Olli Koivunen, Deangelo ja hoitaja Etta Pakkanen voittajaseremonioissa.
Olli Koivunen, Deangelo ja hoitaja Etta Pakkanen voittajaseremonioissa.Kuva: Pekka Salonen

Deangelo ravasi itsensä Finlandiaan – Santtu Raitalalla ainutlaatuinen ilta

Keskiviikkona Vermossa ravatussa Helsinki-ajossa jaettiin voittajalle kymppitonni ja lippu Finlandia-ajoon. Olli Koivusen ohjastama Deangelo ravasi itsensä mukaan suurkilpailuun. Santtu Raitala oli illan kuskinimi ohjastamalla ensimmäistä kertaa urallaan Vermossa neljä voittoa yhden illan aikana.

Aripekka Pakkasen valmentama Deangelo jatkoi mahtavasti sujunutta kauttaan menestymällä Helsinki-ajossa parhaalla mahdollisella tavalla.

Lyhyen matkan kisassa kymppipaikalle arvottu ruuna oli taustalla tukalan tehtävän edessä, kun kärjessä ei matkalla hurjasteltu, mutta niin vain Deangelo tuli ulkoa viimeiset 100 metriä ylivoimaisesti parasta kyytiä ja ehti lopulta helppoon voittoon ajalla 12,8aly.

”Aivan mahtava viimeinen riuhtaisu oli hevoselta! Sen mitä olen ajanut tätä, olen ymmärtänyt, että se tulee viimeisen suoran niin lujaa, ettei muilla ole yhtään varaa väsyä. Muilla alkoi lopussa jalka painaa, ja tämä sai vasta vauhdin päälle. Silloin kun Deangelo on parhaimmillaan, ei se häpeä Suomessa kenellekään”, Olli Koivunen näki voittajahaastattelussa.

Santtu Raitala onnistui voittojen määrässä laskettuna pääradallamme paremmin kuin koskaan aikaisemmin yhden illan aikana. 65-kohteissa Raitala voitti Yolo Savoylla, Bridge Commanderilla ja Bosse Nicellä. Alkupään lähdöissä Raitala ajoi Mickey Matchin parhaaksi.

”Kyllähän se (neljä voittoa) on kova juttu! Vermo on hirveän kova paikka, jossa on vaikea ottaa aina voittoja. Mulle tämä on ainutlaatuinen tilanne”, Santtu Raitala kommentoi neljännen voittonsa jälkeen.

Prix Monté Finland –katsastuksessa ei parhaasta tarvinnut jossitella, kun Pia-Maria Moilasen ratsastama Van Kronos voitti selvällä marginaalilla, vaikka jäi kovavauhtisessa lyhyen matkan kisassa taivaltamaan toiselle ilman selkää. Van Kronos meni myös ajan m12,8aly, joten se jakaa kauden kotimaista kärkiaikaa Deangelon kanssa.

Tammatähdessä Ciiran Tähti veti keulasta Esa Holopaisen ajamana perille asti ennen hurjasti kirinyttä Hetvinaa.

Ravi-illan alussa yksi Suomen arvostetuimmista ravituomareista Jarmo Nirhamo palkittiin Suomen Hippoksen kultaisella ansiomerkillä.

”Tosi isona yllätyksenä tuli, en osannut tuollaista odottaa. En laskenut itseäni tähän joukkoon”, Jarmo Nirhamo kommentoi palkintoaan radan haastattelussa.

Ravien lopuksi kohtasivat toisilleen tuiki tuttu kaksikko Siirin Valtsu V.G. Voitto. Viisivuotiskauden avauksessa Siirin Valtsu oli ylivoimainen pahimman vastustajan V.G. Voiton laukattua loppusuoralla.

Lue raveista lisää ensi keskiviikon (6.4.) Hevosurheilusta.

Oletko jo tilaaja?

Toto65-voittajat, peliosuus ja rivin arvo

T65-1: 11 Yolo Savoy, 12 %, 2,49 euroa

T65-2: 10 Van Kronos, 45 %, 5,48 e

T65-3: 7 Bridge Commander, 64 %, 7,70 e

T65-4: 1 Bosse Nice, 69 %, 10,75 e

T65-5: 10 Deangelo, 8 %, 34,93 e

T65-6: 2 Ciiran Tähti, 39 %, 39,69 e

Kuusi oikein -voitto-osuus 39,69 euroa

Viisi oikein 2,08 e

Vaihto: 156 501,22 euroa

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi