Hippoksen hallitus nimitti valiokunnat – kilpailuvaliokuntaan yllätysnimi

Hippoksen hallitus nimitti valiokunnat – kilpailuvaliokuntaan yllätysnimi

Maan ykkösohjastaja Santtu Raitala osallistuu jatkossa paitsi kilvanajamiseen, myös kilpailupolitiikan tekemiseen.

Hallitus valitsi jäsenet valiokuntiin ja muihin toimielimiin vuodelle 2022. Lisäksi hallitus hyväksyi 13.1. kokouksessaan raviurheilun ja hevoskasvatuksen vastuullisuusohjelman. Vastuullisuusohjelmaa lähdetään esittelemään jäsenille ja juurruttamaan alan arkeen välittömästi.

Hallituksessa keskusteltiin pitkään Suomen Hippoksen lausunnosta uuteen eläinten hyvinvointilakiin. Lausunto jätetään maa- ja metsätalousministeriölle perjantaina 14.1.

Hallitus hyväksyi etenemismallin uuden toimitusjohtajan rekrytoinnissa. Työpaikkailmoitus löytyy keskiviikon 12.1. Hevosurheilun sivulta 3. Lisäksi hyväksyttiin Suomen Hippoksen ICT-asiantuntijapalveluiden hankinta.

Ajankohtaisissa asioissa päätettiin kuukausittaisista hallitus- ja jäsenasioiden infoista, jotka käynnistyvät helmikuussa vuorovaikutuksen ja tiedonkulun lisäämiseksi, käsiteltiin maakuntaratojen toiminta- ja investointitukien tilannetta ja käytiin läpi ravihevosten uuden suututkimuksen pääkohdat sekä UET-kokousten siirtymisaikataulu. Lisäksi vahvistettiin hallituksen vuosikello tarkennetuin päivämäärin sekä keskusteltiin alustavasti hallituksen erillisistä työseminaareista muun muassa hevosen hyvinvoinnin parantamiseen liittyen.

Lähde: Suomen Hippoksen hallitustiedote

VALIOKUNNAT JA MUUT TOIMIELIMET VUONNA 2022

Raviratavaliokunta

Matti Mahlamäki (pj.), Tomi Himanka, Tuomo Pekonen (siht.), Mikko Salminen, Janne Ojanen, Heikki Kosonen, Mikael Matfolk, Arto Hytönen, Ilkka Soronen. Kesäratojen edustaja vahvistetaan helmikuussa.

Sääntövaliokunta

Ismo Kovanen (pj.), Susanna Mastokangas, Olavi Haanketo, Arto Hytönen, Hippoksen uusi tj, Timo Korvenheimo, Jarmo Nirhamo, Tuomo Pekonen, Katariina Lamminpää (siht.)

Kilpailuvaliokunta

Tomi Himanka (pj.), Heikki Haavisto, Santtu Raitala, Antti Karhila, Petri Klemola, Nelly-Janiika Korpikoski, Jukka Niskanen, Mitja Nummenmaa, Tuomo Pekonen (siht.)

Lisenssivaliokunta

Juha Lyyski (pj), Timo Korvenheimo, Susanna Mastokangas, Birgitta Mangström, Tuomo Pekonen, Katariina Lamminpää (siht.)

Jalostusvaliokunta

Kristiina Ertola (pj.), Markku Punkari, Heidi Sihvo, Anu Kantala, Antti Karhila, Mikko Väisänen, Jukka Pösö, Harri Voutilainen, Viljami Härmälä, Susanna Back, Minna Mäenpää (siht.)

Orinäyttelyvaliokunta

Heidi Sihvo (sh-pj.), Minna Mäenpää (lv-pj.), Jukka Huuskola, Jenni Timlin, Risto Väre, Timo Niemelä, Sini Vaittinen ja Susanna Back sekä ohjaskoe, Ilkka Korpi, Tuomas Pakkanen, Risto Väre, Santtu Raitala, Arto Hammar, Juha-Pekka Vilkman, eläinlääkäreinä Martti Tala, Laura Muilu, Meeri Rantanen ja Susanna Mäki. Lisäksi voidaan käyttää muita asiantuntijoita.

Puheenjohtajatuomarit, lämminveriset ravihevoset ja suomenhevoset

Heidi Sihvo, Markku Nisula, Matti Rehula Jenni Timlin ja Outi Ruottinen

Lämminveristen ravihevosoriiden pisteryhmä

Rainer Björkroth, Mika Martiskainen, Risto Olamo, Henrikki Halme, Tommi Lähdekorpi (siht.).

Suomenhevosoriiden lausuntoryhmä

Toini Immonen, Heidi Sihvo, Kielo Kestinmäki, Antti Karhila, Outi Ruottinen, Susanna Back (siht.)

Ratsu- ja ponivaliokunta

Anu Korppoo (pj), Noora Forstén, Ninni Ala-Jääski, Kristiina Ertola, Minna Toivonen, Sarita Poikolainen, Tuula Pyöriä, Håkan Wahlman, Minna Mäenpää, Tea Niemi (siht.)

Ratsu- ja ponirotujen tamma- ja varsalautakunta

Ilona Pykäläinen, Anna Pajanen, Tuula Pyöriä, Kirsi Lehtonen, Marjo Sutinen, Camilla Simonsén, Annu Stenqvist, Outi Talvi, Marianna Paavolainen, Liisa Kaitala, Soila Järvinen, Heidi Sihvo (ratsut), Carl-Harry Frey (ratsut). Lisäksi voidaan käyttää ulkomaisia asiantuntijoita.

Ratsurotujen orilautakunta

Anna Pajanen (pj.), Minna Mäenpää (vpj), Annu Stenqvist, Carl-Harry Frey, Kari Nevala, Maria Colliander, Anne-Mari Pekonen, Irmeli Summanen, eläinlääkärit Susanna Mäki, Laura Muilu ja Meeri Rantanen, testitarkkailija Jari Olkkonen. Lisäksi voidaan käyttää kotimaisia ja ulkomaisia asiantuntijoita.

Ponien orilautakunta

Anna Pajanen (pj.), Tuula Pyöriä (vpj.), Liisa Kaitala, Outi Talvi, Minna Mäenpää, eläinlääkärit Susanna Mäki, Laura Muilu ja Meeri Rantanen, valjastuksen ja ajokokeiden valvoja Jari Olkkonen. Lisäksi voidaan käyttää kotimaisia ja ulkomaisia asiantuntijoita.

Suurkilpailuvalvojat

Pasi Jetsu, Jarmo Nirhamo, Juha Päkkilä, Matti Syrjä,Tuomo Ylisaari, Katariina Lamminpää (siht.)

Varustetyöryhmä

Risto Airaksinen (pj.), Cathy Johansson, Emma Väre, Martti Tala, Jani Hautaviita, Pekka Piirainen, Susanna Mäki, Katariina Lamminpää, Hanna Närhinen (siht.)

Nuorisovaliokunta

Tiina Kuosmanen (pj), Terno Grönstrand, Minna-Liisa Kuusisto, Aada Lätti, Katariina Marttila, Hanna Seppälä, Johanna Pökkä (siht.)

Kuninkuusravien päätoimikunta

Kari Eriksson, Hannu Nivola, Tomi Himanka ja Saara Iivari

Ansio- ja kunniamerkkitoimikunta

Hannu Nivola (pj.), Olavi Haanketo, Tuomo Pekonen

Erkki Rajakosken rahaston toimikunta

Kristiina Ertola (pj.), Mirja Ruohoniemi, Riitta-Mari Tulamo, Markku Elfving, Antti Karhila ja Leila Vähänen (siht.)

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi