Huimariina piti Vieskerin Virvan ja Liisan Tulilinnun takanaan.
Huimariina piti Vieskerin Virvan ja Liisan Tulilinnun takanaan.Kuva: Pekka Salonen

Huimariinan hopeaputki katkesi uran sadannessa startissa

Vermon Tammatähti oli takamatkojen hirmujen juhlaa, kun 40 metristä startanneet Huimariina ja Vieskerin Virva veivät kärkisijat.

Toto65-1: Ari Moilanen ei jättänyt mitään sattuman varaan neljä kertaa peräkkäin toiseksi jääneen Huimariinan kanssa. Johanna Sianojan valmennettava aloitti 5. ulkona, josta sai kirimerkin jo avauslenkin lopulla.

Henri Bollströmin nosti ajokkinsa Tähtituulan johtamaan kolmannen rataa, ja Huimariina sai herkutella selässä loppukaarteeseen asti. Suosikin takana väijynyt Vieskerin Virva pyrki lopussa haastamaan Mika Forssin kannustamana, mutta Huimariina piti varmasti pintansa voittotuloksella 25,2/2140.

"Hevoseen luotin, ja ajoissa lähdettiin kiertämään, kun ei pätkänopeutta ole, mutta voimaa senkin edestä", Ari Moilanen muistutti. "Hyvin lähti kirissä vetämään, ja saatiin hyvässä selässä ajella viimeiseen kurviin. Huimariina piti paikkansa maaliin asti varmasti."

Huimariinan uran sata kisaa ovat tuoneet nyt 34 ykköstilaa.

Suosikkikaksikon jälkeen kolmanneksi ylsi Harri Kotilainen suojattinsa Liisan Tulilinnun kanssa alun laukasta huolimatta.

Toto65-2: Leena Sinnemaan omistama ja valmentama Bosse Nice oli kolmivuotiaiden Hippos-sarjan vakuuttava suosikkivoittaja.

Mika Forssin kuskaama Bosse Nice piti sisäradalta keulapaikan suoraan. Kakkossuosikki Jetman Luxi aloitti kolmantena sisäradalla, mutta nousi takasuoralla toisen radan veturiksi.

Vielä reilua kierrosta myöhemmin kärkipari pisteli rinta rinnan. Loppukaarteessa Mika Forss pisti ison pykälän silmään, jolloin Bosse Nice jätti muut kuin seisomaan. Kolmivuotias lopetti viimeiset 400 metriä hurjasti 11,5-vauhtia.

"Bosse Nice lähti tosi kovaa liikkeelle ja oli mukavan laiska kärkipaikalla. Menoluvan kun hevoselle antaa, se menee yllättävän kovaa", Mika Forss kertoi. "Nuoret hevoset olivat kyseessä, ja tämä katseli Vermon valotaulua sen verran, että otettiin pelivaraa loppuun, ettei ketään ole ulkopuolella, jos hevonen mutkittelee. Varaa oli maaliin asti."

Tiukassa kakkostaistossa Pekka Korven ajokki Queen Adele rutisti niukasti Santtu Raitalan ajamaa Explosive Elvistä paremmin.

Toto65-3: Moilanen, Forss, Moilanen. Tutut kuskinimet ovat juhlineet toistaiseksi kierroksella. Moilasen voittoisa ajokki oli tällä kertaa One Point, joka teki johtavan rinnalta riskin esityksen.

Mika Forssin ajama Raindance Maggie rynnistä kiihdytyksessä keulapaikalle, mutta oli alussa turhan meneväinen, ja kympin avaus näkyi lopussa 2600 metrin matkalla.

Epävarman näköisesti ravannut One Point hankki keulahevosesta otteen jo loppukaarteessa ja piti nappireissun saaneen suosikki Vigilant Striden lopussa niukasti takanaan.

"Aika sählääjä on, mutta kapasiteetti on tiedossa", Ari Moilanen tiesi. "Laukkoja on tullut paljon ja sitä myötä on taulu huonossa kunnossa. Muutaman kerran matkan aikana laukka kummitteli, mutta niistä selvittiin. Ravi ehkä näytti huonommalta kuin mitä oli, koska joutui pitämään kiinni hevosta, ja se on huono suustaan."

Veijo Pulkka valmentaa tuloksella 16,4a / 2600 metriä voittanutta One Pointia.

Toto65-4: Kultadivisioonakarsintana ajetussa Isokengässä oli tuttu kopse kavioiden, kun Bret Boko latasi auton takaa pitävään keula-asemaan. Ari Moilaselle Bret Bokon voitto tiesi kypärätemppua, sillä voitto oli jo kolmas 65-kohteissa.

Matkavauhdin rauhoituttua avauksen jälkeen Mika Forss kierrätti Star Martinin johtavan rinnalle, mutta Bret Bokoa se ei pystynyt haastamaan ja jäi vielä kolmanneksi Bret Bokoa seurannutta Strickeriä vastaan.

Bret Bokon uran voittosumma ylitti 4000 euron arvoisen voiton myötä 500 000 euron arvoisen rajapyykin.

"Tuollainen vaatii tiettyä kovuutta. Bret Boko on juossut jatkuvasti kovia lähtöjä, mutta aina vaan jaksaa nousta hyvään vireeseen. Harvinaisia kilpahevosia ovat nämä, jotka jaksavat näin pitkään ja vanhoiksi puurtaa. Bret Boko on lapsellinen, vaikka on kymmenvuotias. Lämmittämään lähtee niin ei rata meinaa riittää, kun se pelkää ja säikkyy kaikkea. Huumori on hyvä sillä, eikä ole tosikko", Ari Moilanen paljasti.

Toto65-5: Suursuosikki Onnetööri ei esiintynyt ennen starttihetkeä radalla edukseen, mutta tosipaikan tullen se petrasi ja jyräsi hallittuun ykköstilaan.

Kylmäveristen ryhmäajossa riitti tapahtumia oikeastaan koko ajan, sillä toisen radan vetäjä vaihtui alussa tiheästi, ja kolmas rata oli ahkerassa käytössä.

Sauli Tammi johti lähtöä Vempun Valtin kanssa ja Pertti Puikkonen veti toista rataa Vekrauksen kyydissä. Korven Liideri polki yli puolimatkaa kolmatta rataa ja Onnetööri sai tästä vetoapua. Se sykäisi maalisuoralla voittoon, vaikkei ollut parhaimmillaan. Risto Tupamäki vahvisti tämän.

"Lämmityksessä oli jotain sanomista vähän. Päävehkeitä korjattiin, ja hevonen paransi paljon esittelyn jälkeen, muttei ravannut niin hyvin kuin parhaimmillaan. Onnetöörillä on niin ankaran hyvä pää, ettei sen tarvitse parhaimmillaan olla."

Jukka Mattilan ohjastama ja valmentama Korven Liideri ylsi rankalla suorituksella toiseksi ennen Vekrausta.

Toto65-6: Matias Salon valmentama Farzad Boko otti avausvoittonsa Suomessa.

Hannu Torvinen latasi kasinumerolla lähteneet Mr Hot Shotin kanssa kovat piippuun kiihdytyksessä ja ohitti sisäpuolelta lähteneet ottaen keulapaikan. Pian ulkoradoille alussa jäänyt suosikki Valentin Laday laukkasi.

09,5-avauksen jälkeen Mr Hot Shot sai vetää henkeä, mutta jo loppukaarteessa näytti, että ainakin yhdellä vastustajalla on enemmän voimia jäljellä, kun Farzad Boko odotti takana kiritilojen aukeamista Tommi Kylliäisen käskyttämänä. Maalisuoralla sellainen aukesi, ja Farzad Boko kiri helppoon voittoon.

"Kouvolassa ajoin hevosella yhden lähdön, jossa se teki tosi hyvän juoksun. Tuli voimissaan maaliin, joten hyvillä mielin lähdin matkaan. Se oli nyt tasaisempi ajaa kuin Kouvolassa, jossa oli liian innokas. Se meni Hannun takana hyvän tuntuisesti, mutta hän tiesi mitä hevosta vastaan ajaa", Tommi Kylliäinen kertoi.

Related Stories

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi