Huisi Hemmo aloitti viisivuotiskautensa voitolla – ”Ei se Ville Kalle ainakaan helpommalla tule pääsemään”
Viidesti Jyväskylässä voittanut ja yhtä vailla kaikki Toto5-kohteet vienyt Santtu Raitala, Huisi Hemmo sekä Antti Ojanperä, jonka talliin napsahti kaksi täysosumaa. Arkistokuva: Anu Leppänen.

Huisi Hemmo aloitti viisivuotiskautensa voitolla – ”Ei se Ville Kalle ainakaan helpommalla tule pääsemään”

Kriteriumissa viime syksynä toiseksi sijoittunut Huisi Hemmo antoi myrskyvaroituksen viisivuotiskautensa avauksessa pitkäperjantaina Killerillä.

Ikäluokkansa terävimpään kärkeen ensi torstaina kautensa aloittavan Ville Kallen jälkeen viime kaudella kuulunut Huisi Hemmo (Kihisee) on palannut talvitauolta radoille ryminällä.

”Ei se Ville Kalle ainakaan helpommalla tule pääsemään”, Huisi Hemmon omistajakimpan vetäjä Rami Koivisto latasi iloisena. ”Tietenkin tämä on vaikea laji ja kaikkea voi sattua, mutta meillä on hieno talvi alla ja hevonen on saanut voimaa kerrostalokroppaansa.”

Kriteriumin ja Oulu Expressin kakkossijojen lisäksi koko nelivuotiskausi oli varsin kookkaalta oriilta erittäin lupaava. Aikatasoituksessa Antti Ojanperän valmentamalta ja Santtu Raitalan ajamalta oriilta saattoi uumoilla hyvää panosta, vaikka etukäteen taustajoukot olisivat olleet tyytyväisiä muuhunkin kuin voittoon.

Tasoitusajoa uusittiin ja vasta kolmannella yrityksellä päästiin matkaan. Volttiuusinnat vaikuttivat myös nuoren oriin suoritukseen, sillä lähtösuoralla tuli laukka. Sama erhe kävi ensimmäisen kaarteen alussa suosikki Elias JuonettarellaSiriliisi veti lähtöä keulassa paalulta lähteneenä.

Etusuoralla Huisi Hemmo eteni sisäradan letkasta toiseen ulkopariin, mistä se rutisti kolmen hevosen lujaan maalisuoran kamppailuun. Keulan Siriliisi antoi Huisi Hemmolle lujimman vastuksen, ja 20 metriä voittajan takaa aloittanut Elias Juonetarkin paikkasi laukkansa totosijoituksella samassa rintamassa. Voittoajaksi Huisi Hemmolle 2160 metrillä merkittiin hyvissä oloissa 28,3. Viimeisen 600 metrin loppuveto oli 24,6-aikainen.

”Yllättävän hyvä”, kimpanvetäjä Rami Koivisto näki. ”On ollut vähän liian hyvä talvi, mitä Antin kanssa on puhuttu. Oikiasti on treenattu ja on treenattu kovaa. On todettu, että hevonen on varmasti kehittynyt viime vuodesta, mutta vähän kuin Antin (Ojanperä) muutkin hevoset ovat olleet tukkoisia kauden aloituksiin. Santun kanssakin soiteltiin (etukäteen), että jos vaan tulee hyvällä tyylillä maaliin ja on semmoinen positiivinen esitys, ollaan tyytyväisiä. Voitto oli positiivinen yllätys.”

Alun laukkaa Koivisto enteili nähtyään kaksi uusintaa.

”Sen näki jo toisesta lähdön yrityksestä. Tauko on ollut pitkä ja virtaa on hevosessa ollut kotonakin. Sen näki tuossakin, että nuorella miehellä tekisi mieli juostakin eikä vain voltata”, Koivisto naurahti.

”Sittenhän Santtu sai nätisti laukan alas, ja hevonen näytti oikeasti hyvältä. Voi tulla oikein hyvä kausi. Nyt mentiin ihan hokkakengässä. Oli puhe vaan, että saadaan vain startti kroppaan. Uskon, että hevonen menee eteenpäin koko ajan.”

Hevosen on kasvattanut Team Jovive Pilkanmaalta ja omistajakimppa kantaa nimeä Scuderia Orso Polare.

”Talli Jääkarhu, eikö se näytä siltä”, Koivisto nauroi. ”Meitä on siinä 9 henkeä.”

Haukiputaalainen Koivisto on itse armoitettu kimpanvetäjä.

”Kimppoja on ollut varmaan joku kolmisenkymmentä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Lämpöiset ovat kaikki Ruotsin puolella. Gogobet Sisu muun muassa, joka aloitti voitolla viime viikolla Bergsåkerissa Haapakankaan Mikalla. Sitten on sadan hengen kimppa Haukipudas Horse Club vuosikkaassa lämpöisessä Pappapperossa, missä ihan uusia omistajia varmaan puolet siitä. Se on italiaa ja tarkoittaa ähäkutti.”

Huisi Hemmon 1 400 euron voiton myötä tilipussi kasvoi 55 510 euroon. Hevonen on nyt derbyikäinen eikä omistajakimpan vetäjä peittele toiveikkuuttaan.

”Pakkohan meillä on olla odotuksia, mutta kyllä me ymmärretään tämä laji, että vastoinkäymisiä voi tulla. Haaveilla kuitenkin saa.”

Mahdollisia lähiajan kilpailuja voisivat olla kilpailut reilun viikon päästä Lahdessa (5-vuotislähtö 10.4.) ja sen jälkeen Porin Satakunta Senior 24.4. ”Varmaan huhtikuussa nuo pari starttia, ja niiden jälkeen voi sitten miettiä lisää.”

Tuoreen voiton kunniaksi kimpanvetäjä ei kuitenkaan luvannut ottaa eksra-annosta mämmiä. ”En tiedä mämmistä, mutta kun lähtö tuli maaliin, aukaisin kuohuviinipullon, ja se korkki lensi aika kauaksi.”

Perjantai-illan hahmo oli ajajaliigamme kärkinimi Santtu Raitala, joka ajoi voittoja kuin liukuhihnalta. Yhteensä voittoja kertyi viisi, ja Toto5-kohteista pihtiputaalainen voitti yhtä vaille jokaisen.

Huisi Hemmon voiton jälkeen Raitala jatkoi voittokannassa kovimmassa lämminverikoitoksessa. Poisjäännin myötä sisimpää aloittanut kiintoisa Global Withdrawl puolusti johtopaikan Tito C.A.:ta vastaan, ja se oli myös maaliintulojärjestys 11-lopetuksessa. Matias Salon valmentama Kokkolan Auto-Center Oy:n ruuna oli viimeiseen puoleentoista vuoteen päässyt starttaamaan vain kolmesti, ja Raitala koki ratahaastattelussa perjantain lähdön siihen nähden kivaksi startiksi.

Ojanperän tallin Cover Princellä Santtu Raitala ajoi kolmannen peräkkäisen Toto5-voittonsa. Loppukiri sujui neljännestä ulkoparista tehokkaasti, kun viimeisen takasuoran haparoinnista selvisi. Maharajahin pojan onnistui kuin onnistuikin ohittaa johtaneen Lex Nicolaksen.

Neljännessä Toto5-kohteessa Hard Chip/Birgitta Lappeteläinen teki väkevän juoksun kuolemanpaikalta, mutta Raitala ehti tässäkin edelle ajokkina kolmannesta ulkoparista vahvan kirin tehnyt tamma Coldspring. Sen treenari Jouni Hakkinen mainitsi radalla, että hienokuntoinen tamma astutetaan keväällä.

Ravit alkoivat Tommi Kylliäisen valmentamien nelivuotiaiden jäsentenvälisellä. Leemark’s Icy (Le Cannibale) hallitsi johtopaikalta Raitalan laina-ajamana. Valmentaja Kylliäisen itsensä kirittämä BWT Fury tuli maaliin tuntumassa.

Ainoa Toto5-kohde, jota Santtu Raitala ei voittanut, meni Antti Tupamäen nimiin. Tarmokkaana esiintynyt Seppele laukkasi alussa, mutta täräytti rivin päätöskohteessa johtoon Tupamäen ajamana ja piti sille keulat luovuttaneen Touhon Pyryn aisoissa loppuun saakka. Keijo Ahosen ruunan taulu oli päässyt siksi kirjavaan kuntoon, että Toto5:ssä hevonen oli vasta yhdeksänneksi pelatuin. Pelin arvo kohosikin liki 400 euroon.

Nelivuotiaiden suomenhevosten kautta ajatellen erityisen kiinnostava oli lähtö kaksi, jossa Tulipiirto näytti osaamistaan toisella peräkkäisellä voittoisalla 35-tuloksella. Aimo Vuorisalon valmentama vaelluslainen ori haki Jukka Torvisen ajamana johdon Sarikanilta ja vaihtoi tämän kirittämänä rytmiä tarpeen mukaan 31-lopetuksessa.

Raitala ohjasti Sarikanilla (Frans) kakkossijan, kuten teki Ojanperän tallin nelivuotiaalla Aaton Yllätyksellä (Metkutus) illan päätöslähdössä. Neljä vuotta vanhempi Meno-Missi meni nyt ravia ja hallitsi tapahtumia voittajakertoimen kohotessa 33,5:een. Sami Vehviläisen ajokkia valmentaa Petra Katalkin.

Kotiradan Sunrise Valkyrian kuusivuotiskausi toi jo uuden onnistumisen 14,5-lopetuksessa Petri ja Kalevi Parkkosen iloksi. Henri Bollström ajoitti hanakan kirin neljännestä ulkoparista riittävän oikea-aikaisesti.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi