Furiosan haamujuoksu ei jäänyt tähdenlennoksi – ”Joku siinä näytti sille, että oli ideaa”
Jukka Torvinen narutteli Furiosan voittajaseremonioihin.Kuva: Pekka Salonen

Furiosan haamujuoksu ei jäänyt tähdenlennoksi – ”Joku siinä näytti sille, että oli ideaa”

Kuusivuotias Furiosa siirtyi orivetisen Matti Patrosen valmennukseen lokakuussa. Tamma on ollut kahdessa viime startissaan kuin uudestisyntynyt, ja keskiviikkona se valloitti Vermon ensimmäistä kertaa urallaan.

Matti Patrosen valmentama Furiosa häikäisi marraskuussa Lahdessa ottamalla keulapaikalta uransa avausvoiton murskaerolla muihin. Vermossa tamma osoitti, ettei loistojuoksu ollut sattumaa, kun se irtosi enintään 6000 euroa voittaneiden ryhmässä ylivoimavoittoon.

Matti Patronen sai puolisonsa Virpi Färlinin kanssa paremman kilpurin mitä he ostaessaan hakivat.

”Syys-talvella hetken mielijohteesta tuli selailtua Hevostallia, että kun suomenhevosia aina katselee, katsellaanpa vaihteeksi lämpöisiä. Halpaa hevosta nimenomaan etsittiin, että pääsisi talvella raveihin vaan makkarat syömään ilman mitään ennakkopaineita. Olisiko kolmas hevonen tämä ollut, mikä sattui silmään. Ruvettiin katsomaan sen edellisisä juoksuja, ja sitten katsottiinkin sen kaikki juoksut. Joku siinä näytti sille, että siinä oli ideaa. Soitettiin myyjälle, ja seuraavana päivänä lähdettiinkin jo kopin kanssa ajelemaan", Matti Patronen selosti.

Furiosa on kilpaillut Matti Patrosen käsistä neljä kertaa ja ottanut niissä kahden voiton lisäksi sijat 2 ja 7. Tamman treeniotteet enteilivät jo hyviä asioita.

”Joku kerta, kun oli sillä ajeltu ja tutustuttu, pyörähdettiin Teivossa hiitillä. Siellä oli Kamppurin Hannu hiitillä saman sarjan hevosen kanssa, ja pyysin häntä kaveriksi. Heti tuntui, ettei tämä ole saman sarjan hevosten kanssa ihan alakynnessä. Sitten kun katsoin sen pulssin pesupaikalla, että oli jo ihan lepotilassa, vaikka oli kunnon hiitit ajettu, tuli sellainen ajatus, että vähän parempi moottori sillä taitaa olla. Siinä kohtaa oli jo sellainen ajatus, ettei tainnut ihan huono hankinta olla.”

Matti Patronen on tykästynyt Anne ja Hannu Ronkaisen kasvattamaan Furiosaan muutenkin kuin kilpaotteiden puolesta.

”Furiosa on äärimmäisen kiltti ja hieno hevonen ihan oikeasti. Katoksellakin se lyö päänsä kainaloon ja on silmät puoliummessa, eikä kaavi tai hypi tai tee muuta. Se matkustaakin hyvin, ettei ole moitteen sijaa.”

Kesäkaudella Merran Roihu piti Matti Patrosen otsikoissa. Tallin ykköstykille kuuluu hyvää.

”Merran Roihu on ihan hyvässä vireessä, että viimeistään sitten, kun tulee sellaiset kelit, että voidaan ajaa ilman kenkiä, tullaan starttiin. Se saattaa juosta jopa aikaisemminkin kilpaa, kun se tuntuu talvitreenissä ihan poikkeuksellisen hyvälle.”

Toto65-voittajat, peliosuus ja rivin arvo

Toto65-1: 5 Capo, 21,68 %, 1,72 e

Toto65-2: 4 Rallin Muisto, 17,39 %, 8,29 e

Toto65-3: 9 Lumo-Pekuna, 2,26 %, 190,93 e

Toto65-4: 2 Furiosa, 33,05 %, 456,88 e

Toto65-5: 10 Unique Sunrise, 7,96 %, 3762,55 e

Toto65-6: 12 Midnight Prince, 17,36 %, 9137,63 euroa

Kuusi oikein -voitto-osuus 9137,63 euroa

Viisi oikein 166,81 e

Vaihto: 163 590,18 euroa

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi