Ei vielä tiedetä, miten hevonen tullaan luokittelemaan uudessa eläinsuojelulaissa. Kuva: Riikka Aaltonen
Ei vielä tiedetä, miten hevonen tullaan luokittelemaan uudessa eläinsuojelulaissa. Kuva: Riikka Aaltonen

Eläinsuojelulain uudistus venyy ‒ voimaan aikaisintaan 2018 alusta

Uusi eläinsuojelulaki tulee voimaan aikaisintaan vuoden 2018 alusta, kerrotaan maa- ja metsätalousministeriöstä (MMM). Eri virkamiesten arviot tarkemmasta aikataulusta ovat keskenään ristiriitaisia.

Alun perin lain piti tulla voimaan jo kuluvana vuonna.

Lakia valmistellut ohjausryhmä kokoontuu syksyllä tekemään viimeisiä linjauksia lakiluonnokseen, ennen kuin luonnos lähtee lausuntokierrokselle. Ohjausryhmä käsittelee vielä ainakin nautojen parsinavettojen ja emakoiden tiineytyshäkkien mahdollista kieltoa.

“Nämä kysymykset ovat olleet eräänlaisia kipukohtia koko lainvalmistelun ajan”, sanoo lakiluonnoksen pykäliä kirjoittava eläinlääkintöylitarkastaja Tiina Pullola MMM:stä.

Yksi keskusteltava asia on myös se, pitäisikö hevonen luokitella eläinsuojelulainsäädännössä tuotantoeläimeksi. Tällä hetkellä hevonen katsotaan kyseisessä laissa seura- ja harrastuseläimeksi.

Hevosurheilu keräsi lähes 20 asiantuntijalta kommentteja eläinsuojelulain uudistuksesta ja sen etenemisestä.

Lue laaja juttu aiheesta perjantain 7.10. lehdestä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi