Hevosurheilu on ilmestynyt – Henkinen Kuukauden hevosena, lähikuvassa Jerry Rauos
Syyskuun Kuukauden hevosen Henkisen tarina on kertomus aran hevosen luottamuksen voittamisesta ja pitkäjänteisen työn onnistumisesta.
Millaisia tilanteita juvalaiset Vesa ja Eeva Lipsanen ovat yhteisellä matkallaan vieraita kavahtavan hevosen kanssa kohdanneet? Miten viisivuotiasta tammaa valmennetaan? Entä millaiset ovat Villinmiehen Tammakilpailun voittajan kauden jatkosuunnitelmat?
20-vuotias Jerry Rauos haluaa kehittyä ravivalmentajana mahdollisimman hyväksi. Hän valmentaa Vermossa Reijo Suomalaisen hevosia ja sai juuri valmennukseensa myös kaksi Ensio Mäntylän starttaria. Apua hän saa valmentajalegenda Veijo Heiskaselta. Mikä on Rauoksen valmennusfilosofia? Mitä hän ajattelee raviurheilun tulevaisuudesta? Mitä Suomalainen on mieltä Rauoksen työstä?
Turussa ajetaan lauantaina Pohjoismaiden mestaruus. Hevosurheilu kertoo suosikki V.G. Voiton kuulumiset kisan alla ja esittelee ulkomaiset haastajat.
Yhteistyö pohjoismaisessa kylmäveriurheilussa jakaa mielipiteitä. Ruotsin ja Norjan kylmäveriset saavat kilpailla Suomessa melko vapaasti, mutta suomenhevosen kilpailumahdollisuudet naapurimaissa rajoittuvat muutamaan avoimen luokan lähtöön vuodessa. Miten yhteistyön tulisi kehittyä? Mitä hyötyä on kylmäveristen kilpailemisesta Suomessa? Olisiko Ruotsin ja Norjan kilpailumahdollisuuksien avaamisesta suomenhevosille jotain haittaa? Vastaajina ovat Hippoksen raviurheilujohtaja Arto Hytönen ja Suomenhevosliiton puheenjohtaja Tuula Pihkala.
Uutisissa kerromme Veikkauksen tarjoavan marraskuun alusta lähtien keskiviikon pääpeliksi Toto75:ttä. Miten muutosta perustellaan?
Irtonumeromyyntiin Hevosurheilu tulee torstaisin, mutta heti pääset lukemaan näköislehden verkossa tekemällä digitilauksen. Painetun lehden saat kotiin ilmestymispäivänä keskiviikkoisin. Digipalvelut sisältyvät painetun lehden kaikkiin tilauksiin lukuun ottamatta 100 vuoden lehtiarkistoa, joka on kestotilaajien etu.
Tilaa Hevosurheilu tästä osoitteesta: https://kauppa.hevosurheilu.fi/hevosurheilulehti/