Esittelyssä Hippoksen puheenjohtajaehdokkaat

Kari Eriksson haastaa Suomen Hippoksen puheenjohtajavaalissa 25.11. Jyväskylässä istuvan puheenjohtajan Juha Rehulan.

Lähtötilanne on haastava. Veikkauksen tuotot laskevat tulevaisuudessa väistämättä, ja se uhkaa iskeä myös hevostalouteen ja näkyä palkinnoissa ja jatkossa myös kasvatuksen ja omistamisen tunnusluvuissa.

Hevosurheilu kysyi neljä kysymystä molemmilta ehdokkailta, mm. mitä ovat ehdokkaiden reseptit tilanteesta selviämiseksi.

Miksi haluat Suomen Hippoksen puheenjohtajaksi?

Kari Eriksson: Hevoset ja raviurheilu on minulle tärkeä asia. Itse asiassa työni lisäksi harrastan ja toimin vain raviurheilun parissa. Myös parhaat ystäväni ovat pääosin hevospiireistä. Olen ollut monella tasolla mukana raviurheilun järjestötoiminnassa ja koen alaan liittyvän vaikuttamisen tärkeäksi.

Nyt jos koskaan on tehtävä hyviä päätöksiä ja uskon, että minulla on tässä tilanteessa annettavaa koulutukseni ja alaan liittyvän kokemukseni perusteella.

Puheenjohtaja on yksi hallituksen jäsen, mutta puheenjohtajalla on jonkin verran parempi mahdollisuus tehdä aloitteita ja laittaa asioita jalalle, näin erityisesti Hippoksessa. Minulla on ajatuksia, joita uskon mainitussa tehtävässä voivani viedä eteenpäin yhdessä hallituksen ja Hippoksen työntekijöiden kanssa.

Juha Rehula: Kun minua 2,5 vuotta sitten ensimmäisen kerran pyydettiin lähtemään ehdolle, minut sai suostumaan se tunne ja palo, että halusin auttaa hevosurheilua selviämään tulevaisuuteen elinvoimaisena lajina niin harrastajien kuin ammattilaisten kannalta. Se sama tunne on edelleen tallella, ja koen myös, että luottamustakin löytyy. Löytyykö sitä riittävästi, se mitataan nyt.

Muutos ja murros ovat ikuisia, mutta erityisesti tällaisessa kohdassa, missä nyt ollaan, haluan tehdä sen mitä osaan alan eteen. Haluan nähdä alan selviytyvän kaikista haasteista pärjääjänä. Omaan cv:heni en lisää merkintöjä tarvitse – siinä on niitä jo ihan tarpeeksi.

Miten hevostalouden tulisi varautua siihen uhkaan, että valtionavustukset saattavat pudota merkittävästi vuodesta 2022 alkaen?

Kari Eriksson: Hevostaloudelle tuleva tuki maksetaan valtionavustusta koskevien sääntöjen mukaan. Raviratojen osalta tämä tarkoittaa mm. sitä, että valtionapu ei voi kattaa kaikkia menoja ja kaikki menot eivät ole tukikelpoisia. Viimeksi mainittu asia tulee huomioitavaksi tulovirran pienetessä erityisesti raviratojen osalta.

Varautumisen tulevaan tulee tapahtua sekä säästämällä että tuloja lisäämällä. Säästäminen tulee toteuttaa siten, että sillä ei aiheuteta vahinkoa itse lajille. Raviradat ja ravilähdöt tulee myös vaikeana aikana säilyttää. Raviurheilu perustuu ravikilpailuihin eikä perustaa saa rapauttaa.

Raviratojen rataluokitus on lähitulevaisuutta ja se tulee tehdä yhteistyötä ja -toimintaa lisäämällä. Myös palkintoihin jouduttaneen puuttumaan, kuitenkin siten, että kilpailujen monitasoisuus ja huipputapahtumat säilyttävät paikkansa. Hippoksen organisaatiota tulisi keventää asiantuntija- johto-organisaation suuntaan.

Tulonhankintaa, erityisesti valtakunnallisella tasolla, tulee kehittää. Nythän raviurheilulla ei juurikaan ole valtakunnallisia yhteistyökumppaneita.  Raviratojen osalta markkinointi- ja mainoskulut eivät ole tukikelpoisia eriä.  Lajisuosio on saatava kuntoon ja yleisö on saatava paikalle ravitapahtumiin. Alueellinen tiedottaminen ja lajimarkkinointi voisi olla tähän tehokas keino.

Juha Rehula: Ensiksikään emme saa tyytyä näivettymisen kierteeseen. On liian paljon ihmisiä, jotka ajattelevat, että käytössä oleva euromäärä laskee. Sekin on mahdollista, ja musta ei puhumalla valkoiseksi muutu. Meidän pitää kuitenkin ajatella, että koko alan rahoitus ei ole vain valtion rahan varassa. Esimerkiksi investointeihin radat ovat pystyneet löytämään muutakin rahoitusta. Hankkeiden kautta toimiminen on saatava yleiseksi toimintatavaksi.

Yhteistä tekemistä alan sisällä on tiivistettävä. Tähän asti on eletty tietyllä tavalla ja toimittu kaikki omillaan, mikä on varmaan ollut perusteltua, mutta yhteisellä tekemisellä on saavutettavissa merkittäviä taloudellisia ja muita hyötyjä. Merkkejä siitä on jo nähtävissäkin, esimerkiksi ratamestaritoiminnassa.

Ala tarvitsee yhteiset tavoitteet ja maalit: strategian, jota vastaan jokaista päätöstä peilataan.

Miten ravikilpailut tulisi siinä tilanteessa tehokkaimmin järjestää?

Kari Eriksson: Ravien järjestäminen perustuu pitkälti amatööri- ja talkootyövoimaan. Tähän liittyy alueellisuus ja työn tekeminen oman raviradan hyväksi. Yhteistyöllä ja rataluokituksella sekä lähtöjen profiloinnilla voidaan saada säästöjä. Näiden asioiden järjestämisessä tulee kuitenkin olla tarkkana. Alueellinen into tekemisen into tulee säilyttää. Tehokkuuden mittaaminen ravien järjestämisessä ei ole helppo eikä yksinkertainen asia.  Mielestäni Suomessa raviradat tekevät toimialallaan erinomaista työtä.  Ravien järjestäminen on korkealla tasolla. Pääosin amatöörivoimin luodaan tv-lähetyksen kestävää urheilua ja ajanvietettä. Tätä voitaneen pitää kiitoksen arvoisena saavutuksena.

Juha Rehula: Ykkösasia on, että kullakin alueella järjestetään riittävä määrä kilpailuja alueen hevosmäärään nähden. Avain kilpailujen tehokkaampaan järjestämiseen on alueiden yhteistyön tiivistäminen sekä ratojen yhteisen tekemisen lisääminen ja keskinäinen luottamus. Antaisin alueille nykyistä enemmän valtaa, Hippokselle jäisi koordinaattorin ja tarvittaessa erotuomarin rooli. On tärkeää muistaa, että paitsi kilpailuja, ratojen täytyy pystyä tarjoamaan myös hyvät olosuhteet harjoitteluun ympäri vuoden.

En usko kertarysäyksiin. Jos joudutaan tekemään kovia taloudellisia ratkaisuja, toivottavasti niihin ei ajauduta, vaan niitä pystytään tekemään itse ajan kanssa.

Miten hevosenomistamista ja hevoskasvatusta voisi nykyistä paremmin tukea?

Kari Eriksson: Hevosen omistaminen ja hevoskasvatus perustuvat uskoon tulevasta. Onko tämä varsa se tuleva ykkössarjan tykki tai onko tässä treenattavassa tuhkimotarinan aineksia? Kilpailumahdollisuus ja kilpailussa menestyminen ovat parasta tukea hevoskasvatukselle ja hevosen omistamiselle. Kukaan ei kasvata hevosia tullakseen siitä palkituksi, vaan siksi, että kasvatit menestyisivät jatkossa kilpailuissa. Sama koskee hevosen omistamista.

Raviurheilu on ainoita urheilulajeja, jossa aloitteleva amatööri kilpailee heti ammattilaisia vastaan. Aloittamisen vaikeutta tulee tasoittaa, ja alku pitää tehdä helpommaksi. Rutiini ja kokemus tuovat varmuutta, myös raviurheilussa. Hevosen menestyessä sille tulee olla tarjolla haasteellisempia tehtäviä ja mahdollisuus kilpailla kovalla tasolla.

Kasvatukseen ja kilpailutoimintaan liittyvä turha sääntely ei ole kannustavaa. Selkeät ja yleisesti hyväksyttävät säännöt ovat tärkeitä sekä hevoskasvatuksessa että kilpailutoiminnassa.

Hevoskasvatuksen, hevosen omistamisen ja koko lajin kannalta olisi tärkeää huomata, että kysymys on asioiden summasta, josta ei voi ottaa mitään pois ilman että kokonaisuus kärsii. Hevosväki on saman kärryn kyydissä, se tulee muistaa.

Juha Rehula: Yksi korona-ajan iloisia asioita oli, että astutettujen tammojen määrä pysyi lähes entisellään. Iso kiitos siitä kaikille astuttaneille! Laskevaa trendiä ei ole saatu kokonaan käännettyä, mutta kulmaa on saatu loivennettua. Kasvattaminen on pitkäjänteistä työtä. Siinä ei mahtikäskyt toimi, että pitää astuttaa joku tietty määrä tammoja, vaan kasvatus perustuu luottamukseen, että varsoille on kysyntää ja palkintorahaa jaossa. Tämän syksyn päätöksillä ensi vuoden palkinnoista ja kasvattajapalkkioista sitä luottamusta vahvistettiin.

Varsaraha on esimerkki yksittäisestä toimenpiteestä, josta saattaisi olla hetkellisesti apua esimerkiksi sellaiseen tilanteeseen, että suomenhevosten astutusluvut kääntyisivät laskuun. Harvoin on olemassa yhtä asiaa, jolla saataisiin aikaan isoja pysyviä muutoksia. Tärkeämpää on, millaisen viestin päättäjät pystyvät antamaan niille ihmisille, joilla on hevostaloudessa leivästä kyse.

Artikkeli julkaistu Hevosurheilussa 18.11.2020.