta, kun nelivuotiaana debytoinut Pirjo Miettusen Endless Story/Veli-Erkki Paavola ohitti Hietasen keula-ajokki Indigent Prayerin kalkkiviivoilla. Markku Hietanenkin pääsi voiton makuun ajokkinaan Arto Kirvesojan valmentama Tosi Innokas.

Monté-Talvimeetingissa 80 metrin takamatkalta lähtenyt montéhaka Sjö Kongen joutui tällä kertaa lujille 40 metriä edempää startanneen Vanjalin/Liisa Lanki kanssa. Heli Perkiön luotsaama Sjö Kongen jatkaa kuitenkin tappioitta Suomen montélähdöissä.

Harri Kotilaisen valmentama ja Jouni Monto Oy:n omistama Ypäjä Menevä hallitsi laukkojen sävyttämää avauslähtöä kuolemanpaikalta ennätyksellään 36,0. Kun tallialueelta odoteltu See Hoo Amuletti veti keulasta toiseksi, kaksarikerroin nousi yli 400:n.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi