Hannu-Pekka Korven talli on laajentunut jo 18 hevosen suuruiseksi.
Hannu-Pekka Korven talli on laajentunut jo 18 hevosen suuruiseksi.Kuva: Anu Leppänen

Hannu-Pekka Korvelle uusi 3-vuotias tuttua sukua – My Swedenin velipoika

Garde Hästar Ab:n Ruotsissa syntynyt Go Sweden (Cash And Go) siirtyi viime perjantaina Hannu-Pekka Korven valmennukseen.

My Sweden muutti Korvelle jo viime kesänä ja menestyi mainiosti. Nyt seurasi perässä Go Sweden, jota valmensi tähän asti Ruotsissa viime vuosien menestysvalmentaja Per Nordström.

”Hän oli sitä mieltä, että se ei ole ihan riittävä Ruotsin kovimpiin lähtöihin. Kokeillaan sitten täällä, missä lähdöt on helpompia”, Hannu-Pekka Korpi aloittaa.

”Omistajan mukaan ruunan pitäisi olla 20:n kunnossa. Itse olen ajanut sillä vasta pari kertaa hölkkää, mutta katsotaan mitä se sanoo, kun on ajettu pari kovempaa treeniä. Hetken aikaa pitää ajaa, ennen kuin aletaan ajaa kilpaa. Ruuna ei ole ihan yhtä raamikas kuin isoveljensä”, Hannu-Pekka vertaa.

Ensimmäisenä hänen neljästä 3-vuotiaastaan ehtii avaamaan kautensa tänä keskiviikkona Vermossa Brad Orden.

”Se on asiallisen tuntuinen varsa, ja odotan, että sen pitäisi heti vähän pärjätä. Pitää aloittaa aikaisin ja alkaa kiriä, jos meinaa päästä juoksemaan kesällä samoja, kovimpia lähtöjä kuin jo viime vuonna aloittaneet Ava di Alessia ja La Can France.”

”Niillä tähdätään Breeders Coursen karsintaan 16.4. Vermossa, vaikka Pekkakin ajaa sen varmaan Corazon Combolla. In Memories aloittaa joskus kuukauden päästä”, Hannu-Pekka lisää.

Vermossa avaa tänä keskiviikkona kautensa myös viime vuoden Kriterium-nelonen American Zakke.

”Se pystyy asialliseen esitykseen, muttei ole vielä huippukunnossa. Se tarvitsee jonkin verran lennätystä, että nousee parhaimmilleen, mutta tähtäin (Derby) onkin vasta elo-syyskuun vaihteessa”, Hannu-Pekka Korpi muistuttaa.

Torstaina Lahdessa häneltä debytoi toinen mielenkiintoinen 4-vuotias, viime kauden Johan Untersteinerilta kilpaillut Die Kaiserinin ja Radetzkyn pikkuveli Imperator. Se epäonnistui viime syksynä Teivon Kriterium-karsinnoissa, kävi vielä Ruotsissa ja palasi joulukuun alussa Suomeen Hannu-Pekka Korvelle.

”Sillä on oikean hevosen otteet – sellaiset, että silläkin voi tähdätä Derbyyn. Tämän ensimmäisen startin ajan nätisti ilman mitään voittamisen pakkoa, mutta ei voitto silti mahdottomuus ole – hevonen on niin nopea, että sillä voi ehtiä lopussakin. Tärkeintä on kuitenkin saada nyt startti alle ennen Uudenmaan Upeinta.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi