Hienosti menestynyt suomenhevosruuna jouduttiin lopettamaan – ”Kovimpia iskuja, joita voi hevosmiehelle sattua”
Juhani Harmoisen ohjastama Iinan Prinssi kiri syyskuussa 2019 Kuopiossa ohi sisäpuolella vastanneesta Villikamusta.

Hienosti menestynyt suomenhevosruuna jouduttiin lopettamaan – ”Kovimpia iskuja, joita voi hevosmiehelle sattua”

Juhani Harmoinen koki kovan kolauksen, kun Iinan Prinssi loukkasi itseään kohtalokkaasti.

10-vuotiaan ruunan oli tarkoitus palata lähes seitsemän kuukauden tauolta Oulun raveissa 4.1. Starttiin Iinan Prinssi ei enää koskaan päässyt, sillä yhtenä vuoden viimeisistä aamuista tallilla odotti järkyttävä näky. Hevosen kasvattanut, omistanut ja sitä valmentanut Juhani Harmoinen kertoo joutuneensa shokkiin näyn kohdatessaan.

”Se oli hypännyt yön aikana karsinan yli. Iinan Prinssi oli työntänyt jalkansa sellaiseen paikkaan, että täytyy ihmetellä, miten se on sen sinne saanut. Se oli siellä ylhäällä, ja huomasin jalan olevan irtipoikki. Se oli shokki”, Harmoinen kertoo. ”Itkin ja huusin, mutta onneksi tajusin soittaa apua.”

Mitään ei ollut kuitenkaan enää tehtävissä, vaan hevonen jouduttiin lopettamaan.

Harmoinen on kaksi viikkoa tapahtuneen jälkeen edelleen surun murtama. Lupaavasti urallaan edennyt Iinan Prinssi oli ehtinyt kilpailla 53 kertaa, joista se oli voittanut 13 ja kerännyt 18 muuta totosijaa. Ruunalla olisi ollut varmasti vielä annettavaa kilparadoilla, mutta ennen kaikkea omistajaa kirpaisee rakkaan ystävän menetys.

”Tämä oli kovimpia iskuja, joita voi hevosmiehelle sattua. 10 vuotta heiluttiin yhtä matkaa. Kyllä tässä on tullut itkettyä.”, Harmoinen huokaa.

”En tiedä, selviääkö tästä järkytyksestä koskaan. Parhaasta päästähän täältä aina lähdetään, niin hevoset kuin ihmiset.”

Iinan Prinssin useista voitoista parhaiten jäi mieleen toissa vuoden tammikuussa Oulussa tullut onnistuminen. Taakse jäivät niinkin kovat nimet kuin Eeti ja Vaellus.

”Iinan Prinssi oli hyvänä päivänään tosi hyvä hevonen. Luonteeltaankin se oli todella mukava. Se oli vaimon parhaita hevosia. Kun hän meni talliin, ruuna ei ikinä ryskännyt, mutta aina hörähti, että anna ruokaa.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi