Heikki Korhonen on voittanut Kuopio Stakesin valmentajana Photocopylla, Oliver Twistilla ja Callela Ladybossilla ja osaomistajana Arctic Expressillä.
Heikki Korhonen on voittanut Kuopio Stakesin valmentajana Photocopylla, Oliver Twistilla ja Callela Ladybossilla ja osaomistajana Arctic Expressillä.

Heikki Korhonen pettyi Kuopioon – “Stakes on nyt meidän osalta ajettu”

Kuopio Stakesiin ilmoitettiin vain 15 hevosta, ja sääntöjen mukaan kilpailu ajetaan lauantaina suoraan finaalina. 16 hevosella karsinnat olisi ajettu.

Se tarkoitti, että kolme hevosta jouduttiin karsimaan. Yksi pettymään joutuneista oli MAS Felipen omistaja Heikki Korhonen.

”Kun vein aamulla Callela Lincolnin voittokakkua tallille, niin Riina sanoi, että se tulikin murheeseen. Että ei tullut karsintoja Stakesiin, ja että MAS Felipe on pihalla”, Korhonen aloittaa.

”Olen yrittänyt tukea kilpailua ja maksaa kaikki hevoset mukaan, vaikka niillä ei olisi ollut mahdollisuuksia menestyäkään, ja monta kertaa se on voitettukin. Mutta nyt täytyy sanoa, että petyin Kuopion toimintaan. Jos karsinnat yhdestä hevosesta jäi kiinni, niin mun mielestä olisi voinut jo viime viikolla vähän soitella.”

MAS Felipen ja muiden finaalista karsittujen osallistumismaksut palautetaan, mutta se on Korhoselle laiha lohtu.

”MAS Felipe tuli viimeksi Vermossa niin hyvin lopun, että olisi selvinnyt Stakesissa varmuudella finaaliin”, hän uskoo.

“Stakes on nyt meidän osalta ajettu, etsitään muita kilpailuja tilalle. Harmi että ehdin juuri maksaa 3-vuotiaat mukaan.”

Kuopion raviradan toimitusjohtaja Marita Huttunen on tilanteesta pahoillaan ja surullinen.

”Mutta ei auttanut kuin toimia niin kuin säännöt sanoo. Kaikki mahdollinen omasta mielestämme tehtiin, mutta ei sentään soitettu kaikkia hevosia läpi, joista kaikki maksut oli maksettu. Ei tullut mieleenkään, että karsintoja ei syntyisi”, hän tunnustaa.

Trendi on ollut kuitenkin laskeva jo pitkään. Kun takavuosina ajettiin parhaimmillaan kolmeakin karsintaa, viime vuonnakaan hevosia ei ilmoitettu kuin 16 – vain yksi enemmän kuin nyt.

Suoraan finaalina ajamisen hyviä puolia ovat, että mukaan päässeet selviävät yhden hiitin rasituksella ja ykköspalkinto nousee 29 000 eurosta 36 000:een. Kaikki hevoset palkitaan vähintään 1000 eurolla. Kiistaton huono puoli on karsiutumisten lisäksi se, että finaalin lähtöradat jaetaan arpomalla. Silloin 1609 metrin ryhmäajoon voi saada suursuosikillekin yönmustan radan 11 tai 12.

”On mielenkiintoista kuulla, millaista palautetta asiasta tulee. Aikaisemmin ei ole koskaan käynyt, ettei karsintoja olisi tarvinnut ajaa”, Marita Huttunen tietää.

Hän ei pidä sääntömuutoksiakaan mahdottomana. Yksi mahdollisuus olisi ajaa finaali 10 hevosella, jos hevosia ilmoitetaan 13-15, jolloin niilläkin syntyisi aitoa karsintaa ja kaikki saisivat mahdollisuuden tavoitella hyvää lähtöpaikkaa finaaliin eturivistä.

Karsintoihin ilmoitettujen hevosten määrän väheneminen saattaa johtua siitä, että toukokuun puoliväli koetaan liian aikaiseksi ajankohdaksi kahden kovavauhtisen mailin hiitin kisalle. Esimerkiksi Kenneth Danielsen kertoi viime viikolla, ettei missään nimessä aja Dusktodawn Boogiella Stakesia vaan haluaa säästellä sitä Derbyyn.

”Ajankohtaakin pitää varmaan harkita. Perinteisesti Stakes on vaan ollut tällä paikalla kalenterissa, eikä uutta myöhäisempää paikkaa olisi varmasti helppo löytää”, Marita Huttunen pelkää.

”Mielenkiintoista kuitenkin on, että samaan aikaan kuin karsintoihin ilmoitettujen hevosten määrä on viime vuosina pienentynyt, maksukertymä on samaan aikaan kasvanut. Tänä vuonna se oli 8000 euroa suurempi kuin viime vuonna.”

Kuopion Kavioliiga-ravit ajetaan lauantaina 14.5. Stakesin karsintojen peruuntumisen johdosta kymmenellä lähdöllä normaalin yhdentoista sijasta.

Heikki Korhonen on voittanut Kuopio Stakesin valmentajana Photocopylla, Oliver Twistilla ja Callela Ladybossilla ja osaomistajana Arctic Expressillä.
Kuopio Stakes ajetaan suoraan finaalina - näiltä radoilta lähdetään matkaan

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi