Santtu Raitala ohjasti T5-pelin avauskohteessa illan toisen voittonsa.
Santtu Raitala ohjasti T5-pelin avauskohteessa illan toisen voittonsa.Kuva: Anu Leppänen

Cover Prince paranteli ennätystään sekuntikaupalla

Antti Ojanperän valmentama Cover Prince kiitti vastustajien kaahailusta ja kiri toiseen perättäiseen voittoon.

T5-1: Enintään 4000 euroa tienanneiden lämminveristen 2100 metrin ryhmäajossa ei kelloon vilkuiltu ensimmäisellä kierroksella. Kakkosradalta startannut Callela Sokrates valtasi Jukka Torvisen ohjastamana keulapaikan, mutta Pekka Korhonen ja Step Brave pitivät rinnalla huolen, että vauhti pysyy kovana.

Avauspuolikkaan väliaika oli 11,5, ja ensimmäinen kilometrikin mentiin aikaan 13,5.

Step Braven askel alkoi painaa jo aikaisessa vaiheessa, mutta Callela Sokrates taisteli urheasti johtopaikalta loppuun saakka. Sitkeys ei kuitenkaan tuonut palkintoa voiton muodossa, sillä 7o0 metriä ennen maalia sisäradan syövereistä kolmannelle noussut Cover Prince oli säästänyt paukut kiriin, ja se kiersi lopussa hallittuun voittoon.

Voitto ruunan kuudennessa startissa irtosi ajalla 16,4ake

"Ihan kelvollisen tuntuinen heppa. Tänään teki ainakin hyvän suorituksen", voiton ohjastanut Santtu Raitala summasi voittajahaastattelussa. "Toki oltiin kaukana, mutta kärjen vauhti oli hyvää. Tuntui, että jos me pidetään vauhti, joka meillä oli ensimmäisellä kilometrillä, niin pystytään nousemaan yllättävän lähelle kärkeä ja niin kävi."

T5-2: Raitalan komennossa jatkettiin seuraavassakin lähdössä. Ennen T5-kohteita hän oli jo ajanut Stoneisle Redbullin voittoon illan toisessa lähdössä. Illan kolmas ykkössija tuli kylmäveristen tasoitusajossa.

Tällä kertaa voittoisa ajokki oli hänen vakiohjastettaviin kuuluva Valtroks. Kati Pekkalan valmennettava lähti illan koitokseen 40 metrin takamatkalta.

Alussa 20 metrin pakilta lähtenyt Haltija eteni varsin nopeasti keulapaikalle. Sen rinnalla ravannut Hespori kuitenkin siirtyi johtopaikalle ensimmäisen kierroksen päätteeksi. Viimeisellä takasuoralla Haltija löysi uutta virtaa, mutta kirikaistat olivat jo tukossa.

Lopulta parhaiten viime metrit kulki viimeisessä kaarteessa toiseksi kirineen Loikkarin takaa neljännelle noussut Valtroks.

"Ajattelin, että jos hevonen tekee hyvän suorituksen, ja ollaan neljäs tai viides, olen tyytyväinen. Sarja oli kuitenkin jonkin verran epäsopiva. Kun sarjaa ruvettiin katsomaan, siinä oli paljon vähemmän hevosia ilmoitettuna kuin siihen lopulta tuli", Raitala kertoi. "Ajoin vähän huonostikin, olisi ilman muuta pitänyt pysyä Loikkarin perässä. Mutta siinä vaiheessa tuntui, että kärjessäkin on hyvät hevoset, jotka olivat siinä vaiheessa jonkin verran kaukanakin, ja ajattelin, että päästäisiin takasuoran palalla lähemmäs, mutta ei päästy. Valtroks korjasi sen virheen hienosti."

T5-3: Kierroksen selvänä pankkina starttasi Juuso Holttisen valmentama Piteraq, joka oli kerännyt T5-pelissä peräti 75 prosentin peliosuuden. Startissa se osoitti, että suotta ei pelikansa ruunaan luottanut.

Iikka Nurmonen sai suursuosikilla pidettyä ykkösradalta keulapaikan helposti. Prässääjien puuttuessa, sai Piteraq vetää johtopaikalla varsin maltillista tempoa. Kierroksen väliajaksi kellotettiin 16,5.

Maalisuoralla nelivuotias Muscle Hillin poika karkasi kevyesti vastustajiltaan ja voitti ylivoimaisesti.

"Ei me täyttä ladattu. Ensimmäiset askeleet lähdettiin reippasti, ja katsottiin vain, ettei kukaan pääse yllättämään", Nurmonen kertasi kiihdytystä. "Tämä on kyllä mielenkiintoinen, että kuinka paljon nousee sarjoissaan ja kehittyy. Tämä menee hyvällä tyylillä ja tykkää, kun ajetaan tasaisen reipasta. Ehkä tämä ei ole omimmillaan tällaisilla juoksuilla, että ajetaan välillä hiljaa, mutta hyvä hevonen."

T5-4: Myös seuraavassa lähdössä Nurmonen vei voiton nimiinsä, mutta tällä kertaa valmentajana. Illan tuplavoittaja ohjasti itse radalta 12 lähtenyt Look Compeletea, joten hänen treenaamaansa Captivatea ohjasti Jani Ruotsalainen.

Tuuraaja hoiti rattailla leiviskänsä mallikkaasti, ja valjakko pääsi etenemään nopeasti keulapaikalle, kun sinne ensin ehtineellä Ronzon Facella haettiin selkäjuoksua.

Ykkösradalta lähtenyt Elliot Web ei ehtinyt nopeimpien matkaan, mutta Veli-Pekka Toivanen luovi nopeasti valjakon toiselle radalla. Lopulta paikka löytyi johtavan rinnalta.

Vauhti pysyi matkan aikana maltillisena, joten loppu tultiin kovaa. Pisimmän korren veti keulasta Captivate, Elliot Web tsemppasi toiseksi, ja kolmanneksi kiri Piedmont.

"Iikka sanoi, että hevonen on hyvässä kunnossa nyt. Teki hienon startin", Ruotsalainen kehui. "Yritin vähän matkaa lähteä, mutta näin, että ei päästä sisäpuolen hevosesta ohi. Santtu taas näytti pääsevän keulaan, ja tiesin, että häneltä saamme johtopaikan. Ajattelin, että matkalla olisi tullut enemmän painetta, mutta Captivate rauhottui tosi hienosti keulapaikalle, joten ei ollut mitään itse kiristää vauhtia. Laput kun sain silmille, se erkani tosi helposti."

T5-5: Ensimmäiseen kurviin mentäessä suosikki Qepe Pointti eteni keulapaikalle, kun Larkkoa ohjastaneelle Sami Vehviläiselle kelpasi paikka toisessa sisällä.

Pian Jani Hartikainen kuitenkin hyökkäsi valmentamallaan Mustasukalla suosikin kimppuun, ja keulapaikka vaihtui. Antti Tupamäki ei aikaillut Qepe Pointin rattailla, vaan nosti hevosen nopeasti toiselle ilman vetoapua.

Viimeisellä takasuoralla kärkikaksikon rinnalle heilahti hetkessä kolmannessa ulkona ravannut Hallan Poika. Se karkasikin Qepe Pointin kanssa ratkomaan voiton kohtalon.

Enemmän ruutia oli Kari Lehtosen valmentamalla Hallan Pojalla, joka ravasi varmaan voittoon.

"Ei hevonen ollut niin hyväntuntuinen kuin viimeksi, mutta oli hyvä kuitenkin. Jotenkin vähän toisohjainen oli, mutta muuten hyvä", Lehtonen arvioi suojattinsa esitystä. "Se olisi jo takasuoralla mennyt selkeästi ohi Antin hevosesta, mutta tämä on vähän sellainen, että välillä jää odottamaan. Tänään ei ehkä olisi odottanut, kun oli niin hyvä paine lopussa. Ajoin rinnalla ja ajattelin, että nakertaa se lopussakin. Jonkin verran jäi varaa."

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi