Donna Leonoran vakikuskina toimi tamman alku-uralla Mika Forss. Perjantaisen voiton ohjasti Antti Teivainen.
Donna Leonoran vakikuskina toimi tamman alku-uralla Mika Forss. Perjantaisen voiton ohjasti Antti Teivainen.Kuva: Anu Leppänen

Donna Leonora hallitsi keulasta – ”Mukava, että on loppuvuotta kohti parantanut”

Markku Niemisen valmentama tamma otti kauden avausvoittonsa Porin raveissa ajalla 14,8ake, joka oli myös illan kovin voittoaika.

Enintään 24 000 euroa tienanneiden lämminveristen 2100 metrin ryhmäajossa moni varmasti yllättyi, kun verkkaisena kiihdyttäjänä pidetty Donna Leonora syöksyikin keulapaikalle jo ensimmäisen kurvin alussa. Antti Teivainen tunnetaan vauhdikkaiden kiihdytysten takuumiehenä, ja nurmijärveläiskuskilla oli homma hanskassa koko matkan ajan.

Avauskilometri mentiin aikaan 16,0, joka tiesi sitä, että toinen kierros tullaan kovaa. Kolmannen puolikkaan väliaika oli jo 13,0, joten takajoukoista kohti kärkeä kirineiden hevosten tehtävä oli vaikea.

Johtavan takana matkannut Neo Sånna sai vielä maalisuoralla mahdollisuuden taistella voitosta, mutta Donna Leonora ei ollut tällä kertaa lyötävissä.

”Tänään oli aika hyvä suoritus. Se lähtikin kovaa nyt”, tamman hoidosta vastaava Johanna Kyläkoski ihasteli hevosen menoa. ”Sille on yleensä tuo lähtökiihdytys ollut vähän kompastuskivi, mutta tänään tamma lähti aika rivakasti liikkeelle. Jospa se lähtönopeuskin löytyisi sieltä. Se on ollut vähän tämän hevosen miinus, että kun on ollut hyvä lähtöpaikka, se ei ole pystynyt hyödyntämään sitä. Puutteellisen lähtönopeuden vuoksi se on jäänyt aina hankaliin asemiin. Siksi oli mukavaa, että se tänään lähti hyvin ja tuli loppuakin oikein hyvin.”

Kyläkoski on myös kasvattanut ja omistaa hevosen yhdessä Ladies Stable Ab:n kanssa, jonka takaa löytyy pitkän linjan hevoskasvattaja- ja omistaja Birgitta Packalén.

Yhteisomistukseen johtaneet tapahtumat käynnistyivät ikävän tapaturman kautta, kun Packalénin omistama, ainoaksi kilpailusesongiksi jääneellä kolmivuotiskaudellaan yli 137 000 euron voittosumman kerännyt ja muun muassa 3-vuotiaiden Kasvattajakruunun voittanut Winter’s Iceman (Love You-Catch The Lady) jouduttiin lopettamaan.

”Birgitta alkoi lopetella kasvatustoimintaansa ja myi siitostammat pois. Markku osti silloin Daphnen, ja minä ostin Donna Leonoran emän Eurydiken, ja kerkesin siitä muutaman varsan tehdä. Sitten Winter’s Icemanilta meni jalka poikki tarhassa ja se jouduttiin lopettamaan. Birgitta sitten kysyi, että tehtäisiinkö yhteinen varsa, kun hänen tekisi mieli saada vielä yksi varsa Love Yousta. Totta kai lähdin mukaan, siitä se alkoi.”

Donna Leonora avasi uransa kolmella perättäisellä voitolla ja esitti muutenkin lupaavia otteita. Tänä vuonna voitot olivat kuitenkin kiertäneet ennen perjantaita.

“Tietysti olemme vähän enemmän odottaneet siltä tänä vuonna. Se meni kuitenkin hyvin viime vuonna, voitti muun muassa kriterium-karsinnan”, Kyläkoski muistuttaa. ”Tamma aloitti tämän nelivuotiskaudenkin ihan hyvin, mutta on sen jälkeen ollut kovissa lähdöissä. Aika monessa kisassa on ollut Mascate Match vastassa ja huonoja lähtöpaikkoja, joten ne ovat olleet tekemättömiä paikkoja. Mukava, että Donna Leonora on kuitenkin loppuvuotta kohti parantanut.”

Kotona tamma on Kyläkosken mukaan oman arvonsa tunteva, eikä hevosen ja hänen yhteistyö suju aina täysin mutkitta.

”En itse esimerkiksi tykkää ajaa sillä. Make ajaa pääsääntöisesti sillä kaikki ajot. Vaikka on oma hevonen, niin jostain syystä meillä ei siinä touhussa kemiat kohtaa. Lenkille lähtiessä molemmat katsovat toisiaan, että et ole tosissasi”, Kyläkoski nauraa. ”Se on kyllä kauhean mukava hevonen ja kiltti ajaa, mutta jostain syystä emme tule tamman kanssa juttuun. Makelle kuuluu kaikki kunnia tästä. Hän sillä ajaa ja treenaa, minä pidän sitä vain välipäivinä perähevosena ja hoidan muuten.”

Talven suunnitelmiin kuuluu tasainen starttailu, jos vain terveystilanne sen sallii. Heti ensi viikon lauantaina olisi määrä reissata Äimärautiolle.

”Oulussa oli muistaakseni aika passeli sarja. Don Williams olisi tarkoitus ottaa myös mukaan.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi