Ari Mäenpään ensimmäinen lämminverihevonen ylitti kaikki odotukset.
Ari Mäenpään ensimmäinen lämminverihevonen ylitti kaikki odotukset.Kuva: Ari Mäenpään albumi

Hierro Boko sai oman kappaleen – ”Se täytti unelmani 50 vuotta myöhemmin”

”Ready, steady, go, silmissäs tuli palaa”, laulaa osaomistaja Ari Mäenpää kertosäkeessä.

Ari Mäenpää asui lapsuutensa isovanhempiensa luona Peräseinäjoella, ja tilalla oli suomenhevosia. Paapan kanssa luettiin Hevosviestiä, jossa tarjottiin myyntiin ”lv-varsoja”.

”Sanoin paapalle, että eikö mekin osteta lv-varsa, ja paappa sanoi, että ostetaan vaan. Valitettavasti hän vaan kuoli seuraavana vuonna (1973), ja unelma jäi toteutumatta”, Ari Mäenpää aloittaa.

Uudelleen asia ajankohtaistui tänä kesänä.

Hannu Korpi on pikkuserkkuni, mutta sen verran eri-ikäinen, että ei me kovin paljon oltu tekemisisissä ennen kuin kavereideni Oilsheik meni joku vuosi sitten Hannulle. Lähdin mukaan viemään sitä Pirkkalaan, ja sen jälkeen on pidetty tiiviimmin yhteyttä”, Ari taustoittaa.

”13. kesäkuuta Hannu soitti ja ehdotti, haluaisinko lähteä mukaan Hierro Bokoon. Minä vastasin että kyllä, mutta halusin soittaa myös Viitalan Jyrkille, jonka kanssa oltiin ennestään mukana neljässä yhteisessä suomenhevosessa. Niin myös Jyrki lähti mukaan.”

Jatko on historiaa. Suomi on jo valloitettu, ja nyt ollaan valloittamassa Ruotsia ja kohta kenties maailmaa Yonkersin MM-lähdössä.

”Olen Hierrosta järkyttävän iloinen. Se täytti unelmani 50 vuotta myöhemmin”, Mäenpää huokaa.

Paitsi kauppamies ja hevosmies, Ari Mäenpää on myös musiikkimies. Hänen hevosaiheisia kappaleitaan ovat ”Pro – menee eikä meinaa” ja ”Hyvät hevoset ja hevosmiehet”.

”St Michel -voiton jälkeen kimppakaverit ottivat puheeksi, että Hierrollekin pitäisi tehdä biisi. Kalajoelle töiden merkeissä ajellessa syntyi sitten sanat ja sävellys, jonka vein luottomiehelleni Övermarkin Tuomolle Marc Sound -studiolle. Hänen sovittamanaan kappale syntyi.”

”Hevosen hyvyyttä, pikkuisen Remua – ready, steady, go – ja tietysti kunniaa Hannulle. Hän on tosi hevosmies ja eläinten ystävä, ja hänen luomuksensahan Hierro Boko kokonaan on”, Ari kiittää.

Mäenpää laulaa kappaleen Hannu Korven kanssa, ja kertosäkeen taustalla äänessä ovat kaikki muutkin omistajat Jyrki Viitala, Toni Sarkama ja Eero Salokangas.

Nyt kappale on valmis ja julkaistu YouTubessa, mutta sen suurempia suunnitelmia Ari Mäenpäällä ei sen jatkolle ole.

”Toivottavasti ihmiset vaan tykkää ja kuuntelee ja biisi tuo iloa kaikille ravi-ihmisille ja nostetta koko lajille.”

Korvamatona kappale soi varmasti monessa korvassa, kun Hierro Boko starttaa tänä lauantaina Åby Stora Prisiin.

”Toni ja Eppe on varmasti paikan päällä, mutta me ollaan Jyrkin kanssa lupauduttu jo maaliskuussa isoihin tupaantuliaisiin. Siellä ollaan kyllä hengessä mukana”, Ari Mäenpää lupaa.

Hierro Bokon omistajat, vasemmalta Jyrki Viitala, Hannu Korpi, Ari Mäenpää, Eero Salokangas ja Toni Sarkama, juhlivat Käyttöauton Mailin voittoa juhannuksena Härmässä.
Hierro Bokon omistajat, vasemmalta Jyrki Viitala, Hannu Korpi, Ari Mäenpää, Eero Salokangas ja Toni Sarkama, juhlivat Käyttöauton Mailin voittoa juhannuksena Härmässä.Kuva: Anu Leppänen

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi