Costello kilpaili viimeksi toissa vuoden kesäkuussa Suur-Hollola-ajossa.
Costello kilpaili viimeksi toissa vuoden kesäkuussa Suur-Hollola-ajossa.Kuva: Roosa Lindholm

Costellon paluu ei tunnu ajankohtaiselta – ”Hevosen aliarvioimista”

Vuoden 2018 ravikuningas on pysytellyt poissa kilparadoilta jo lähes kahden ja puolen vuoden ajan.

Kaikkien aikojen viidenneksi eniten tienannut suomenhevonen on kilpaillut viimeksi vuoden 2019 Suur-Hollolassa. Sen jälkeen ori on keskittynyt siitospuuhiin, mutta valjaissakin hevonen on ollut säännöllisesti.

”Paluu ei ole varmaan ainakaan tällä hetkellä kauhean ajankohtaista. Costello on perustreenissä, mutta kesällä se oli kuutisen viikkoa ajamatta, kun juhannuksen jälkeen tuli helteet. Se palasi treeniin vasta siitoskauden loputtua, joten menisi hetki, että se olisi edes kilpakunnossa”, puolisonsa Ville Herttuan kanssa oriitta valmentava Tia Malinen kertoo.

”Mitään vikaa siitä ei oikeastaan ole koskaan löytynyt. Hevonen kääntyykin jo 13-vuotiaaksi ja on voittanut kaiken mahdollisen, niin isoa tähtäintä ei enää ole.”

Costello on voittanut puolet kaikista uransa starteista. Etenkin vuodet 2017 ja 2018 olivat huimaa menestyskulkua. Neljä vuotta sitten ori ei jäänyt kertaakaan kauden aikana kolmen parhaan ulkopuolelle, mutta ravikuninkuus jäi saavuttamatta, kun Köppinen jyräsi Vermon kunkkareiden päätösmatkalla toista kertaa kuninkaaksi.

Valta vaihtui seuraavana vuonna Rovaniemellä. Köppinen oli jälleen vahvin päätösmatkalla, mutta Costello vei kuninkuuden. Samana vuonna Herttuan ja Malisen ori voitti myös Suur-Hollola-ajon, Nordic Kingin ja Pohjoismaiden mestaruuden.

”Ei tuollaisen hevosen kanssa tulla todellakaan radoille, jos se ei pysty palaamaan tasolleen. On hevosen aliarvioimista, eikä se motivoi ketään, jos lähdetään jonnekin Jokimaan iltaan ajamaan sijoituksista ynnä muut, kun se on juossut viimeisimmät vuodet puhtaasti kovimmalla tasolla.”

Vuonna 2019 taustajoukoilla olisi ollut kova halu päästä kotiradan kuninkuusraveihin puolustamaan titteliä, mutta se jäi haaveeksi mystisen selkävaivan takia.

”Oikein tosissaan etsimme, miksi ravi katosi yhtäkkiä. Tuntui, että se ei ollut enää hevoselle reilua eikä itsellekään mielekästä. Kun väkisin yrittää, ei tule ainakaan valmista.”

Malinen kertoo, että ongelmat ravin kanssa tulevat esiin reippaassa vauhdissa, mutta treeneissä hevonen vaikuttaa hyvältä.

”Se on mysteeri, miksi se ei ravaa rennosti kovassa vauhdissa.”

Mikäli paluun aika jonain päivänä koittaa, tapahtuu se todennäköisesti talvikaudella.

”Costelloa ei ole koskaan haitannut hokit, ja terävin kärki lähes poikkeuksetta vetäytyy tauolle. Kesän kisat ovat aika raakoja, kun siellä ei ole helppoa lähtöä, vaan pitää pystyä heti menemään kovaa.”

Jälkeläisiä odotetaan radoille

Siitoksessa Costellolla on riittänyt kysyntää. Kolmesta ensimmäisestä ikäluokasta jokainen käsitti yli 100 varsaa. Tänä vuonna ori astui 37 tammaa, mutta luku tyydyttää taustajoukkoja, kun ottaa huomioon, että ori on pysytellyt pitkään kilparadoilta.

”Varmasti ihmiset haluavat myös nähdä, minkälaisia jälkeläiset ovat, kun ensimmäisen ikäluokan varsat ovat nyt 3-vuotiaita. Nyt on ollut tosi hyviä nuoria hevosia, jotka ovat pärjänneet todella hyvin, niin ne ovat luonnollisesti kiinnostavia myös siitoskäytössä”, Malinen viittaa etenkin Parvelan Retuun. ”Ei Costellon kuitenkaan tarvitse itseään radoilla enää markkinoida. Jos se on periyttäjä, jälkeläiset kehuvat itsensä.”

Costellon jälkeläisistä parhaiten uransa on aloittanut oriin ohjastajana viimeisimmissä lähdöissä toimineen Antti Tupamäen valmentama Landen Iita. 3-vuotias tamma on napannut kuudesta startistaan kolme kakkossijaa ja yhtä monta kolmossijaa. Voittosummakin on kasvanut Varsakunkun hopeasijan myötä yli 15 000 euroon.

”Ilman muuta seuraamme jälkeläisiä mielenkiinnolla. Ihan kivastihan niitä on koelähtöön tullutkin. Ihan positiivinen aloitus.”

Herttuan ja Malisen talli on viettänyt viime aikoina hiljaiseloa, sillä keväällä Orimattilaan saapunut Rocktown Judge vaatii vielä aikaa.

”Se ottaa hyvin vauhtia, mutta on keskentekoinen. Sen kanssa menee varmaan ensi kesään”, Malinen arvelee. ”Olemme keskittyneet poniurheiluun, kun molemmat lapset ajoivat kortit keväällä.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi