Suomenhevosten Suur-Hollola-ajo sähköistyi, kun Harri Sulku ilmoitti viime hetkillä mukaan 5-vuotistähti Carun. Sen odotettiin antavan suosikki V.G. Voitolle kovan vastuksen, sillä 5-vuotiaita hyvitetään kisassa 40 metrin etumatkalla vanhempia oriita ja ruunia vastaan.Sunnuntaiaamuna Sulku jätti kuitenkin hevosen startista pois. Sairastumisesta saati loukkaantumisesta ei ole kyse.”Carulla oli reiluun viikkoon 10 hyppyä ja neljänä päivänä kaksi. Se toi vaan lihasjäykkyyttä. Etulavat leviävät pukille hypätessä”, Harri Sulku selvittää.Debyyttikausi siitoksessa on ylittänyt odotukset.”30 tammaa oli tavoitteena, mutta ainakin 80 on aloitettu, vaikka tammamäärää on yritetty rajoittaa.”Carun vointia on tarkkailtu huolella koko kesä.”Eläinlääkäri tutki hevosen maanantaina, ja kaikki oli hyvin, samoin kuin edellisviikon verikokeissakin. Jollain lailla kova hyppytahti kuitenkin tuntuu. Perjantain viimeistelyissä ori ei tuntunut siltä kuin sen V.G. Voittoa vastaan pitäisi, ja samaa sanoi Ilona, kun kävi lauantaina ajamassa.””Jos hevosessa kuitenkin olisi jotain, miten se reagoisi kovaan starttiin? V.G. Voittoa vastaan pitäisi mennä SE-vauhtia. Caru ei anna koskaan periksi, ja viimeisillä 200–300 metrillä se voisi ylittää itsensä. Sitä riskiä ei ole järkeä ottaa, kun kilpailullisia tavoitteita ei tälle kaudelle edes ollut. Luvassa on vielä huonot kelisuhteet, ja Carulla ajetaan pohjallisilla”, Harri Sulku lisää.Kauden jatko-ohjelmaan varotoimiluonteinen poisjäänti ei vaikuta.”Caru voitti Varsakunkun karsinnan, ja jos kaikki on hyvin, ajetaan finaali St Michelissä ja viimeistään Pikkukunkku Kuninkuusraveissa”, Sulku suunnittelee.”Mutta nyt lyödään varauskirjan kannet kiinni tiistaina kello 21. Sen jälkeen ei uusia tammoja enää oteta.”.Caru ilmoitettiin Suur-Hollola-ajoon paalulle – "Pari jännitystekijääkin on etukäteen"