Ellin Sisu hallitsi lauantain avauskohdetta alusta loppuun.
Ellin Sisu hallitsi lauantain avauskohdetta alusta loppuun.Kuva: Jari Piirala

Ellin Sisu kukisti kuninkaan jälkeen ruunaruhtinaan

Julkaistu

Oulun jättipottikierros käynnistyi kylmäveristen avoimella ryhmällä, jonka kuudesta osallistujasta suosikki Ellin Sisu otti muilta luulot pois heti kättelyssä.

Toto76-1: Henri Bollströmin ajama Ellin Sisu veti 2100 metrin kisaa tasaisen hyvää tahtia maaliin asti ja kuittasi 7000 euroa ajalla 25,3a.

Loppukaarteessa toisesta ulkoa iskenyt Josveis kiri selvästi toiseksi, kun Ellin Sisua sisällä seurannut Polara ei pysynyt maalisuoralla mukana ja jäi kolmanneksi.

"Ellin Sisu olisi pystynyt lähtemään kovempaakin. Yritin vaan, ettei tämä jäisi hirveästi painamaan päälle, ja hyvin se rauhoittui juoksemaan keulaan", Henri Bollström kertasi. "Se voitti aika varmasti. Rata oli hyvä laskea. Kun vaan on terävät hokit, tässä on hyvä hevosen juosta."

"Keulasta tämä pelaa nyt hienosti. Toisten takaa ja parijonosta ajaminen on vielä pikkuisen hakusessa. Tämä on ilmiömäinen lahjakkuus, ja paljon on vielä sisällä, kun tämä vähän asettuu."

Osaomistaja ja valmentaja Pauli Raivio oli myös tyytyväinen näkemäänsä: "Laukka on paha vihollinen, mutta kuten sanoin, sitä jos ei tule, niin on kova matsi. Ellin Sisu jos pysyy terveenä, tämä voittaa vielä monta kovaa lähtöä. On se niin mahdottoman lahjakkuus."

Antti Tupamäen mukaan Polara oli matkalla toisohjainen: "Muuten hyvä, mutta vasemmalla ohjalla oli koko ajan, ja hukkui vauhti ja veto siihen, kun joutui vetämään niin raakasti."

Toto76-2: Kohteiden pelatuin hevonen Willy Wingston käytti samaa taktiikkaa. Mauri Jaara ajoi valmennettavallaan viidennen peräkkäisen voiton tuloksella 14,8a/2100 metriä.

"Se on hyvällä mallilla nyt. Se on rauhoittunut, ja sillä on hyvä ajaa", Mauri Jaara kehaisi. "Pysyisi nyt vaan tuollaisella mallilla, niin olisi kivaa ajaa talvi kilpaa. Pitää kyllä sanoa edelliselle omistajalle isot kiitokset. Hevonen oli hyvässä kunnossa, kun se tuli meille, että ei me ole tehty mitään ihmeitä sen kanssa."

Toisesta sijasta käytiin tiukka kamppailu, kun Willy Wingston takaa loppusuoran alussa toiselle radalle noussut tallikaveri Walk a Mile ei pystynyt parantamaan. Takasuoralla toisesta parista ulkoa hyökännyt Quiet Leader kiri tasaisen hyvin perille ja työntyi toiseksi täpärästi ennen sisäkautta vapaasti tullutta Bear a Titlea.

Toista rataa ilman vetoapua taivaltanut Ukebell Jet antoi vaikean juoksun jälkeen vähän periksi.

Toto76-3: Suosikkien voittokulku jatkui, kun Tuomas Pakkanen luotsasi Soile Kansannivan Valtorin ensimmäisenä maaliin ajalla 28,7a/2100 metriä.

Valtori juoksi toista rataa ilman vetoapua, kunnes viimeisen takasuoran alussa pääsi johtoon, kun siihen asti vetänyt Ruhvanan Urho ponkasi yllättäen laukalle.

Toisen kaarteen jälkeen taustalta reissuun lähtenyt Vienan Myrsky tuli loppukaarteessa tuntumaan, mutta Valtori piti sen vaivatta turvallisen välimatkan päässä.

"Jyväskylässä oli viimeksi niin paljon irtopintaa, että se ei vaan yksinkertaisesti päässyt siellä", Tuomas Pakkanen selitti edellisen kilpailun epäonnistumista. "Tänään oli oikein kevyt tuo rata juosta ja sopi hevoselle hyvin. Ei ollut mitään hätää. Tämä jaksaa mennä kuolemanpaikalta, eikä siinä ollut mitään. Kun Maurin hevonen laukkasi ja päästiin keulaan, se oli oikeastaan vähän laiska. Kyllä se sitten irtosi, kun vähän yllytin."

Kärjen takaa viimeisen takasuoran alussa lyhyen laukan ottanut Ekon Kava seurasi selvästi hävinneenä kolmanneksi. Takasuoran alussa toisesta ulkoa ilman vetoapua jatkanut Viehko Venla laukkasi ennen loppukaarretta. Ensimmäisellä takasuoralla neljännestä parista reissuun lähtenyt Corinna laukkasi kolmannelta radalta noin 800 metriä ennen maalia.

Toto76-4: Viimeisen kierroksen alussa viidennestä ulkoa kolmanneksi hevoseksi kolmannelle radalle lähtenyt Luna De Paris käänsi jo takasuoralla neljännelle radalle, jota pitkin kiri väkevästi tammalähdön parhaaksi.

Hannu Hietanen ajoi Maria Vinkan nelivuotiasta suojattia, joka oli neljänneksi pelatuin ja teki 2600 metrillä ajan 18,5a.

"Jäätiin alussa takarivistä aivan hännille ja siellä visusti pysyttiin, ja sitten takasuoralla jouduttiin jo neljännelle radalle. Siinä vaiheessa ei näyttänyt hyvältä", Hannu Hietanen myönsi. "Mutta kyllä laittoi sitten sellaisen vaihteen päälle heti, että tuntui, että lähelle noustaan. Se on ollut hyvän tuntuinen jo aikaisemmin, mutta nyt oli vielä pykälää parempi."

Parijonossa pitkään pysytellyt Milla Sonik pääsi viimeisen takasuoran alussa hännillä ulommas ja kiri Luna De Parisin kannoilla toiseksi. Kolmannen kaarteen lopulla toisesta ulkoa ulos kääntänyt Elzar Creek eteni pian kuolemanpaikalle. Se hankki yliotteen johtaneesta Elaiza Camtosta, muttei pystynyt vastaamaan Luna De Parisille ja putosi vielä aivan loppuhetkillä kolmanneksi.

Lähdön suosikki Kiss Sånna pakitti kaarteessa kolmannelta radalta taustalle, lähti kierrosta myöhemmin kiertämään ilman vetoapua ja antoi lopussa vähän periksi.

Toto76-5: Kympin avaus, jossa Rapid Leader valtasi johtopaikan ja Diablo Sisu pudotti ensimmäisen kaarteen lopulla sen taakse sisälle.

Lähdön selvä suosikki Ambrogio kiersi ensimmäisen takasuoran lopulla kolmannesta parista kuolemanpaikalle ja tyytyi asemiinsa, mutta sillä ei ollut paras päivänsä ja se alkoi näyttää taipumisen merkkejä loppukaarteessa ennen laukkaansa suoralle tultaessa.

Diablo Sisu sai sopivasti tilaa ja kuittasi varmasti voittoon, joka oli Mauri Jaaralle toinen niin valmentajana kuin ohjastajana.

"Näppärä hevonen varsinkin talvikeleille. Luikasliikkeinen ja kaikin puolin sellainen mukava hevonen", Mauri Jaara luonnehti. "Juoksuhan meni kuin elokuvissa, enkä vetänyt edes korvia auki. Kun se meni edelle, se jäi vähän odottelemaan muita, mutta kaikin puolin mukava suoritus."

Kolmanneksi eniten merkitty Diablo Sisu teki 2100 metrillä ajan 15,3a. Rapid Leader piti selvästi hävinneenä toiseksi ennen Pinewood Mania, joka kolmannessa sisällä juostuaan lähti viimeisen kaarteen lopulla hakemaan kiriväyliä reilusti ulompaa ja tuli sitä sen löydettyään oikein pirteästi maaliin.

Toto76-6: Äimän cup -finaalin suosikki Cool On Photos jäi kiertämään toista rataa ilman vetoapua, mutta paikka ei haitannut. Janne Soronen löi Katja melkon valmennettavalla löylyä kolmannella puolikkaalla, eikä johtanut Bunker Shot pystynyt viimeisellä takasuoralla enää vastaamaan.

Cool On Photos jatkoi vahvasti loppuun asti ja vei 5000 euron voittorahat tasoitusennätyksellään 15,5/2100 metriä.

"Luulen, että se ei saanut Seinäjoella kunnon pitoa radasta ja siksi sitä ei huvittanut mennä normaaliin malliin", Janne Soronen epäili. "Meillä on täällä Oulussa semmoinen rata kuin talvella kuuluu olla, ja tästä saa pitoa. Tämä tykkäsi juosta, sen tunsi jo lämmityksessä. Sanoinkin jo, että jos vaan päästäisiin siihen johtavan rinnalle, niin eiköhän se siitä homman hoitele. Koitinkin, ettei ladata kaikkea tuohon kiihdytykseen, ettei ajauduta keulaan, kun siitä tämä on vielä niin varsamainen. Kuolemanpaikka on tälle parempi."

Kolmannessa sisällä matkannut Mountain Hooligan mahtui maalisuoralle tultaessa hakeutumaan ulommas vapaille ja spurttasi tilaa saatuaan terävästi toiseksi ennen Alfas Finansia, joka juoksi kolmannessa ja toisessa ulkona ja iski kiriin loppukaarteessa. Artie B.Zet laukkasi lähtöön.

Toto76-7: Antti Ojanperän tallin hevoset olivat avainroolissa rivin päättäneessä kultadivarissa. Hannu Torvinen kiidätti Regent Zetin auton takaa johtopaikalle ja luovutti sen takasuoralla tallikaveri Tir Du Cauxille, jota ajoi Santtu Raitala.

Lähdön suosikki Big Headache jäi takarivistä neljänteen pariin ulos, ja kun vauhti hidastui kovasti, Iikka Nurmonen kierrätti sen puolimatkassa kuolemanpaikalle.

Kärkikolmikko erottui viimeisellä kierroksella muista, mutta Regent Zet ei pystynyt kamppailemaan ihan voitosta. Tir Du Caux puri kuolainta ja piti vahvasti haastaneen Big Headachen kurissa maaliin asti.

"Big Headachea vähän pelkäsin, kun se on tehnyt tosi hyvät juoksut moneen viimeiseen starttiinsa. Toisaalta oli hyvä saada oikein varteenotettava vastustaja siihen rinnalle kontrolloimaan lähtöä meidän kanssa", Santtu Raitala kertasi. "Tir Du Caux on 11-vuotiaaksi hevoseksi kyllä ihan äärettömän rehti. Tuntui hetken aikaa, että Big Headache menee ohi, mutta tällä on tosi hieno kilpailupää, minkä ansiosta se on voittanut monta lähtöä."

Tir Du Caux kirjautti 2100 metrillä ajan 14,3a. Se oli kolmanneksi pelatuin.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi