Hevosurheilun vuoden kommentoiduin juttu kertoi maestro Pekka Korvesta
Vuoden 2020 eniten palautetta kerännyt Hevosurheilun artikkeli kertoi Pekka Korven arjesta. Lukijat kysyivät ja Pekka vastasi. Tässä osa syyskuussa ilmestyneestä artikkelista vapaasti luettavana.
Miten ja millä päiväsi yleensä käynnistyy?
”Nousen normaalisti ylös aamuisin puoli seitsemältä, enkä yleensä tarvitse kelloa. Päähän on iskostunut, että siihen aikaan nousen, jos en ole ihan kuolemanväsynyt. Olen tosi huono juomaan kahvia, joten aamupalana on puuro ja kuppi teetä, sitten lähden töihin.”
Mikä on lempiruokasi?
”Kaikenlaiset kalaruoat, eikä ole tarkkaa, missä muodossa ne ovat. Ruokajuomana menee vesi.”
Seuraatko jotain televisiosarjaa?
”En kyllä seuraa. Uutiset ja urheilu ovat sellaisia, mitä katson, muuten ei tule paljon telkkaria katseltua. Katson puoli yhdeksän uutiset, jos kerkiän.”
Entä seuraatko sosiaalista mediaa?
”En seuraa. En jaksa semmoisia. Mitä olen kuullut, niin siellä on niin monenlaista juttua, ettei kiinnosta. Töiden tekemisessä on jo ihan riittävästi. Sitten käy saunassa, katsoo uutiset ja menee nukkumaan.”
Miten ravurit ovat kehittyneet urasi aikana opetettavuudeltaan ja käsiteltävyydeltään?
”Hevoset ovat parantuneet ihan hirveän paljon. Näkeehän sen kaikista tuloksista, että jalostus on mennyt sitä kautta hirveästi eteenpäin. Nykyään jo varsojen pitää olla hyvin käsiteltyjä, ruokittuja ja hoidettuja. Ei tosi vaikeita luonteita enää tule vastaan, vaikka tietysti on vaihtelua varsoissakin, ja jokin vaatii vähän enemmän aikaa kuin toinen. Ihan erilaisia ne ovat käytökseltään kuin 60-luvun lopulla ja 70-luvun alussa, jolloin aloitin valmentamisen Forssassa.”
Mikä vaikutti nuorena eniten hevosenlukutaitoosi?
”Kun olin nuori poika, meillä oli kauppahevosia ja niissä vaikeitakin hevosia, nehän ne eniten opettivat. Varsinkin se, jolla ratsastin kilpaa, oli tosi vaikea. Nowator oli täysiverinen, Puolasta hankittu, eikä sitä oltu paljon käsitelty. Sitä ei meinannut saada edes karsinasta kiinni. Kun sillä ratsasti, se saattoi lähteä viemään, eikä sille voinut mitään. Se oikein hyppäsi pystyyn, lähti menemään ja ohjat olivat kuin seinässä kiinni. Onneksi ei sattunut mitään isompaa vahinkoa.”
Kuinka paljon koet saavasi hyötyä siitä, että sinulla on raviurheilun lisäksi myös ratsastustaustaa?
”Totta kai siitä on hyötyä. Hevosten kanssa pelatessa jokainen niistä antaa jotain. Luulen, että kun ratsastaa, siinä on vähän lähempänä hevosta ja saa vielä vähän erilaisemman otteen ja tuntuman. Nowatorin kanssa piti olla malttia, käyttää siihen paljon aikaa ja olla rauhallinen. Sitten se alkoi antaa itsensä karsinasta kiinni. Ja keksimme sellaisen kuolaimen, jota se totteli. Normaali kuolain ei auttanut, mutta hyppykankikuolaimessa oli kettinki leuan alla. Se oli suora kuolain, joka ei silti ollut kova. Se pysyi hyppysissä nätillä tuntumalla ja sen pystyi hallitsemaan esteradallakin. Nowator oli arka jaloistaan, ja jos se hipaisi puomiin, seuraava hyppy oli aivan valtava. Sillä oli kauhean kova ponnistus.”
Mitä sellaisia oppeja 90-luvun alun Amerikan kaudesta sait, joita pystyt hyödyntämään yhä nykyäänkin?
”Mulla oli siinä mielessä hyvä, kun oli maailman parhaat valmentajat ympärillä. Stanley Dancerilla oli viereinen talli Pompanossa, ja Sören Nordin ja monta muuta huippuvalmentajaa oli siinä. Heidän ja hyvien eläinlääkärien työskentelyä tuli seurattua tarkasti. Jokainenhan näkee, kun hevonen ontuu, mutta pitäisi nähdä etukäteen ja miettiä, missä jalassa se vika voisi olla jo siinä vaiheessa, kun alkaa vähän ravi hukkua. Tuntuu, että välillä olen löytänytkin niitä vikoja. Hyvissä ajoin puuttuminen on tärkeää. Sören oli tarkka ja taivutteli hevosten jalat joka viikko. Jos jossain ilmeni vikaa, se paikka hoidettiin.”
Minkä voittamistasi suurkilpailuista arvostat kaikkein korkeimmalle ja miksi?
”Kun Friendly Face oli parhaimmillaan, se voitti muun muassa kaksi kertaa Euroopan mestaruuden. Hilversumissa Hollannissa oli lähtö, jossa oli mukana tosi hyvät hevoset maailman parhaasta Mack Lobellista lähtien. Sen kun pystyi lyömään siellä, niin se nyt ainakin oli semmoinen voitto, mikä jäi mieleen.
Tuntui myös tosi mahtavalta, kun Puhemies voitti ravikuninkuuden Seinäjoella -65. Olin aika nuori poika ja ajanut Puhemiehellä paljon, käytännössä treenannut sitä, kun isä oli kauppoja tehdessään paljon pois kotoa.”
Friendly Facesta puhuttiin ilkeänä oriina, oliko se?
”Se oli Speedy Somollista, ja sen jälkeläisten joukossa oli aika kovaluontoisia oriita. Kyllä Friendly Facellakin luonnetta oli, ei se ollut mikään leikkikalu, muttei sitä pelätäkään tarvinnut. Ainut, mikä sillä oli, niin se välillä änkäytyi ja oli tosi hankala kengittää takajaloistaan. Jos väkisin yritti, niin sitten se ei antanut ollenkaan jalkaa ylös. Sen kanssa piti olla rauhallinen ja pitkämielinen. Kun sen antoi pari minuuttia olla karsinassa ja yritti uudelleen, sitten se saattoi antaa kengittää. Se vähän kokeili miestä.”
Millainen hevonen oli Killerin Eliitin ja Pohjola Gp:nkin voittanut Arnies Aim?
”Se oli rakenteeltaan ja kyvyiltään tosi kova hevonen, mutta jotenkin hermostunut. Sen takia me varmaan saatiin ostaakin se Amerikasta, kun se ei tahtonut mennä auton perään, vaan jäi vain hyppimään paikoilleen. Täällä se oppi toimimaan siinä tilanteessa, mutta oli silti vähän sellainen, että tahtoi liikaa painaa. Yhden kerran isä-Allaninkin ajaessa se teki niin. Muuten se oli luonteeltaan tosi kiltti ja kotona mukavakin ajaa.”
Mitkä vuodet valmensit Forssassa ja mitkä olivat niiden aikojen parhaat hevosesi?
”Aika pian armeijan jälkeen vuonna -71 muutin Forssaan ja olin siellä kymmenen vuotta. Oikein hyvä hevonen oli Meadow Trish, mutta jo aikaisemmin oli ollut Nepo Nibs, jolla piti aloittaa nollasta. Sitä ei ollut ajettu, kun se meille tuli, mutta se kuitenkin voitti heti monta kertaa peräkkäin. Suomenhevosista pärjäsin ihan hyvin Pertin-Jehulla. Ei sillä mitään Suurmestaruuksia juostu, mutta se oli melkein avoimen sarjan hevonen.”
Millainen oli lapsuutesi, jos se pitäisi pähkinänkuoreen kiteyttää?
”Isä teki hevoskauppaa, eikä rahaa paljon ollut. Aika tiukkaa oli, mutta ei mitään suurta hätää. Meillä oli aika vapaa kasvatus, mutta kun raha oli tiukassa, itsekin olin aika nuorena kaikenlaisissa töissä. Kouluaikoina koetettiin jollain konstilla kerätä rahaa, ja kerättiin romurautaa ja myytiin sitä. Parasta aikaa oli se, kun meillä oli hyvä tiernapoikajoukkue muutaman vuoden ajan. Siitä tuli rahaa ihan hyvin: pystyi ostamaan itselle urheiluvälineitä, kuten luistimia ja jääpallomailoja, kun kotoa ei ollut varoja niitä ostaa. Ensimmäisen moponkin ostin itse tienaamillani rahoilla.”
Mikä isä-Allanin oppi on jäänyt tärkeimpänä mieleen?
”Isä opetti kunnioittamaan muita ihmisiä, ja sen, että kannattaa kuunnella muitten ihmisten ajatuksia, koska niistä oppii aina jotain. Mutta ratkaisut pitää sitten tehdä itse.”
Miten Super Mon tuli aikanaan talliinne, ja millainen hevonen se oli?
”Savolaisen Antti osti sen Amerikasta puolitoistavuotiaana varsana ja myi sen veljeksille, jotka toivat sen meille treeniin 2-vuotiaana. Super Mon oli orimainen, ja vielä kilpailun jälkeen se saattoi olla kova, silloin sitä sai pikkuisen varoa.
Yhden kerran se pääsi puremaan minua kädestä. Sekään ei ollut hevosen vika, vaan minun tyhmyyttäni. Menin tarhaan vähän huolimattomasti ottamaan sitä kiinni, ja se hyökkäsi. Laitoin käden eteen, siinä on vieläkin jälki. Liirren Anne sitä hoiti, ja ehkä ori pärjäsi naisten kanssa paremmin kuin miesten kanssa.”
Mikä oma näkemyksesi on kengittä ajoon ja miten perustelet?
”Ruotsissa ajetaan paljon kilpaa ilman kenkiä, ja kyllä minäkin joskus ajan, mutta mielestäni pitää kuitenkin katsoa sitä hevosta, sitä, miten se liikkuu. Joku korkea-askelinen hevonen tahtoo helposti kipeytyä. Suomessa radat ovat ehkä vielä kovempia kuin Suomessa. Ruotsissa radat ja radanpinta ovat suurimmalla osalla radoista parempia kuin täällä. Riippuu tietysti hevosen kavioistakin, voiko kengittä ajaa. Jos hevosella on isot, hyvät, hyvänmalliset kaviot, eikä mitkään pukinkaviot, kyllä semmoisilla voi ajaa. Jos hevoset ovat matalaliikkeisiä ja mennä lipsuttavat, niin niillähän voi mennä vaikka asfaltilla, eivätkä kipeydy. Mutta vähänkin korkea-askelisissa – ainakin mitä meillä on ollut – niin sanoisin, että jos ajaa ilman kenkiä, joutuu aika pian soittamaan lääkärille, että tuu hoitamaan jalkoja. Ei voi vain ajatella, että kun kaverikin ajaa ilman kenkiä, niin minäkin ajan. Pitää siis katsoa, sopiiko se omalle hevoselle vai ei.”
Miten usein ja kovaa treenaat, ja miten treeni muuttuu ennen kilpailua?
”Ajan aika paljon fiiliksellä, että miltä hevonen tuntuu. Jos se ei tunnu hyvälle, en aja sillä kovaa. Jos se menee mielellään, annan mennä vähän reippaammin. Periaatteessa kaksi kertaa viikossa ajetaan vähän reippaammat treenit. Jos on iso kilpailu tulossa, silloin saatan viimeisellä viikolla useamman kerran päästää meidän reilut 300 metriä pitkällä suoralla aika lailla kovaa. En paljon, enkä joka kilpailuun, mutta silloin, jos edessä on joku iso lähtö, johon on tähdätty. Tuntuu, että hevoset saavat itsestään paremmin irti kilpailussa, ovat herkempiä ja tulee vauhtia. Ei sekään tietysti kaikille sovi. Jotkut hevoset voivat kuumeta, jos niillä ajaa liikaa terävää intervallia.”
Mitä seikkoja on syytä katsoa varsaa ostettaessa?
”Ensimmäisenä sitä katsoo sukutaulua ja sitä, onko suvussa juoksijoita. Totta kai hevonenkin yksilönä merkitsee ja sen rakenne, mutta mielestäni suku antaa paljon anteeksi. Jos on hyväsukuinen, pieniä rakennevikoja saa olla. Jos taas varsalla on sapelijalat ja huonot kintereet, niin ne tahtovat ensimmäisenä kipeytyä.
Silmä on sielun peili, joten sitä katson. Kun silmät ovat isot ja kaukana toisistaan, yleensä kyseessä on aika viisas hevonen. Jos on pienet silmät ja ne jotenkin paksusti pään sisällä, sellaiset hevoset tahtovat olla jukurapäitä.
Pitkä, loiva lautanen ja pitkät lihakset takana ovat sellaisia, että sieltä saa yleensä juoksuun voimaa. Kun katsoo Muscle Hillin jälkeläisiä – olen niitä katsonut jonkun verrankin – niin niillä on kyllä tosi voimakas takapää, pitkä lautanen ja pitkät lihakset.”
Jos sinun pitäisi valita Mascate Matchille ori, mikä olisi valintasi?
”Siihen pitäisi paneutua, ei sitä ihan näin lonkalta voi sanoa. Paras pitäisi tietysti astuttaa parhaalla. Muscle Hill ei sille suvullisesti käy… Uusia orejahan Amerikassakin paljon. Joku Father Patrick on ollut hyvä ori, mutta en osaa sanoa, olisiko se sopiva. Joo-o. Pitäisi vähän peilata sukua, kyllä se tuommoisen tamman kohdalla kannattaa miettiä tarkkaan, millä siementää.”
Jos voisit palata ajassa taaksepäin ja tehdä jotain urallasi toisin, niin mitä se olisi?
”Ehkä olisin ollut Amerikassa muutaman vuoden lisää. Olisin oppinut ainakin kielen ja saanut treenata hyviä hevosia hyvissä olosuhteissa.”
Mikä on ollut karvain tappio urallasi?
”A.T. Viksu oli tosi hyvässä kunnossa Ylivieskan kuninkuusraveissa -97. Se voitti kaksi ensimmäistä matkaa, mutta viimeinen matka meni pieleen. Se jäi pussiin pitkällä matkalla. Se on karvaisin tappio – tai ainakin yksi niistä."
Kuka on eniten arvostamasi hevosihminen?
”Vanhat hevosmiehet Tuomo Mäkelä, Pentti Savolainen, Martti Keskinen nyt ainakin. Totta kai isäkin. Kaikki sellaisia tosi hevosmiehiä. Siihen aikaan hevoset eivät olleet todellakaan helppoja eli ne vaativat oikeaa hevosmiestaitoa. Sören Nordin oli aikansa parhaita treenareita, samoin Stanley Dancer. Ranskasta Jean-Pierre Dubois on myös yksi maailman kovimpia hevosmiehiä.”
Silloin kun sinulla on vapaa-aikaa, mitä kaikkein mieluiten teet?
”Siinäpä kysymys. Korona tietysti muuttaa asioita, mutta joka talvi on oltu Thaimaassa pari viikkoa. Olen huilaillut ja pelannut golfia. Kuusamossa on mökki, ja siellä ollaan Houtun Jukan ja Nurmoksen Timon kanssa vietetty monena talvena pitkä viikonloppu hiihtelemässä ja parantamassa maailmaa. Vapaa-ajalla koetan liikkua, juoksen lenkkejä ja semmoista."
Jos sinun olisi pitäisi valita jokin muu ammatti nuorena kuin ravivalmentaja, niin mikä se olisi ollut?
”Opiskelin levyseppähitsaajaksi, mutta ei se kyllä ollut vaihtoehto. Kotona oli vähän painetta, että pitäisi saada joku ammatti. Satuin nipin napin pääsemään levyseppähitsariksi, mutta heti tajusin, ettei se ole ainakaan minun alani. Sinnehän tukehtui, en halunnut olla savussa, kun en ole ikinä tupakkaakaan polttanut. Minulla oli kavereita, jotka lähtivät Ruotsiin ja pääsivät telakalle töihin, hitsareille oli kova kysyntä. Olisi varmasti ollut töitä, mutta se ei vain ollut minun alani. Tykkään olla ulkona ja hevosten kanssa.”
Millaisena näet raviurheilun tulevaisuuden?
”Luulen, että raviurheilulla vielä tilaa tässä maailmassa. Hevonenhan on semmoinen, että se kiinnostaa ihmisiä. Nuorille suunnatut ponikoulut ja vastaavat ovat tosi tärkeitä. Omalla puolella myös tyttärentytär on tosi innostunut ratsastamisesta, ja siihen on koetettu panostaa. Siinä energia menee hyvään asiaan. Kun nuoret pyörivät meidänkin tallillamme, he mielellään putsasivat hevosia ja karsinoita. Vaikka joku sanoo, että siinä käytetään ilmaista työvoimaa, ei se ole ollut sellaista. Ei siksi ole teetetty mitään, ettei itse saisi tehtyä, vaan siksi, että nuorilla olisi jotain mielekästä tekemistä. Poikani Hannun tyttö on 3,5-vuotias, ja hänkin otti yhtenä päivänä talikon käteen ja kysyi, saanko minäkin putsata karsinoita.”
Express It viettää eläkepäiviä omassa pihassasi. Mitä sille kuuluu?
”Se on tosi pirteä poika ja hyvässä ryhdissä. Se on mielestäni niin viisas hevonen, että ymmärtää, kun puhun sille. Käyn aina jututtamassa sitä ja vien sille porkkanaa.Sillä on tosi miellyttävä luonne. Se on ollut hyvä periyttäjä, jälkeläiset ovat voittaneet kriteriumin, derbyn ja Suur-Hollolan. Se on meille ollut tosi tärkeä hevonen. Myimme siitä puolet Menhammariin, mutta kun se ei enää saanut siellä tammoja eikä kai oikein kantavaksikaan, niin sieltä sanoivat lopettavansa sen. Ilmoitin, että minä voin ottaa oriin takaisin, ja annan sen olla tässä meillä niin kauan, kun se on hyvässä kunnossa.
Express Itillä meni varmaan 20 vuotta, ettei se ollut valjaissa ollenkaan, mutta nyt kävin ajamassa sillä. Ihan nätisti se mennä hölkkäili. Sanoinkin, että tässä kaksi vanhaa menee yhtä matkaa.”
Artikkeli on julkaistu aiemmin Hevosurheilussa 23. syyskuuta 2020.
