Kannen kuva: Anu Leppänen
Kannen kuva: Anu Leppänen

Hevonen kuin urheiluauto

Julkaistu

Keskiviikon Hevosurheilussa tutustutaan voitontahtoiseen Astrumiin. Hevonen on kuluvan vuoden kuudesta startistaan voittanut viisi ja ollut kerran kolmas. Raviliigakyselyssä uudet hevosenomistajat haastavat vanhat asenteet.

Astrumissa kaikki on kohdallaan. Aina näin ei ollut. Ruuna oli Antti Veteläisen ja Kaisa Mikkolan ensimmäisiä asiakkaita, kun nämä elokuussa 2019 aloittivat oman valmennustoimintansa nyt jo edesmenneen Seppo Sarkolan entisessä tallissa Teivon raviradalla.

Talliin tullessaan hevonen oli kilpailematon kolmevuotias, ja kärsinyt jo pitkään sitkeästä räkätaudista, joka ei tuntunut hellittävän millään.

Mikä hevosessa lopulta oli vikana? Miten sitä hoidettiin? Mitä Seppo Sarkola sanoi Astrumista? Mitä tapahtui, kun ruunalla kokeiltiin ensimmäisen kerran vetolappuja? Keskiviikon Hevosurheilu kertoo.

Kaikkien aikojen Raviliiga päättyi vuodenvaihteessa. Kuinka raviurheilun ja jääkiekon yhdistänyt liiga onnistui? Osakkaille tehdyn kyselyn tulokset kertovat – ja paljastavat eroja uusien ja vanhojen harrastajien näkemyksissä. Keskiviikon lehdessä Mascate Matchin Raviliigakimppaakin vetänyt Pauliina Raento avaa kyselyn tuloksia.

Uutisissa kerromme yhteiseurooppalaisesta kilpailutietokannasta, joka käynnistyy kesäkuussa. Kerromme myös harvinaisesta eläinsuojeluilmoituksesta, jonka Suomen Hippos teki Killerin 19.2. ajettujen ravien tapahtumien seurauksena.

Käymme läpi myös viime viikon Jalostuspäivien paneelikeskustelujen antia. Oriiden jalostusarvostelut julkaistaan perjantain lehdessä.

Mukana on tuttuun tapaan vihjeet ja lähtölistat loppuviikon raveihin.

Hevosurheilu ja 7 oikein palvelevat paitsi printtinä, myös diginä.

Digilehden voi lukea missä päin maailmaa tahansa. Kätevästi digilehteä lukemaan pääsee lataamalla Hevosurheilun Apin sovelluskaupasta. Palveluun kirjaudutaan asiakasnumerolla, joka löytyy paperilehden osoitetiedoista postitoimipaikan jälkeen tai tilauslaskustasi (kirjoita asiakasnumero ilman ensimmäisiä nollia). Postinumero toimii salasanana.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi