Kolmivuotias suursnautseri Lykke on dopingkoira.
Kolmivuotias suursnautseri Lykke on dopingkoira.

Hippoksen antidopingkoiraprojekti tauolle – ”Koulutuksessa tuli eteen haasteita”

Lääkeainevalvonnan kehittäminen jatkuu edelleen. Sitä pyritään suuntaamaan myös entistä enemmän harjoituskaudelle.
Julkaistu

Hippos käynnisti alkuvuodesta antidopingkoirien koulutusprojektin, jossa tavoitteena oli kouluttaa neljä koiraa ravihevosten lääkeainevalvonnan käytännön työhön Suomessa. Koiran kilpailuissa tekemien hajumerkkausten perusteella hevonen olisi voitu ohjata varsinaiseen laboratorionäytteeseen. Hippoksen torstaina julkaisemassa tiedotteessa kerrotaan, että kevään aikana aloitetussa koulutuksessa ei päästy sellaisiin tuloksiin, että koirat pystyisivät tällä hetkellä riittävän luotettavasti toimimaan kilpailuissa.

”Me hevosihmiset tiedämme, ettei eläinten kanssa toimiminen koskaan ole suoraviivaista, eikä niiden kanssa aina kaikki aina mene kuten me ihmiset toivoisimme. Koirien koulutuksessa tuli eteen haasteita. Kun tulokset eivät parantuneet edes harjoitusaineita muuttamalla, koimme, että emme kustannustehokkaasti pysty kouluttamaan tai käyttämään koiria tässä vaiheessa riittävän luotettavasti. Oli rehellistä todeta, että projektissa otetaan tauko ja asiaa arvioidaan mahdollisesti uudelleen myöhemmin”, Suomen Hippoksen asiantuntijaeläinlääkäri Reija Junkkari kertoo.

”Olemme erittäin kiitollisia ammattitaitoisille koiranohjaajille, jotka tarttuivat innolla tähän projektiin, mutta haasteiden sattuessa nostivat ne myös heti esiin. Lääkeainevalvonnassa menetelmien luotettavuus on kaikki kaikessa.”

Lääkeainevalvonnan kehittäminen jatkuu Hippoksessa edelleen. Myös lääkintäohjetta päivitetään parhaillaan.

”Eri testimenetelmiä ja näytteenottoa pyritään jatkuvasti päivittämään ja kehittämään yhteistyössä laboratorion kanssa. Näytteenotto perustuu satunnaisuuteen, mutta myös eri tavoilla kohdennettua tai painotettua näytteenottoa tehdään jatkuvasti. Etenkin tässä kohdennetussa näytteenotossa kansainvälinen yhteistyö tulee jatkossa olemaan yhä tiiviimpää. Valvontaa pyritään suuntaamaan mahdollisuuksien mukaan yhä enemmän myös harjoituskaudelle.”

Kolmivuotias suursnautseri Lykke on dopingkoira.
Antidopingkoirat koulutuksessa – "Projektissa joutuu oikeasti miettimään koirien koulutuksellisia asioita"

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi