Samalla kun Vermon ilmoittamispäivä muuttuu, 7 oikein -lehti alkaa ilmestyä torstaisin.
Samalla kun Vermon ilmoittamispäivä muuttuu, 7 oikein -lehti alkaa ilmestyä torstaisin.

Ilmoittaminen Vermon keskiviikkoraveihin aikaistuu tästä viikosta lähtien vuorokaudella

Vermo palaa 28.12. ”uusvanhaan” käytäntöön, jossa hevoset ilmoitetaan keskiviikkoraveihin jo edellisviikon keskiviikkona – ei enää torstaina, kuten tähän asti.

Yleinen trendi on ollut viime vuosina toisen suuntainen, eli ilmoittamispäivä on lähentynyt kilpailupäivää. Moni valmentaja tarkkailee mielellään hevosensa virettä kotona ja mahdollisissa starteissa mahdollisimman pitkään ennen ilmoittamispäätöksen tekemistä. Ja mitä lähempänä kilpailua hevoset ilmoitetaan, sitä vähemmän tulee keskimäärin poisjääntejä.

Vermossa ei olla kuitenkaan suuresti huolissaan siitä, että ilmoittamispäivän aikaistaminen rokottaisi hevosten määrää merkittävästi.

”Enemmän se on tottumuskysymys, kyseessähän on kuitenkin paluu vanhaan systeemiin. Se pitää vaan opetella uudestaan”, vt. kilpailupäällikkö Jarkko Korhonen aloittaa.

”Mitä valmentajien kanssa olen jutellut, he eivät tunnu kokevan asiaa ongelmaksi. Joissain tapauksissa edelliskeskiviikon startin jääminen välistartiksi mahdollistaa myös sellaisen sarjan ajamisen, johon pääsystä ei muuten olisi välttämättä varmuutta.”

Eikä muutama ylimääräinen poisjääntikään ole nykyään mikään katastrofi. Aika harvoin poisjäänti vie edes kilpailumahdollisuutta toiselta hevoselta, kun hevosia joudutaan karsimaan vähemmän kuin ennen.

Peräkkäisinä keskiviikkoina Vermossa juoksee Korhosen satunnaisten havaintojen mukaan yllättävän vähän hevosia. Viime aikoina määrä on ollut viidestä kahdeksaan.

”Joskus kahdeksan hevosta voi toki olla paljonkin, vaikka 10 prosenttia ilmoitetuista hevosista”, hän tiedostaa.

Tärkeässä roolissa muutoksen onnistumisessa on tiedottaminen. Vermossa on satsattu ja satsataan siihen kovasti.

”Kaikille joulukuussa meillä kilpailleille valmentajille on mennyt olosuhdeinfon mukana sähköpostitse ja tekstiviestitse muistutus, että vuodenvaihteessa ilmoittamispäivä muuttuu. Alueen harrastajia ja valmentajia muistutettiin asiasta vielä WhatsApp-ryhmissä ja ratamaksun maksaneiden joulutervehdyksissä”, Jarkko Korhonen suunnittelee.

”Ja 27.12. tulee vielä viime hetken yleinenkin muistutus, kun tiedotetaan ensi vuoden Kuumasta Keskiviikosta.”

Ilmoittamispäivän muutos tuo Vermon kilpailijoille ja asiakkaille odottamattoman iloisen yllätyksen.

”Seuraavan keskiviikon käsiohjelma pyritään painamaan niin, että sen saa halutessaan mukaansa jo edellisviikon raveista kotiin lähtiessään”, Korhonen lupaa.

Uutinen julkaistu ensimmäisen kerran 23.12.2022.

Samalla kun Vermon ilmoittamispäivä muuttuu, 7 oikein -lehti alkaa ilmestyä torstaisin.
7 oikein -lehden ilmestymispäivä vaihtuu

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi