Vesa Mäkinen. Kuva: Anu Leppänen
Vesa Mäkinen. Kuva: Anu Leppänen

Hippoksen hallitus koronakokoukseen

Suomen Hippoksen hallitus kokoontuu tänään illalla koronavirusepidemian aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi. Asialistalla on ravikilpailutoiminnan keskeyttämisen vaikutukset.

Tänään Suomessa ravataan viimeistä kertaa vähintään kuukauteen. Suomen hallitus kertoi eilen todenneensa yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirusepidemian vuoksi. Koulut suljetaan ja rajojen sulkemista valmistellaan. Julkiset kokoontumiset rajoitetaan 10 henkeen. Valtio sulkee kuntien urheilu- ja kulttuuritilat ja kehottaa samaa yksityisille toimijoille. Suomen Hippos peruutti ravikilpailut ajalta 18.3.-13.4.

Suomen Hippoksen hallitus kokoontuu illalla pohtimaan, miten ravikilpailutoiminnan keskeyttäminen alaan iskee. Onko kyseessä oman aikasi tärkein kokous, toimitusjohtaja Vesa Mäkinen?

”En oikein vielä tiedä. Tärkeitä asioita on joka tapauksessa listalla. Nyt on kuitenkin selvä asia, että me ei pystytä raveja vähään aikaan järjestämään. Eikä me tiedetä, kuinka pitkän aikaa me ei pystytä raveja järjestämään”, Mäkinen huokaa.

”Kaikki taloudelliset asiatkaan eivät ole omissa käsissä. Siellä on muita toimijoita, ministeriö ja mahdollisesti nämä kriisirahastot, mitkä pitää kaikki perata läpikotaisin. Tässä on paljon isoja asioita, mutta en usko, että tänään tulee valmista. Kyseessä on niin tuore juttu. Olimme miettineet kyllä yhtenä vaihtoehtona, mitä tehdään, jos ravit peruuntuvat kokonaan. Mutta vielä ei ole niin valistunutta kokonaisuutta. Monta asiaa menee tänään jatkovalmisteluun tietenkin.”

Mitä kokouksen asialistalla on?

”Meillä on asialistalla yksi asiakokonaisuus. Käsittelemme sitä, että ravikilpailutoiminta keskeytetään, eri asioita kilpailutarjontaan liittyen, ja miten taloudellisia asioita otetaan keskusteluun ja keiden kanssa. Ja millaisia seurauksia on, kun tässä joka tapauksessa tulee hankaluuksia tietyille toimijoille taloudellisesti.”

Mäkinen huomauttaa, että kaikki taloudellisetkaan vaikutukset eivät ole vielä selviä. Hevostalouden rahoitus on pitkälti Veikkauksen tuottojen varassa, ja koronaepidemia on iskenyt Veikkaukseenkin.

”Kun perumme paljon kilpailuja, miten toimitaan sen rahan kanssa, mitä mahdollisesti jää jakamatta? Vai onko sitä edes, kun miettii Veikkauksen tuloutuskykyä nyt, kun puolet tarjonnasta on vedetty heiltä alas. Reaalirahallahan me eletään. Eikä Veikkaus nyt varmasti pysty sellaisia määriä tulouttamaan, kun ei ole raha-automaatit toiminnassa eikä ole käytännössä mitään urheilupelitarjontaa.”

Mäkinen kertoo myös yhden konkreettisen kädenojennuksen tallinpitäjille olevan asialistalla.

”Meillä on muitten hevosalan toimijoiden kanssa suunnitelmissa tukiverkosto tallinpitäjille. Haemme siis tuuraajarinkiä, joka voisi auttaa vaikka sairastumistapauksissa.”

Related Stories

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi