Ciiran Tähti kohti kuningatarkilpaa - "Älä sano mitään, menee maha sekaisin"
Esa Holopainen kannusti Seppo Suurosen valmentaman Ciiran Tähden jo 1. kaarteessa kärkipaikalle. Tämän jälkeen ohjastajan tehtävä muodostui helpoksi. Tasainen haastajarintama pysyi riittävän välimatkan päässä loppuun saakka.
"Ei ollut lopulta mitään hätää", Holopainen kommentoi. "Alussa tamma vähän hosui, mutta ensimmäisten satojen metrien jälkeen ongelmia ei ollut. Tammalle jäi vähän voimia varastoonkin, sillä se vastasi tosi helposti muille. Ciiran Tähdellä on mahdollisuus vaikka mihin."
Holopainen koki, että tammalla voisi olla sanansa sanottavana seppelejahdissa. Viime vuoden debyytti avoimella tasolla oli jo loistava.
"Ciiran Tähti on viime talven aikana voimistunut vielä hirmu paljon. Sen näkee suorituksista ja hevosella voi olla hyviä vuosia vielä useita edessä."
Seppo Suurosen valmentama Ciiran Tähti on kimppaomistamisen helmi. Mukana on L.M.V.Stable Oy:n porukan lisäksi 60 osakasta. L.M.V.Stable Oy:n puuhanainen Lilja Virtanen oli Jokimaalla kannustamassa Ciiran Tähteä loppusuoran taistossa.
"Tamma oli huikean hyvä", Virtanen hehkutti. "Moni sanoi, että se on keulaan ja karkuun, mutta en olisi millään etukäteen uskonut. On tämä mahdottoman hienoa. Yhteinen ilo, siitähän tässä kimppaomistamisessa on kysymys. Se on koko meidän toiminnan idea."
Kun puhe kääntyy Forssan kuningatarkisaan, Virtanen lyö jarrua.
"Älä sano mitään, menee maha sekaisin. Eläinten kanssa pitää elää päivä kerrallaan. Olisihan se hienoa. Viime vuosi oli minulle Ciiran Tähden omistajana ensimmäinen ja aivan uskomaton kokemus. Sitä se oli kaikille kimppalaisille", Virtanen päättää.
Seppo Suurosen tallin täydellinen lauantai kruunautui Suomen Cupin finaalissa, kun Core vastasi keulasta Lumettajalle vauhdin kiihtyessä päätöstuhannella. Core nappasi 15000 muhkean ykköspalkinnon, joten kauden ansiot ovat tähän mennessä jo 46000 euroa.
Lue lisää Jokimaan Kavioliiga-raveista keskiviikon Hevosurheilusta
Toto75-voittajat, peliosuus ja rivin arvo:
T75-1: 4 Willow Pride, 51 %, 0,34 €
T75-2: 5 Furiosa, 32 %, 0,74 €
T75-3: 9 Bosse Nice, 57 %, 1,08 €
T75-4: 6 Ciiran Tähti, 44 %, 1,58 €
T75-5: 6 Always Ready, 17 %, 10,07 €
T75-6: 8 Rarity Red, 13 %, 33,46 €
T75-7: 2 Core, 57 %, 35,63 €
7 oikein - 35,63 €
6 oikein - €
5 oikein - €
Vaihto 254 097,31 euroa