Miniatyyrihevoset tuovat iloa hoitokotiin.
Miniatyyrihevoset tuovat iloa hoitokotiin.Kuva: Heidi Lammi

Hevosurheilussa tunteita monella tasolla

Keskiviikon Hevosurheilussa tutustutaan tärkeää työtä tekeviin miniantyyrihevosiin. Kerromme myös, että liikalihavuus aiheuttaa merkittäviä ongelmia hevosille, ja tapaamme Jyrki Ojasen, miehen Willow Priden takaa.

Hevosurheilun ratsastuksessa mietitään, mikä mineissä, siis miniatyyrihevosissa kiehtoo? Erja Heinämäki Salonahon minit tuovat iloa muun muassa hoitokodin vanhuksille. Mutta kuinka Salonaho päätyi minien pariin ja mitä kaikkea niiden kanssa tehdään?

Hyvinvointi-artikkelissa paneudutaan hevosen liikalihavuuteen, insuliiniresistenssiin ja PPID:iin eli sairauteen, jota ennen kutsuttiin Cushingin taudiksi. Mitkä ovat vaihtoehdot terveen hevosen pitoon? Miksi insuliiniresistenssistä seuraa kaviokuume? Kuinka paljon hevosta tuli eläinlääketieteen tohtori Ninja Karikosken mukaan liikuttaa?

Kun Willow Pride juoksee kilpaa, ihailevat sitä lukuisat silmäparit – mutta ei omistaja-kasvattaja Jyrki Ojanen I.M.T.-Talli Oy:sta. Hän jännittää kilpailuja sen verran, että ne kannattaa katsoa vasta jälkikäteen. Mikä oli I.M.T.-Tallin ensimmäinen kasvatti? Mistä tallin nimi on peräisin? Mitä tarvitaan onnistuneeseen kasvatustyöhön? Mitä oreja Willow Pridelle on mietitty? Entä millä tallin toinen siitostamma Noble Dolly siemennetään?

Jukka Hakkarainen on palannut työkseen hevosten pariin ja ottanut vetovastuun appiukkonsa Heikki Korhosen suvukkaasta hevoskaartista. Minkälaisia tavoitteita tälle vuodelle on hevosille asetettu? Mitä Hakkarainen ajattelee nelivuotiaasta MAS Felipestä? Entä mitä ajatuksia herättää Kuopio Stakesin ajaminen suoraan finaalina? Mitä kuuluu huipputamma Venicelle ja sen varsoille?

Uutisissa kerromme muun muassa Hevosopiston henkilökunnan voivan aiempaa paremmin ja eläinlääkärien auttavasta puhelimesta. Tiede-palstalla Markku Saastamoinen kertoo tallien työturvallisuuteen liittyvästä ruotsalaistutkimuksesta ja eläinlääkäri Kimmo Lampinen ottaa näkökulmassaan kantaa hevosen hyvinvointiin keskittyvään keskusteluun. Lehdestä löydät myös kotimaiset lähtölistat aina ensi viikon tiistaihin asti.

Kiinnostuitko? Hevosurheilu palvelee sekä printti- että digiversiona.

Digilehden voi lukea missä päin maailmaa tahansa. Kätevästi digilehteä lukemaan pääsee lataamalla Hevosurheilun Apin sovelluskaupasta. Palveluun kirjaudutaan asiakasnumerolla, joka löytyy tilauslaskustasi (kirjoita asiakasnumero ilman ensimmäisiä nollia). Postinumero toimii salasanana. Voit myös kysyä tunnuksesi osoitteesta tilaukset@hevosurheilu.fi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi