Hevosopiston henkilöstöongelmien selvittämiseksi käynnistyy viranomaisprosessi. Kuvan henkilöt eivät liity asiaan. Kuva: Iiris Almila
Hevosopiston henkilöstöongelmien selvittämiseksi käynnistyy viranomaisprosessi. Kuvan henkilöt eivät liity asiaan. Kuva: Iiris Almila

Hevosopistolle tehdään viranomaisaloitteinen tarkastus

Julkaistu

Hevosopistolle suunniteltu tarkastus onkin ”osa vuosittaista viranomaisaloitteista tarkastustoimintaa”.

Hevosopiston 16 työntekijää jätti 28. tammikuuta Etelä-Suomen aluehallintovirastoon valvontapyynnön, jonka sisällössä on kyse työnantajan työturvallisuuslain vastaisesta menettelystä ja epäasiallisesta kohtelusta Hevosopisto Oy:n työntekijöitä kohtaan. Tämän on vahvistanut Hevosurheilulle työntekijöiden asianajaja Mika Kivikoski.

”Yhteydenotot meille ovat luottamuksellisia, mutta sen verran voin vahvistaa, että tälle työpaikalle on suunniteltu työsuojelutarkastusajankohdaksi 25.2. Työpaikkaan tullaan olemaan yhteydessä tarkastuspäivämäärän sopimiseksi.”, ylitarkastaja Päivi Laakso Etelä-Suomen aluehallintovirastosta kertoi Hevosurheilulle viime viikolla. Uutinen kävi tarkastettavana ennen julkaisua.

Nyt avista oikaistaan, että kyseinen ajankohta koskee rutiinitarkastusta.

”Suunniteltu tarkastus on osa vuosittaista viranomaisaloitteista tarkastustoimintaa, ja kyseessä on todella tällainen viranomaisaloitteinen tarkastus. Tällaisilla työsuojelutarkastuksilla käsitellään työsuojeluorganisaation toimintaa, työn vaarojen arviointia ja työpaikan työolosuhteita yleisellä tasolla, ei yksittäisen työntekijän osalta”, Laakso kertoo.

Hevosopisto Oy:n johto on itse jättänyt valvontapyynnön Etelä-Suomen aluehallintovirastolle tammikuun 15. päivänä.

Helmikuisen tarkastuksen liikkeellepanijana ei ole kumpikaan Hevosopiston sisältä lähtenyt valvontapyyntö.

”Viranomaisaloitteinen tarkastus tarkoittaa sitä, että oma-aloitteisesti suunnittelemme mille toimialoille ja työpaikoille tehdään vuosittain työsuojelutarkastuksia. Ja kokonaan erillinen prosessi on valvontapyyntöjen perusteella tehtävät tarkastukset”, Päivi Laakso toteaa.

”Yleisellä tasolla voidaan sanoa, että kun meille tulee häirintään liittyviä valvontapyyntöjä, prosessi etenee niin, että työnantajaan ollaan asiasta yhteydessä ja työnantajalta selvitetään asiaa. Eli kyseessä on erilainen prosessi kuin viranomaisaloitteisissa tarkastuksissa.”

Hevosopistolla itsellään ei maanantaihin 8.2. mennessä ollut mitään tietoa 16 henkilön jättämästä kantelusta.

”Olemme toistuvasti kertoneet Hevosopisto Oy:n työsuojelumekanismien olevan kunnossa. Olemme käyneet viranomaisten kanssa aktiivista keskustelua yhtiön henkilöstön suojelemiseksi ja julkisuudessa esitettyjen väitteiden kertakaikkiseksi selvittämiseksi jo useamman viikon ajan. Kyseessä on normaali työsuojelun viranomaisprosessi. Odotamme tietoa siitä, miten eri viranomaistahot haluavat asiassa edetä”, toimitusjohtaja-rehtori Pauliina Mansikkamäki kommentoi Hevosurheilulle.

Yleisellä tasolla Päivi Laakso kommentoi, että työsuojeluviranomaiseen voivat olla yhteydessä sekä työntekijät että työnantajat työsuojeluun liittyvissä kysymyksissä.

”Jokainen tapaus arvioidaan aina tapauskohtaisesti ja valvontatoimenpiteisiin ryhdytään, mikäli arvioidaan, että asiassa on valvonnan tarvetta. Valvonnassa selvitetään aina sekä työntekijän/työntekijöiden että työnantajan näkemys asiasta.”

Työsuojeluviranomaiset saavat vuosittain yli 2000 yhteydenottoa häirintään ja työssä kuormittumiseen liittyen. Useimmiten yhteydenottajat ovat yksittäisiä työntekijöitä. Tilastotietoa ei ole saatavilla koko työyhteisöön kohdistuvista häirintää koskevista työsuojelutarkastuksista.

MT Ravinetti uutisoi perjantaina, että Hevosopiston johto jätti aluehallintoviraston valituksen lisäksi tutkintapyynnön poliisille.

Edit. 5.2. klo 20.54 Lisätty tieto Hevosopiston johdon jättämästä valituksesta ja tutkintapyynnöstä

Edit. 8.2. klo 13.13. Korjattu otsikosta työsuojelutarkastus muotoon viranomaisaloitteinen tarkastus. Korjattu ingressiä, jossa kerrottiin aluehallintovirastoon jätetyn valvontapyynnön johtaneen työsuojelutarkastukseen. Lisätty aluehallintoviraston kommentit viranomaisaloitteisesta tarkastuksesta.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi