Tomi Wahlstén.
Tomi Wahlstén.Kuva: Stiina Ikonen

Ensimmäinen K-G Holgerssonin Innovaatiopalkinto suomalaiselle kehittäjälle – ”Ajatukset samat kuin Holgerssonilla”

Tomi Wahlstén saa ensimmäisenä K-G Holgerssons Innovationpris -palkinnon. Wahlstén vastaanottaa kunniakirjan ja 50 000 kruunun palkinnon Elitloppet-perjantaina viidennen lähdön jälkeen.

Ravilegenda K-G Holgersson menehtyi vuoden 2018 lopulla. Solvalla halusi vaalia hänen muistoaan, ja K-G Holgerssons Minneslopp ajetaan Elitloppet-perjantaina. Svensk Travsport ja Solvalla päättivät yhdessä perustaa Holgerssonin nimeä kantavan innovaatiopalkinnon. Korona-pandemian vuoksi innovaatiopalkinnon työstäminen pysähtyi, mutta tänä vuonna palkinto jaetaan ensimmäisen kerran.

Tomi Wahlstén pyörittää perheyritystä RW Valjaat Lahdessa. Hänen sukunsa on valmistanut siloja jo neljän sukupolven ajan, vuodesta 1918 alkaen. Tomin isä Reijo Wahlstén perusti yrityksen 1982, ja nyt Tomi ja hänen poikansa Teemu työskentelevät yrityksessä.

Vuonna 2017 Tomi Wahlstén kehitti nyt patentoidun Twisted 3D-silan. Tämä todella pitkälle kehitetty sila on saanut erittäin hyvän vastaanoton isolta joukolta valmentajia niin Ruotsissa kuin Suomessa.

”Twisted 3D-sila on ensimmäinen kolmiulotteinen sila. Se vapauttaa hevosta juoksemaan luonnollisella tavalla. Tällä silalla on yritetty saada haittoja minimoituja ja saada hevonen tuntemaan juoksevansa kuin ei olisi valjaissa”, Solvallaan matkalla ollut Tomi Wahlstén kertoi.

”En voi sanoa, että palkinto olisi tullut yllätyksenä. Tämä meidän kehittämämme sila istuu todella hienosti yksyhteen Holgerssonin ajatusmaailman kanssa. Ja tarkoitus on nimenomaan ollut kehittää asiaa hevosen hyvinvoinnin suuntaan, aivan kuten Holgersson aikoinaan.”

Holgerssonin Innovaatiopalkinnon valitsijat ovat tuttuja raviurheilijoita: Solvallan urheilujohtaja Anders Malmrot ja valmentajat Jörgen Westholm ja Jörgen S Eriksson.

Valitsijalautakunta perusteli Twisted 3D-silan valintaa seuraavasti: Twisted 3D-sila on kehitetty täysin K-G Holgerssonin hengen mukaisesti, ja se edistää erittäin paljon hevosen hyvinvointia. Näillä perusteilla oli itsestään selvää, että Tomi Wahlstén on ensimmäinen palkinnon saaja.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi